Lastenneuvolat
 
        Varaa aika neuvolaan
Lastenneuvolat palvelevat alle kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään. Palvelut ovat käytettävissäsi lapsen syntymästä siihen asti, kunnes lapsi on oppivelvollisuusikäinen. Lastenneuvolassa seuraamme ja tuemme lapsen kasvua, kehitystä ja terveyttä sekä koko perheen hyvinvointia. Neuvolan palvelut ovat maksuttomia.
Vuoden 2025 alusta 5- ja 6-vuotiaiden lasten neuvolatarkastus tehdään, kun lapsi on 5,5-vuotias. Jos lapsesi on syntynyt vuonna 2020, varaa aika terveystarkastukseen, kun lapsesi on vähintään 5,5-vuotias. Siirtymävaiheessa tarjotaan 6-vuotiaille eli vuonna 2019 syntyneille terveystarkastusaika, jossa varmistetaan kasvun ja kehityksen eteneminen sekä rokotusohjelma.
Ajan peruutus
Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24 tuntia ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus lastenneuvolaan, Nokia
                                
                            
                            
                        
                    
Kun kirjaudut OmaPirha-palveluun, voit varata ajan lastenneuvolan 1-, 1,5-, 2-, 3-, 4- ja 5,5-vuotistarkastukseen (vuoden 2025 aikana myös 6-vuotistarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus lastenneuvolaan, Pirkkala
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus lastenneuvolaan, Punkalaidun
                                
                            
                            
                        
                    
Kun kirjaudut OmaPirha-palveluun, voit varata ajan lastenneuvolan 1-, 1,5-, 2-, 3-, 4- ja 5,5-vuotistarkastukseen (vuoden 2025 aikana myös 6-vuotistarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Digitaalinen ajanvaraus lastenneuvolaan, Sastamala
                                
                            
                            
                        
                    
Kun kirjaudut OmaPirha-palveluun, voit varata ajan lastenneuvolan 1-, 1,5-, 2-, 3-, 4- ja 5,5-vuotistarkastukseen (vuoden 2025 aikana myös 6-vuotistarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Akaa
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Hämeenkyrö
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Ikaalinen
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Kangasala
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Kuhmoinen
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Lempäälä
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Orivesi
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 1,5v, 2v, 3v, 4v ja 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Pälkäne
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Kun kirjaudut OmaPirha-palveluun, voit varata ajan lastenneuvolan 1-, 1,5-, 2-, 3-, 4- ja 5,5-vuotistarkastukseen (vuoden 2025 aikana myös 6-vuotistarkastukseen).
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Urjala
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Valkeakoski
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Vesilahti
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
                        
                            
                            
                                    
                                    
                                
                                
                                    Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Ylöjärvi
                                
                            
                            
                        
                    
Kirjautumalla OmaPirhaan voit tehdä ajanvarauksen lastenneuvolaan 1v, 2v, 3v, 5,5v tarkastukseen (sekä vuoden 2025 aikana 6v tarkastukseen). 1,5v ja 4v tarkastukseen varataan aika soittamalla omaan neuvolaan.
Neuvolachat palvelee neuvola-asiakkaita odotus- ja vauva-ajan sekä lapsiperhearjen kysymyksissä. Chatissa voit keskustella neuvolan terveydenhoitajan kanssa arkisin klo 10–12.
Chatissa voit kysyä esimerkiksi raskausaikaan liittyvistä asioista tai vauvan imetyksestä ja unesta. Tai voit keskustella leikki-ikäisen arjen asioista ja saada tukea vanhemmuuteen.
Chatin löydät oikean alalaidan pinkistä chat-kuvakkeesta.
Jos tarvitset työnantajalle selvityksen lapsen sairaudesta, saat sen digiklinikalta. Chatissa avataan tarvittaessa videoyhteys, jonka perusteella hoitotodistus tehdään.
Asioi digiklinikalla joko kirjautumalla OmaPirhaan tai lataamalla OmaPirha Digiklinikka -sovellus.
Liitteet ja lisätiedot
                        
