Lääkärin ja hoitajan vastaanotot
OmaPirhan terveyspalvelujen digitaalisessa ajanvarauksessa käyttökatko 11.9. alkaen
OmaPirhan ajanvarausjärjestelmä uudistuu, jonka aikana et voi varata, perua tai tarkastella digitaalisesti lääkärin ja hoitajan vastaanottoaikoja OmaPirhassa.
Katko ei koske hammashoidon, sosiaalipalvelujen eikä rokotusten digitaalista ajanvarausta.
Pahoittelemme uudistuksesta aiheutuvaa haittaa.
Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus
Kun tarvitset apua terveyteen liittyvissä asioissa, ole ensisijaisesti yhteydessä omaan sosiaali- ja terveysasemaasi.
Terveydenhuollon ammattilainen tekee ensimmäisen yhteydenoton aikana vointisi ja oireidesi perusteella arvion tilanteestasi ja ohjaa sinut tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja -hoitoon oikealle ammattilaiselle.
Joskus hoidoksi riittää puhelimessa tai chatissa annettu ohjaus.
Sosiaali- ja terveysasemien vastaanotoilla työskentelee lääkäreitä, hoitajia ja mielenterveys- ja päihdehoidon ammattilaisia. He palvelevat sinua puhelimessa ja sähköisesti etänä tai vastaanotolla kasvokkain. Joissain tilanteissa sinut voidaan ohjata ottamaan yhteyttä myös työterveyshuoltoon tai hakeutumaan yksityiselle lääkäriasemalle.
Digiklinikan vastaanotoilla työskentelee hoitajia ja lääkäreitä.
Ottaessasi yhteyttä hoitaja arvioi digiklinikan chatissa, puhelimessa tai vastaanotolla hoidon tarvettasi. Arvion perusteella saat ohjausta tai sinulle varataan aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle. Voit yhteyttä ottaessasi jättää reseptin uusimispyynnön, jos et pysty uusimaan reseptiä Omakanta-verkkopalvelussa.
Vastaanotolla hoitaja seuraa pitkäaikaisia sairauksia, toteuttaa lääkärin määräämiä lääkehoitoja tai tekee erilaisia toimenpiteitä, kuten poistaa ompeleita ja hoitaa haavoja. Hoitaja tukee terveyden edistämistä ja sairauksien ennaltaehkäisyä sekä rokottaa ja ohjaa toimenpiteisiin valmistautumisessa. Tarvittaessa hoitaja voi kirjoittaa muutaman päivän sairauslomaa.
Yleislääkäri vastaa hoitosi koordinoinnista. Vastaanotolla lääkäri arvioi oireitasi ja terveydentilaasi ja tekee keskustelun, havaintojen ja tutkimusten perusteella yhdessä sinun kanssasi jatkohoitosuunnitelman. Lääkäri kirjoittaa myös lääkärintodistuksia.
Jos lapsesi sairastuu, saat tarvittaessa todistuksen sairaan lapsen hoitamiseksi sosiaali- ja terveysasemaltasi tai neuvolasta.
Sosiaali- ja terveysasemien mielenterveys- ja päihdehoidontiimiltä saat apua mielenterveyden haasteisiin ja päihdeongelmiin, kuten lieviin ja keskivaikeisiin masennustiloihin, erilaisiin riippuvuuksiin, jännittämiseen ja paniikkiongelmiin sekä elämäntilannekriiseihin.
Toimi näin
Ole yhteydessä terveyspalveluihin digiklinikan kautta tai omaan sosiaali- ja terveysasemaasi digitaalisesti OmaPirhan kautta tai puhelimitse. Tarvittaessa voit myös asioida sosiaali- ja terveysaseman tai lähiaseman palvelupisteellä. Tilanteesi kiireellisyys arvioidaan yhteydenottosi perusteella.
Digitaalisesti OmaPirhassa voit itse varata ajan sairaanhoitajalle tai terveydenhoitajalle esimerkiksi ompeleiden poistoon, injektion, influenssa- tai koronarokotuksen saamista varten tai joihinkin terveystarkastuksiin. Lääkärin ajanvaraukset tapahtuvat aina hoitajan tekemän hoidon tarpeen arvioinnin perusteella.
Jos asiasi on kiireellinen, ota yhteyttä digiklinikalle tai oman sosiaali- ja terveysasemasi kiirevastaanottoon. Jos oma sosiaali- ja terveysasemasi on kiinni, ota yhteyttä lähimmälle avoinna olevalle kiirevastaanotolle tai päivystysapuun numeroon 116117. Hätätilanteessa soita yleiseen hätänumeroon 112.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus sairaanhoitajan vastaanotolle, Hämeenkyrö
                                