                            
                                    
                                    
                                Lisätietoa ja ohjeita digiklinikan käyttöön
                                
                            
                            
                        
                    
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla puhelimitse yhteydessä Akaan äitiys- ja lastenneuvolaan soittoaikoina.
Äitiysneuvolan terveydenhoitajat palvelevat myös ehkäisyyn liittyvissä asioissa.
Voit peruuttaa ajan soittamalla tai laittamalla terveydenhoitajalle tekstiviestin.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2720
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, äitiysneuvola/ Toijala
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2518
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, äitiysneuvola / Viiala, Kylmäkoski
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2721
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2200
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2405
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2722
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Herttualan äitiys- ja lastenneuvolan eli Keskusneuvolan terveydenhoitajiin soittoaikoina.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6552
                                
                            
                            
                                , Eteläisen alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6562
                                
                            
                            
                                , Keskustan alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6553
                                
                            
                            
                                , Eteläisen alueen lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6554
                                
                            
                            
                                , Keskustan alueen lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa äitiys- ja lastenneuvolaan. Hervannan neuvola palvelee Hervannan, Kotkansiiven ja Lintuhytin asukkaita.
Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirha-palvelussa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Jos soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin ja kertoa, minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7901
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4230
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja ehkäisyneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 1288
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 1288
                                
                            
                            
                                , Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Voit jättää takaisinsoittopyynnön. Sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään kolmen (3) arkipäivän kuluessa.
Voit perua varatun ajan neuvolan puhelinnumeroiden vastaajapalvelun kautta ympäri vuorokauden. Kuuntele silloin vastaajaviesti kokonaan, niin saat ohjeet kuinka toimia.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 311 59515
                                
                            
                            
                                , ITÄ-IKAALINEN (Hakala-Kiviniemi, Läykkälä-Sarkkila, Sikuri-Kolkko, Tevaniemi, Röyhiö, Luhalahti, Sisättö-Juhtimäki)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 311 59518
                                
                            
                            
                                , LÄNSI-IKAALINEN (Vanha Kauppala, Rahkola, Läykkälänlahti, Karttu, Kilvakkala, Kurkela, Vatula, Jylli, Mansoniemi, Kovelahti, Riitiala)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola palvelee Annalan, Haiharan, Hankkion, Kaukajärven, Turtolan, Viialan ja Vilusen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7902
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Ylöjärven keskustan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4760
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvolan terveydenhoitaja (Soppeenmäki, Vuorentausta ja Siukolantie)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4792
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvolan terveydenhoitaja (Uusi-Haavisto, Takamaa, Mutala ja Kyrönlahti)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 678 7167
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Soppeenmäki (Mastontie-Teollisuusalue) ja Siukolantie)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4761
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Vuorentausta, Soppeenmäki (Mastontie-Teivo) ja Uusi-Haavisto)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 554 8959
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvolan terveydenhoitaja (Asuntila)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 554 8959
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (osa Asuntilaa)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 554 8838
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Takamaa, Mutala, Kyrönlahti, Lakiala ja osa Asuntilaa)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4706
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Viljakkala)
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 167 9916
                                
                            
                            
                                , Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla lastenneuvolaan yhteydessä puhelimitse puhelinaikoina.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1413
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Klaavan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Klaavan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7903
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvolaan. Neuvola palvelee Aitolahden, Atalan, Kumpulan, Nurmen, Ojalan, Olkahisen, Risson, Sorilan ja Tasanteen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24 tuntia ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Jos soitat soittoajan ulkopuolella, voit jättää viestin ja kertoa, minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 412 2000
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla Kuhmoisten äitiys- ja lastenneuvolaan yhteydessä puhelimitse terveydenhoitajan puhelinajalla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2254
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Kuljun äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan soittoaikoina.
Voit peruuttaa ajan lähettämällä tekstiviestin alla oleviin puhelinnumeroihin.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5027
                                
                            
                            
                                , Milla Oinonen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5028
                                
                            
                            