                            
                            
                        
                    
Voit tehdä OmaPirhassa ajanvarauksen sairaanhoitajan vastaanotolle.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus sairaanhoitajan vastaanotolle, Ikaalinen
                                
                            
                            
                        
                    
Voit tehdä OmaPirhassa ajanvarauksen sairaanhoitajan vastaanotolle.
OmaPirhassa voit asiointikunnastasi riippuen tehdä esimerkiksi digitaalisia ajanvarauksia, täyttää yhteydenotto- ja esitietolomakkeita sekä tietopyyntöjä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kun asioit palvelussa ensimmäisen kerran, sinun tulee hyväksyä palvelun käyttöehdot ja tarkistaa omat tietosi. Osassa palveluista sinun on myös mahdollista asioida läheisesi puolesta.
OmaPirhan kautta käytössäsi on myös digiklinikka, jonka kautta voit helposti ja nopeasti olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa.
Digiklinikka on helppo ja nopea tapa olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa vuoden jokaisena päivänä.
Voit käyttää digiklinikkaa matkapuhelimella tai selaimella: lataa OmaPirha Digiklinikka -mobiilisovellus tai kirjaudu selaimella OmaPirhaan.
Liitteet ja lisätiedotVoit asioida terveyskeskuksessa sen aukioloaikoina Pihlajalinna Digiterveysaseman kautta. Sinun hoidon tarpeesi arvioidaan terveydenhoitajan/sairaanhoitajan toimesta ja tarvittaessa saat kotihoito-ohjeita tai sinut ohjataan oikeaan jatkohoitoon. Voit asioida Pihlajalinna Digiterveysasemalla joko ilman ajanvarausta hoitajan chatissa tai ajanvarauksella lääkärin videovastaanotolla.
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2702
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 4696
                                
                            
                            
                                , Voit peruttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin, "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi+syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3649
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3798
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 671 0004
                                
                            
                            
                                , Hoidon tarpeen arvio, neuvonta, ajanvaraus
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 670 1371
                                
                            
                            
                                , Kuulo- ja puhevammaisten tekstiviestipalvelu
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5128
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 7689
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Kiireellisissä asioissa Hämeenkyrön kiirevastaanotto palvelee myös ikaalislaisia.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5010
                                
                            
                            
                                , hoidon tarpeen arviointi (kiireettömät ja kiireelliset asiat)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5012
                                
                            
                            
                                , potilastoimisto (ei hoidon tarpeen arviointia eikä ajanvarausta), ma-pe klo 8-14.
                            
                            
                            
                        
                    
Ikaalisten lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero auttaa kiireettömissä asioissa.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niidenmukaan. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.
Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.
Jos sinulla on kiireellistä asiaa, arkipäivisin soita Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanoton numeroon.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 311 59510
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Ylöjärven omahoitajien itäisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Voit perua vastaanottoaikasi OmaPirhassa tai tekstiviestillä. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5259
                                
                            
                            
                                , toimisto
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5256
                                
                            
                            
                                , Asuntila
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5263
                                
                            
                            
                                , Keijärvi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5262
                                
                            
                            
                                , Mutala
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5258
                                
                            
                            
                                , Rantaseutu
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5257
                                
                            
                            
                                , Siivikkala
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5265
                                
                            
                            
                                , Takamaa
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5274
                                
                            
                            
                                , Yhdysalue
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5278
                                
                            
                            
                                , Heinikko
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5279
                                
                            
                            
                                , Kaislikko
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    045 739 65688
                                
                            
                            
                                , ajan peruutus tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Keskustan asukkaat voivat soittaa kumpaan tahansa keskustan numeroon.
Voit perua lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan tekstiviestillä ympäri vuorokauden. Kirjoita tekstiviestiin henkilön nimi, syntymäaika ja peruttava aika. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin. Huomioithan, että viestiin ei vastata.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5231
                                
                            
                            
                                , tiimi 1: keskusta ja Suorama
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5232
                                
                            
                            
                                , tiimi 2: keskusta, eteläinen ja Sahalahti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5233
                                
                            
                            
                                , tiimi 3: Ruutana ja Vatiala
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 481 3100
                                
                            
                            
                                , ajan peruutus tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5125
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 9327
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle. Käytössämme on myös takaisinsoittopalvelu. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 443 3400
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 311 59501
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Numerosta saat hoidon tarpeen arviointia ja neuvontaa sekä tarvittaessa ajan lääkärille tai sairaanhoitajalle.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Voit perua vastaanottoaikasi OmaPirhassa tai tekstiviestillä. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5267
                                
                            
                            
                                , omahoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5271
                                
                            
                            
                                , toimisto
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    045 739 65688
                                
                            
                            
                                , ajan peruutus tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Varaa aika terveysasemalta hoitajan vastaanotolle, jos epäilet kuulosi alentuneen. Vastaanotolla korvasi tarkistetaan ja korvavahat huuhdellaan tarvittaessa pois. Saat lähetteen kuulontutkijalle, jos kuulosi on edelleen heikentynyt korvahuuhtelusta huolimatta. Voit saada kuulontutkijalta lähetteen kuulolaitetta varten. Kuulontutkimukset tehdään Mäntän (Sarapiha) tai Vilppulan terveysasemalla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 254 3320
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos lähiasiointipiste on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5171
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3257
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Valitse alla olevista puhelinnumeroista oman alueesi palvelunumero.
Voit peruuttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi + syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat asioida lähettämällä tekstiviestin tekstiviestinumeroomme.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5017
                                
                            
                            
                                , Tiimi: Lempäälä, länsi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5016
                                
                            
                            
                                , Tiimi: Lempäälä, itä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5018
                                
                            
                            
                                , Tiimi: Kulju
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 6803
                                
                            
                            
                                , Ajan peruutus tekstiviestillä ja puhe- ja kuuluvammaisten tekstiviestinumero (ei puheluita)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5147
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 129 5420
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5123
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 9668
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Ylöjärven omahoitajien läntisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Voit perua vastaanottoaikasi OmaPirhassa tai tekstiviestillä. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5273
                                
                            
                            
                                , toimisto
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5266
                                
                            
                            
                                , Elovainio
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5261
                                
                            
                            
                                , Haavisto
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5255
                                
                            
                            
                                , Harju
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5260
                                
                            
                            
                                , Metsäkylä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5264
                                
                            
                            
                                , Soppee
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5268
                                
                            
                            
                                , Veittijärvi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5269
                                
                            
                            
                                , Vuorentausta
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5270
                                
                            
                            
                                , Viljakkala
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    045 739 65688
                                
                            
                            
                                , ajan peruutus tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa omahoitajallesi. Jos et tavoita omahoitajaasi, jätä soittopyyntö, tavoittele seuraavana arkipäivänä tai varaa puhelinaika digitaalisessa asioinnissa eli OmaPirhassa.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5077
                                
                            
                            
                                , Kristiina Mauri, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5078
                                
                            
                            
                                , Niina Virkki, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla soittaa lähiasiointipisteen terveydenhoitajille.
Terveydenhoitajat tekevät esimerkiksi terveystarkastuksia ja antavat rokotuksia, elintapaneuvontaa ja -ohjausta.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 506 6347
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 041 9617
                                
                            
                            
                                , Voit peruuttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi + syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
                            
                            
                            
                        
                    