                                , Minna Hämeensaari
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5029
                                
                            
                            
                                , Janna Peltola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5030
                                
                            
                            
                                , Susanna Kauttu
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5031
                                
                            
                            
                                , Sanna Ritola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Kurun äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 437 1129
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 167 9916
                                
                            
                            
                                , Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä.
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Teiskon alueen asukkaita (Kolunkyläntie, Urponmaantie, Viitapohjantie ja niiden pohjoispuoliset alueet).
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 800 7240
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 466 3371
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 562 5397
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 562 5397
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Lempoisten äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan soittoaikoina.
Ajan peruutus
Voit perua neuvola-ajan tekstiviestillä alla oleviin puhelinnumeroihin.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5022
                                
                            
                            
                                , Outi Elo, Itä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5023
                                
                            
                            
                                , Soile Multanen, Itä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5024
                                
                            
                            
                                , Teea Leppänen, Itä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5025
                                
                            
                            
                                , Tiina Muurinen, Itä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5020
                                
                            
                            
                                , Jaana Alarova, Länsi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 421 5021
                                
                            
                            
                                , Niina Haikonen, Länsi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 483 7130
                                
                            
                            
                                , Lotta Eskolin, Länsi
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Lielahden äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Lielahden äitiys- ja lastenneuvola palvelee Lentävänniemen, Lielahden, Lintulammen, Pohtolan, Niemen, Reuharin, Ryydynpohjan, Niemenrannan ja Halkoniemen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7905
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola palvelee Eetunkulman, Hankkion, Holvastin, Kiveliön, Leinolan, Linnainmaan, Vehmaisen, Aarikkalan, Jankan, Messukylän, Pappilan, Ruotulan ja Takahuhdin asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 412 2010
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2262
                                
                            
                            
                                , Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2254
                                
                            
                            
                                , Luopioisten ja Aitoon lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa äitiys- ja lastenneuvolaan.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 437 1298
                                
                            
                            
                                , terveydenhoitaja (Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4670
                                
                            
                            
                                , terveydenhoitaja (Heikkiläntie - Työläjärvi)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4706
                                
                            
                            
                                , terveydenhoitaja (Heikkiläntien ja Hietaniementien välinen alue)
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 167 9916
                                
                            
                            
                                , ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Mouhijärven lastenneuvolaan puhelimitse. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajalle.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 506 2130
                                
                            
                            
                                , Salla Ranta, lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Mustametsän äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola palvelee Hallilan, Finninmäen, Lukonmäen, Nekalan, Viinikan, Muotialan, Palvaanniemen, Korkinmäen, Laulumaan, Koivistonkylän ja Veisun asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7900
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa neuvolan terveydenhoitajalle ajanvaraus-, ohjaus- ja neuvonta-asioissa. Voit perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestillä peruutuksen neuvolan numeroon.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 4344
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Oriveden äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien puhelinyhteystiedot.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6419
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6404
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 430 7946
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse puhelinaikoina.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5460
                                
                            
                            
                                , Parkanon keskustan alue, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1412
                                
                            
                            