Muistiin liittyvät perustutkimukset tehdään hoitajan vastaanotolla. Muistihoitaja tekee laajat muistitutkimukset ja muistisairaiden seurantakäynnit. Muistihoitajaan voi olla yhteydessä puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 432 2820
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Jos sinulla on pitkäaikainen tai ongelmallinen haava, voit saada hoitajalta ajan haavahoitajan vastaanotolle. Hoitaja voi myös tarvittaessa konsultoida vastaanottosi yhteydessä haavahoitajaa. Haavahoitajan tavoittaa puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 466 3360
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Etelä-Nokiaan kuuluu koko Nokianvirran eteläpuolinen alue, esimerkiksi Koskenmäki, Kartano, Vihola, Tervasuo, Sammalisto, Tottijärvi ja Sarkola.
Keski-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta länteen päin: Tyttölä, Lauttala, Haavisto, Utolankallio, Taka-Lauttala, Harjuniitty, Alhoniitty, Aaroninkorpi, Alisenjärvi ja Lähdeniitty.
Pohjois-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta itään päin: Viiki, Maatiala, Kankaantaka, Halimaa, Ilkan alue, Myllyhaka, Linnavuori, Pinsiö ja Siuro.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5067
                                
                            
                            
                                , Etelä-Nokia
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5068
                                
                            
                            
                                , Keski-Nokia
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5069
                                
                            
                            
                                , Pohjois-Nokia
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5055
                                
                            
                            
                                , ohjaus ja neuvonta (ei hoidon tarpeen arviointia eikä ajanvarausta), ma–pe klo 8–10
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 486 1671
                                
                            
                            
                                , tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä omaan sairaanhoitajaasi puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7628
                                
                            
                            
                                , Kirsi Chafii, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7623
                                
                            
                            
                                , Susanna Haliseva, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7629
                                
                            
                            
                                , Johanna Vihervä, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7625
                                
                            
                            
                                , Kaisa Nurminen, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7626
                                
                            
                            
                                , Jonna Stenlund-Taulasto, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7622
                                
                            
                            
                                , Tiina Alanko, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7627
                                
                            
                            
                                , Silja Koivuranta, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7624
                                
                            
                            
                                , Maarit Nieminen, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7621
                                
                            
                            
                                , Eija Weckman-Rossi, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7630
                                
                            
                            
                                , Johanna Pekkarinen, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7631
                                
                            
                            
                                , Katja Lindholm, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 505 2235
                                
                            
                            
                                , Anni Kalenius, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 505 4008
                                
                            
                            
                                , Raisa Kelola, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton ja kiirevastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle. Käytössämme on myös takaisinsoittopalvelu. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5170
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 129 5725
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 443 3400
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5020
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 129 5373
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Asiakkailla on mahdollista saada kuulokojeille perushuoltoa ja käytön opastusta. Tarvittaessa otetaan uusi muotti korvakappaletta varten sekä lähetetään viallinen kuulokoje huoltoon Kuulokeskukseen.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2525
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja puhelinneuvonta, Punkalaitumen neuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä omahoitajaasi puhelimitse. Mikäli et tavoita omahoitajaasi, jätä soittopyyntö tai tavoittele seuraavana arkipäivänä tai varaa puhelinaika OmaPirhan kautta.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5091
                                
                            
                            
                                , Aro Janne, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5092
                                
                            
                            
                                , Viikari Outi, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Punkalaitumen aikuisneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2525
                                
                            
                            
                                , Sari Tähtinen, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 041 9617
                                
                            
                            
                                , Voit peruuttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi + syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Pälkäneen lähiaseman ja Luopioisten lähiasiointipisteen lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Luopioisiin on takaisinsoittolinjan lisäksi suora linja, johon voi jäädä jonottamaan.
Voit perua lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan tekstiviestillä ympäri vuorokauden. Kirjoita tekstiviestiin henkilön nimi, syntymäaika ja peruttava aika. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin. Huomioithan, että viestiin ei vastata.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5234
                                
                            
                            
                                , Pälkäne ja Luopioinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5039
                                
                            
                            
                                , Luopioisten suora linja
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 481 3100
                                
                            
                            
                                , ajan peruutus tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä asiantuntijahoitajaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 504 8785
                                
                            
                            
                                , Kankaanpää Sari, gynekologinen sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5030
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 041 9617
                                
                            
                            
                                , Voit peruuttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi + syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 140 5560
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe-ja kuulovammaisille ( ei puheluja).
                            
                            
                            
                        
                    
Asiakkailla on mahdollista saada kuulokojeille perushuoltoa ja käytön opastusta. Tarvittaessa otetaan uusi muotti korvakappaletta varten sekä lähetetään viallinen kuulokoje huoltoon Kuulokeskukseen.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 572 4507
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja puhelinneuvonta, Vammala ja Mouhijärvi
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä omahoitajaasi puhelimitse. Jos et tavoita omahoitajaasi, jätä soittopyyntö, tavoittele seuraavana arkipäivänä tai varaa puhelinaika digitaalisessa asioinnissa eli OmaPirhassa.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5073
                                
                            
                            
                                , Haapanen Heli, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5076
                                
                            
                            
                                , Kivelä Hanna, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5081
                                
                            
                            
                                , Kaasalainen Sinikka, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5089
                                
                            
                            
                                , Kalliomäki Päivi-Tanja, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5083
                                
                            
                            
                                , Kolga Raina, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5074
                                
                            
                            
                                , Pajunen Terhi, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5082
                                
                            
                            
                                , Peuraniemi Päivi, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5088
                                
                            
                            
                                , Ruohonen Aila, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5071
                                
                            
                            
                                , Sandholm Olena, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5080
                                
                            
                            
                                , Uusitalo Pauliina, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5072
                                
                            
                            
                                , Sjösten Anni, sairaanhoitaja, murtumapotilaat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5086
                                
                            
                            
                                , Karvinen Päivi, hengityshoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5075
                                
                            
                            
                                , Lahtinen-Korjus Sanna, hengityshoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5087
                                
                            
                            
                                , Sävilahti Nina, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5084
                                
                            
                            
                                , Saari Karoliina, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5079
                                
                            
                            
                                , Pajuranta Aljona, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Sastamalan ja Punkalaitumen alueen uniyksikön puhelinasiointi
Hoitotarvikeasiointi toimii ajanvarauksella.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 146 8416
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Aikuisneuvolassa teemme esimerkiksi terveystarkastuksia, annamme rokotuksia, elintapaneuvontaa ja -ohjausta.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 404 0139
                                
                            
                            
                                , Tiina Valtanen, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2518
                                
                            
                            
                                , Sari Kukkula, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 507 1827
                                
                            
                            
                                , Elina Mannonen, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 041 9617
                                
                            
                            
                                , Voit peruuttaa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan lähettämällä viestin "PERUN, vastaanottoajankohta, nimi + syntymäaika" tekstiviestinumeroomme.
                            
                            
                            
                        
                    
Voit asioida puhelimitse missä tahansa terveyteesi liittyvässä asiassa. Voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sinulle tehdään puhelimessa hoidon tarpeen arvio terveydenhoitajan/sairaanhoitajan toimesta.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 254 3320
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5155
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 129 5363
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 571 4222
                                
                            
                            
                                , Hoidon tarpeen arvio, neuvonta, ajanvaraus
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 671 3031
                                
                            
                            
                                , Kuulo- ja puhevammaisten tekstiviestipalvelu
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 663 4499
                                
                            
                            
                                , Hoidon tarpeen arvio, neuvonta, ajanvaraus
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 193 4952
                                
                            
                            
                                , Kuulo- ja puhevammaisten tekstiviestipalvelu
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5139
                                
                            
                            
                                , Hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvaraus
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 2135
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluja)
                            
                            
                            
                        
                    