                                , Parkanon reuna-alueet ja kylät, terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Pellervon äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Pellervon äitiys- ja lastenneuvola palvelee Kalevan, Pellervon, Kissanmaan ja Uusikylän asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 4971
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Peltolammin äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola palvelee Peltolammin ja Multisillan asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7903
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien soittoajoilla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5358
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvola alue 1: Sääksjärvi, Pere, Pakkalankulma, Nuoliala
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5359
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvola alue 2: Takamaa, Huovi, Kyösti, Naistenmatka, Lepomoisio, Sionkylä, Hyrsinki, Kirkonkylä, Ania
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5360
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvola alue 3: Kurikka, Vähäjärvi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5361
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvola alue 4: Turri, Niemenmaa, Suuppa, Rantaniitty, Ala-Haikka, Ylä-Haikka, Loukonlahti, Nikkilänniemi, Killo, Toivio, Solja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5353
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola alue 1: Pere (ei Korkokuja ja Pereentie 1), Sääksjärvi, Toivio, Nuolialanlaakso
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5354
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola alue 2: Ahvenisto, Ania, Hyrsinki, Koivisto, Kranstolppa, Pirkkalankylä, Sankila,Solja, Sorkkala, Lentokenttä, Säijä, Takamaa, Kyösti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5355
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola alue 3: Killo, Kurikka, Korkokuja ja Pereentie 1 (poislukien ne kadut, jotka kuuluvat alueeseen 5)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5356
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola alue 4: Ala-Haikka, Huovi, Lepomoisio, Naistenmatka, Niemenmaa (ei Kattilaistentie), Suuppa, Rantaniitty, Turri ja Vähäjärvi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    03 384 5357
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvola alue 5: Loukonlahti, Nikkilänniemi, Pakkalankulma, Ylä-Haikka, osa Kurikkaa, osa Niemenmaata, osa Kyöstiä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2512
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja Piritta Punta-Kaunisto
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2515
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja Mari Virtanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 540 5847
                                
                            
                            
                                , Lyydia Kankkonen, äitiysneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2262
                                
                            
                            
                                , Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2254
                                
                            
                            
                                , Pälkäneen lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Ruoveden äitiys- ja lastenneuvolan ajanvaraus- ja neuvontanmeroon puhelinaikana.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 787 1243
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2241
                                
                            
                            
                                , Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2238
                                
                            
                            
                                , Ruutanan lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Sahalahden ja Kuhmalahden äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2251
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2251
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Sarviksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee seuraavia alueita: Etelä-Kyttälä, Kiinanmuuri, Itsenäisyydenkatu parilliset, Sammonkatu parilliset, Hatanpää, Härmälä, Härmälänranta, Iidesranta, Järvensivu, Nirva, Rantaperkiö, Ratina, Tulli, Sorsapuisto, Kalevanharju, Kalevanrinne, Rautaharkko, Sarankulma ja Taatala.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7904
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Siivikkalan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4672
                                
                            
                            
                                , Äitiysneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 390 4672
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Siivikkalan koululta Tampereen rajalle)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 678 7167
                                
                            
                            
                                , Lastenneuvolan terveydenhoitaja (Vihattulan-Mettistön alueelta Siivikkalan koululle)
                            
                            
                            
                        
                            
                                
                                
                                    Tekstiviesti
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 167 9916
                                
                            
                            
                                , Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Siltatien äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 437 1129
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Ylinen, Antaverkka ja Vahanta)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 1460
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Haavisto ja Asemanseutu)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 1422
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Keijärvi, Laadun alue, Kaurasmäki, Hietasmäki ja Veittijärvi)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä Suoraman äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2234
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja lastenneuvola 1
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 415 2233
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja lastenneuvola 2
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    050 494 3672
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja lastenneuvola 3
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Tampellan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tampellan äitiys- ja lastenneuvola palvelee seuraavia alueita: Pohjois-Kyttälä, Ranta-Tampella, Tampella, Itsenäisyydenkatu parittomat, Sammonkatu parittomat, Armonkallio, Juhannuskylä, Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, Tammela, Teiskontie, Saukonmäki, Kaleva ja Liisanpuisto.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 806 4971
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Tesoman äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tesoman äitiys- ja lastenneuvola palvelee Raholan, Haukiluoman, Ikurin, Kalkun, Kalkunvuoren, Kohmankaaren, Käräjätörmän, Lamminpään, Likolammen, Lintuviitan, Saarenkärjen, Tesoman, Tohlopin ja Villilän asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7907
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Tipotien äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Tipotien äitiys- ja lastenneuvola palvelee Hämeenpuiston, Onkiniemen, Pyynikin, Rantatien, Tahmelan, Haapalinnan, Puisto-Kaarilan, Ranta-Kaarilan, Hyhkyn, Pispalan, Epilän ja Epilänharjun asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7906
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla puhelimitse yhteydessä äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajiin.
Voit peruuttaa ajan soittamalla tai laittamalla terveydenhoitajalle tekstiviestin.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2129
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, äitiysneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 2130
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja, lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvolan puhelinasiointi
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7540
                                