Tarvikejakelussa uusimme Tipotiellä hoidossa olevien potilaiden maskit, suodattimet ja ilmaletkut. Tarvikejakelu on avoinna ilman ajanvarausta kahtena päivänä viikossa.
Maskien sovitukset ja rikkoutuneiden laitteiden vaihdot toimivat ajanvarauksella.
Käytämme takaisinsoittopalvelua.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 2193
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Puhelinasiointi on tarkoitettu toimenpide- ja konsultaatioyksikön asiakkaille. Jos hoitosi on ohjattu toimenpide- ja konsultaatioyksikköön, voit tiedustella puhelimitse esimerkiksi jatkohoitoosi, lähetteeseesi, ajanvaraukseesi tai tutkimukseesi liittyviä asioita.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 705 7495
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 9.30–11: maha- ja suolikanavan tähystykset ja peräpukamien toimenpiteet
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3650
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8.30–14: kliininen rasituskoe
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 800 7687
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8.30–14: pienet kirurgiset toimenpiteet ja kystostooman vaihdot
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    041 730 2876
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8.30–14: siedätyshoito
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 431 4313
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8.30–14: siedätyshoito
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3651
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8–15: murtumavastaanotto, hoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 3652
                                
                            
                            
                                , ma–pe klo 8–15: murtumavastaanotto, kipsaaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2133
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle. Käytössämme on myös takaisinsoittopalvelu. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5015
                                
                            
                            
                                , Ajanvaraus ja neuvonta
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7222
                                
                            
                            
                                , Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
                            
                            
                            
                        
                    
Unihoitajaan voivat olla puhelimitse yhteydessä asiakkaat, joiden hoito on Valkeakosken sosiaali- ja terveysasemalla.
Jos olet aikaisemmin ollut hoidossa Tays Valkeakosken unipoliklinikalla, hoitosi jatkuu Tays Keskussairaalan unipoliklinikalla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 6884
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5022
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Virtain ja Ruoveden astmahoitajan ajanvaraus- ja neuvontanumeroon.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 715 1854
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Virtain ja Ruoveden lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan hyvinvointialueen päivystysapuun numeroon 116117.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 334 11300
                                
                            
                            
                                , Virtain poliklinikka
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 334 11400
                                
                            
                            
                                , Ruoveden poliklinikka
                            
                            
                            
                        
                    
Diabeteshoitajan, kuulohoitajan, seulontahoitajan, sydänhoitajan ja unihoitajan tavoitat samasta numerosta. Kun soitat, kuulet nauhoitteen, jossa opastetaan jättämään soittopyyntö oikealle hoitajalle.
Ajan diabetesvastaanotolle saat varattua tästä numerosta diabeteshoitajalta. Lääkärin tekemään diabetesvuositarkastukseen varaa aika soittamalla omahoitajallesi.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5277
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa hyvinvointikioskille. Numerosta voit varata myös influenssa- ja koronarokotusaikoja.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Terveydenhoitaja vastaa soittopyyntöihin arkisin virka-aikana.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 735 6702
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Torkontie 2, 37800 AKAA
Akaan sote-asema, 1. kerros
Hatanpään lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
Hatanpään sote-asema, sisäänkäynti Hatanpään kantasairaalan pääovesta.
Hervannan lähiasema (Mehiläinen)
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pietilänkatu 2, 33720 TAMPERE
Kauppakeskus DUO, 1. krs
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Hervanta OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 670 1371 , Kuulovammaisten tekstiviestiajanvaraus ark. klo 8-15, ei puheluita
Hervannan sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Hervannan sote-asema
Hämeenkyrön lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Hämeenkyrön sote-asema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Silkintie 3, 39500 IKAALINEN
Käynti 0-kerrokseen
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Koskitie 50, 35500 KORKEAKOSKI
Kangasalan sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Kangasalan sote-asema
Kaukajärven lähiasema, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Kämmenniemen lähiasiointipiste, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Manttaalitie 15, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lempäälä-talo
Puhelinnumerot040 133 7746 , Liikunnanohjaaja
Lempäälän sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lielahden lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Lielahden sote-asema, Lielahtikeskuksen 2. kerros
Linnainmaan lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Linnainmaan sote-asema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Mouhijärven lähiasiointipiste, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            Tohtorinpolku 3, 38460 SASTAMALA
                                        