                            
                            
                                , äit. ja ehk.neu.(Naakka, Raikas, Sassi, Irjala, Sääksmäki, Tarttila, Juhannusvuori, Sointula, Kasuri, Viranmaa, Leppälä, Haukila, Antinniemi, Kokkola)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7542
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja ehkäisyneuvola (Yrjölä, Kauppilanmäki, Jyräänmäki, Laiska, Kaskela, Keskusta, Ulvajanniemi, Paino, Eerola, Juusonranta, Lintula, Vanhakylä)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7231
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja ehkäisyneuvola (Roukko, Mäntylä, Kärjenniemi, Metsäkansa)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7234
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola (Naakka, Väinölä, Raikas, Juhannusvuori, Kokkola, Irjala, Sassi, Valto, Sointula, Apia, Kaskela, Laiska, Jyräänmäki, Ylä-Yrjölä, Kasuri)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7231
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola (Kärjenniemi, Metsäkansa, Roukko)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7232
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola (Eerola, Lintula, Paino, Mäntylä, Roukonperä, Vanhakylä, Juusonranta, Pyörönmaa)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7544
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola (Sääksmäki, Kannistonmäki, Tarttila, Saarioispuoli, Viuha, Kaapelinkulma, Viranmaa, Lukonmäki, Uskila, Ala-Yrjölä)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7544
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola (Antinniemi, Vääräkoivu, Ulvajanniemi, Kauppilanmäki)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Vammalan äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2513
                                
                            
                            
                                , Anne Finska, äitiysneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2511
                                
                            
                            
                                , Eevi Heitto, lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 540 5847
                                
                            
                            
                                , Lyydia Kankkonen, äitiysneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2515
                                
                            
                            
                                , Mari Virtanen, lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2512
                                
                            
                            
                                , Piritta Punta-Kaunisto, lastenneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 138 2506
                                
                            
                            
                                , Tea-Maria Nääppä, äitiysneuvolan terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Vatialan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien soittoaikoina.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6672
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6698
                                
                            
                            
                                , äitiys- ja lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 6763
                                
                            
                            
                                , lastenneuvola
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Vesilahden äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse soittoaikoina.
Voit peruuttaa ajan soittamalla tai laittamalla terveydenhoitajalle tekstiviestin.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 5237
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Mantere, Koskenkylä, Narva)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 133 5228
                                
                            
                            
                                , Äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja (Kirkonkylän alue)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Virtain äitiys- ja lastenneuvolan ajanvaraus- ja neuvontanumeroon.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 715 3246
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 715 3249
                                
                            
                            
                                , Terveydenhoitaja
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 749 7903
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Torkontie 2, 37800 AKAA
2. kerros
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Herttualan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Hervannan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Klaavan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Vuoreksen puistokatu 87, 33870 TAMPERE
Klaava-rakennus, 2. kerros.
Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvolassa saat tukea muun muassa raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana.
Sijainti: neuvola sijaitsee 2. kerroksessa.
Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Liikekatu 3, 33580 TAMPERE
Sisäänkäynti kirjaston ovesta Aitolahdentien puolelta.
Kuhmoisten äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
Kuljun äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Avoinna ajanvarauksella
Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
Lempoisten äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Avoinna ajanvarauksella
Lielahden äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Neuvola sijaitsee Lielahtikeskuksen 2. kerroksessa.
Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Linnainmaan sote-asema
Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja lastenneuvola, Pälkäne
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kuokkamaantie 14, 2.krs, 33800 TAMPERE
Hallila, Finninmäki, Lukonmäki, Nekala, Viinikka, Muotiala, Palvaanniemi, Korkinmäki, Laulumaa, Koivistonkylä ja Veisu
Mustametsän äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan.
Neuvola sijaitsee 2. kerroksessa.
Nokian äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
Nokian sote-asema, 1. kerros.
Oriveden äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Oriveden sote-asema, sairaalaosaston lisäsiipi
Parkanon sosiaali- ja terveysasema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pellervon äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pellervonkatu 15, 33540 TAMPERE
Kaleva, Pellervo, Kissanmaa ja Uusikylä
Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Säästäjänkatu 16, 33840 TAMPERE
Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Neuvolaan kuljetaan sote-aseman D- tai E-ovesta.
Pälkäneen äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI
Lastenneuvola sijaitsee Ruoveden terveyskeskuksessa.
Ruutanan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Sahalahden äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
Neuvola sijaitsee 3. kerroksessa.
Suoraman äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kyötikkäläntie 12, 36220 KANGASALA
Tampellan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Juhlatalonkatu 7A, 33100 TAMPERE
Armonkallio, Etu-Kaleva, Juhannuskylä, Kyttälä, Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, Sammonkatu, Saukkola, Kiinanmuuri, Tammela, Tampella ja Teiskontie
Tesoman äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE
Postiosoite Tesoman valtatie 35
Tipotien äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Tipotien sote-asema, B-siipi, 4. kerros
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Valkeakosken sote-asema
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            PL 20, 37601 VALKEAKOSKI
                                        
                                        
                                    
                                     - 
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Avoinna ajanvarauksella
Vammalan äitiys- ja lastenneuvola, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Sastamalan sote-asema, H-rakennus, 0-kerros
Vatialan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Junatie 1, 36240 KANGASALA
Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Virtain sosiaali- ja terveysasema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 1, 34800 VIRRAT
Lastenneuvola sijaitsee Virtain terveyskeskuksessa.
Tuloksia ei löytynyt.
Neuvolachat
Chat auttaa odotus- ja vauva-ajan sekä lapsiperhearjen kysymyksissä. Voit kysyä esimerkiksi raskausaikaan liittyvistä asioista, vauvan imetyksestä ja unesta tai saada tukea leikki-ikäisen arjen asioihin.
Voit keskustella terveydenhoitajan kanssa arkisin klo 10–12. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan vaaleanpunaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Esitietolomakkeet
Neuvolassa on käytössä digitaaliset esitietolomakkeet. Vanhempien kuuluu täyttää lomake ennen laajaa terveystarkastusta.
Täytä lomake ensisijaisesti Omapirha-palvelun kautta, mutta tarvittaessa voit tulostaa lomakkeen ja täyttää sen käsin.
- Lomake neljän kuukauden ikäisen lapsen vanhemmille
- Lomake 1,5-vuotiaan lapsen vanhemmille
- Lomake 4-vuotiaan lapsen vanhemmille
- Lomake muualta Pirkanmaalle muuttajalle uudelle neuvolan asiakkaalle
We hope you will fill out this form and take it with you to the child health clinic appointment. When the child is living in two homes, a separate form can be filled out in both of them. We will discuss the topics on the form during the health examination. Your answers will help direct the examination to the needs and wishes of your family.
- Health examination preliminary information form for the parents of a 4 month old baby
- Health examination preliminary information form for the parents of a 1,5 year old child
- Health examination preliminary information form for the parents of a 4 year old child
- Preliminary information form – new client at the child health clinic
Yhteistyölomake ammattilaisille
Käynnit lastenneuvolassa
Terveystarkastuksissa terveydenhoitaja ja lääkäri seuraavat lapsesi kasvua ja kehitystä. Tuemme koko perheenne hyvinvointia ja arjen sujumista.
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Koronarokotukset
Kuuden kuukauden–11 vuoden ikäiset lapset rokotetaan lastenneuvolassa tai kouluterveydenhuollossa ajanvarauksella.
12–17-vuotiaat lapset ja nuoret saavat rokotuksen sosiaali- ja terveysasemilla aikuisväestön kanssa.
Päivitetty 25.10.2025