                                        
                                    
                                    
                                    
                                
                            
                        
Avoinna ajanvarauksella
Mäntän sosiaali- ja terveysasema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pakkaajankatu 18, 35800 MÄNTTÄ
Nokian lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
Nokian sote-asema, 2. kerros
Oriveden lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Oriveden sote-asema
Parkanon sosiaali- ja terveysasema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pirkkalan lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Pirkkalan sote-asema
Punkalaitumen lähiasiointipiste
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Avoinna ajanvarauksella
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Sahalahden lähiasiointipiste, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Avoinna ajanvarauksella
Sastamalan lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Sastamalan sote-asema
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
                                        
                                        
                                    
                                    
                                    
                                
                            
                        
Tammelakeskuksen lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 TAMPERE
Tammelakeskuksen sote-asema
Tampereen keskustan lähiasema (Mehiläinen)
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Polttimonkatu 4, 33210 TAMPERE
Terveysasema on 28.3.2025 muuttanut Finlaysonilla osoitteesta Itäinenkatu 3 osoitteeseen Polttimonkatu 4 (pysäköintitalon toiselle puolelle).
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Keskusta OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 671 3031 , Kuulovammaisten tekstiviestiajanvaraus ark. 8-15, ei puheluja
Tesoman sosiaali- ja terveysasema (Mehiläinen)
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tesomankatu 4 A, 33310 TAMPERE
Tesoman hyvinvointikeskus, 3. krs
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            Tesoman valtatie 35, 33310 TAMPERE
                                        
                                        
                                    
                                    
                                    
                                
                            
                        
Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma OmaPirha (Digiklinikka)
Puhelinnumerot040 663 4499 , Takaisinsoittopalvelu arkisin ma-pe klo 8-16
Tipotien lääkärin ja hoitajan vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tipotie 4 33230, 33230 TAMPERE
Tipotien sote-asema, 5. kerros
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Tipotien sote-asema, D-siipi, 5. kerros.
Avoinna ajanvarauksella
Toimenpide- ja konsultaatioyksikkö, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
C-rakennus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Valkeakosken lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Valkeakosken sote-asema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Junatie 1, 36240 KANGASALA
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Elotie 1, 33470 YLÖJÄRVI
Hyvinvointikioski sijaitsee Kauppakeskus ELO:ssa.
                
                    YLO.hyvinvointikioski@pirha.fi
                    
                
            
Avoinna ajanvarauksella
Ylöjärven sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Ylöjärven sote-asema
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
                                
                            
                            
                        
                    
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Tuloksia ei löytynyt.
Näin perut lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan
Soita ajanvaraus- ja neuvontanumeroon
Voit perua lääkärin tai hoitajan vastaanotolle varatun ajan soittamalla sosiaali- ja terveysasemasi, lähiasemasi tai lähiasiointipisteesi lääkärin ja hoitajan vastaanottojen hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Numerot löydät tältä sivulta "Hae paikkakunnan mukaan -osiosta."
Lähetä tekstiviesti
Seitsemässä kunnassa on mahdollisuus perua aika tekstiviestillä:
- Akaa: 040 335 4696
- Kangasala ja Pälkäne: 044 481 3100
- Lempäälä: 041 730 6803
- Sastamala ja Punkalaidun: 040 041 9617
- Ylöjärvi: 045 7396 5688
Kirjoita tekstiviestiin henkilön nimi, syntymäaika ja peruttava aika. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Asioi OmaPirhassa
Terveyspalvelujen aikoja ei valitettavasti voi tällä hetkellä perua digitaalisesti OmaPirhassa.
Käy paikan päällä sote- tai lähiasemalla
Ajan saat peruttua myös käymällä paikan päällä sosiaali- ja terveysaseman tai lähiaseman asiakaspalvelupisteellä. Huomaa, että lähiasiointipisteillä (Juupajoki, Kihniö, Kuru, Kämmenniemi, Luopioinen, Mouhijärvi, Punkalaidun, Ruovesi ja Sahalahti) ei ole asiakaspalvelupistettä tai se on avoinna vain yhtenä päivänä viikossa.
Reseptin uusiminen
Reseptien uusiminen on tarpeen, kun lääkäri on määrännyt lääkkeen pitkäaikaiseen tai toistuvaan käyttöön. Kun sinulle määrätty lääke on loppumassa tai resepti on vanhentumassa, sinun on mahdollista tehdä reseptin uusimispyyntö.
Voit uusia reseptisi lääkärin vastaanoton yhteydessä, jolloin uusi resepti tulee voimaan välittömästi. Jos reseptin uusiminen ei vaadi lääkärin tapaamista, voit pyytää reseptin uusimista sosiaali- ja terveysasemaltasi, apteekista tai digitaalisesti OmaKanta-palvelussa.
Voit myös pyytää apteekkia välittämään reseptin uusimispyynnön sille taholle tai henkilölle, joka on kirjoittanut reseptin.
Huomioithan, että sähköisen reseptin uusimisen käsittelyaika on kahdeksan päivää pyynnöstä.
Lisätietoa sosiaali- ja terveysaseman palveluista
Mistä löydän tietoa hoitoajoista? Mitä lääkärissä käynti maksaa?
Saatat tarvita todistuksen esimerkiksi sairauspoissaoloja varten.
Ajokorttilausuntoja koskeva uusi laki tuli voimaan 1.4.2025. Lain mukaan ajokorttia varten tarvittavat lääkärinlausunnot on jatkossa hankittava pääsääntöisesti yksityisiltä palveluntarjoajilta. Lue lisää tiedotteesta: Ajokorttilausunnot jatkossa pääsääntöisesti yksityisestä terveydenhuollosta
Lääkärien ja hoitajien lisäksi sosiaali- ja terveysasemilla ovat käytettävissäsi muun muassa mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiantuntijat.
Sosiaali- ja terveysasemalla mielenterveys- ja päihdetyötä tehdään vastaanottopalvelujen ja mielenterveys- ja päihdetiimin yhteistyönä.
Asiakasmaksut-sivuilta löydät tietoa asiakasmaksuistamme, lääkärintodistusten hinnoista, maksukatosta ja maksujen alentamisesta.
Kiireelliseen hoitoon pitää päästä heti. Kiireettömään hoitoon pääsylle eli hoitotakuulle on erilaisia aikarajoja.
Tietoa kiireettömään hoitoon pääsystä Pirkanmaan hyvinvointialueella:
Julkisen terveydenhuollon asiakkaana voit itse valita sosiaali- ja terveysaseman mistä tahansa Suomessa. Sosiaali- ja terveysaseman vaihto edellyttää kirjallisen ilmoituksen tekemistä.
Elintapaneuvonnan avulla tuetaan hyvinvointiasi ja terveyttäsi. Voit yhdessä ammattilaisen kanssa pohtia erilaisia pieniä tavoitteita elintapojesi muutokseen. Elintapaneuvonta lähtee tilanteesi alkukartoituksesta.
Omahoidon neuvonnasta saat terveydenhuollon ammattilaisten tukea ja apua omahoidon tueksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ravitsemus, liikunta, painonhallinta, lääkitys, apu- ja hoitovälineiden käyttö.
Insuliinihoitoinen diabetes vaatii päivittäistä verensokerin seurantaa ja insuliinihoidon säätämistä. Käytössäsi on tiivis tietopaketti insuliinihoitoisen diabeteksen omahoidon tueksi.
Huom!
Oletko tulossa vastaanotolle terveys- ja hoitosuunnitelman tekoa varten? Täytä esitietolomake:
Digiklinikka palvelee joka päivä kello 8–22
Mobiilisovelluksella tai verkkosivuilla käytettävä digiklinikka on helppo ja nopea tapa olla yhteydessä hoitajaan tai lääkäriin. Digikiinikka auttaa myös kiireelisissä asioissa.
Millainen omalääkärimalli tulee Pirkanmaalle?
Päivitetty 26.10.2025