Yhteisöllinen asuminen
Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä, turvallisessa ja yhteisöllisessä kodissa.
Asiakas on asunnossa vuokrasuhteessa. Asuntoihin järjestetään sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa ja palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. Päivittäisissä toiminnoissa voi saada ohjausta ja apua asiakassuunnitelman mukaisesti. Asiakkaat voivat osallistua oman toimintakykynsä mukaisesti jokapäiväisiin askareisiin, kodinhoitoon, yhteisölliseen toimintaan ja harrastuksiin.
Yhteisöllinen asuminen on tarkoitettu henkilöille, joilla yksin kotona asuminen ei onnistu edes kotiin vietävien palvelujen, teknologisten ratkaisujen tai apuvälineiden turvin, mutta asiakas selviytyy yön ajan turvajärjestelyin tai sovittujen seurantakäyntien avulla.
Yhteisöllisen asumisen myöntämisen edellytyksenä on, että asiakkaan toimintakyky on alentunut ja asiakas tarvitsee säännöllistä apua tai ohjausta arjen toiminnoiss, kuten pukemisessa, wc-käynneissä, hygienian hoidossa, lääkehuollossa ja ruokailussa. Myöntämisen edellytyksenä voi olla myös arkeen haitallisesti vaikuttava turvattomuuden tunne tai psyykkiset oireet.
Hakemus yhteisölliseen asumiseen tehdään asiakkaan kanssa palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Toimi näin
Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa ikäihmisten palveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa.
Palveluneuvonta on yleinen ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen. Mikäli tilanteesi tarvitsee tarkempaa palvelutarpeen arviointia, sinut ohjataan asiakasohjaukseen.
Ensivaiheen neuvontaa saat myös kaikilta Pirkanmaan lähitoreilta.
Asiakasohjaaja selvittää yhdessä sinun ja tarvittaessa läheistesi kanssa tilannettasi ja tuen tarvetta sekä neuvoo ja ohjaa sinut oikean palvelun piiriin. Sinulle kerrotaan palveluiden saannin kriteereistä ja hinnoista. Neuvonta on sinulle maksutonta.
Jos olet jo palveluiden piirissä, voit olla yhteydessä suoraan oman alueesi asiakasohjaukseen tai omaan kotihoitoyksikköösi.
Palveluneuvonta
Palveluneuvonta on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.
Palveluneuvonnan ammattilaiset auttavat kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5346
                                
                            
                            
                                , Vastaava hoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5329
                                
                            
                            
                                , Palveluvastaava
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5332
                                
                            
                            
                                , Ahomansikan geronomi (puhelinaika arkisin klo 12-13)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5333
                                
                            
                            
                                , Ahomansikan ja päivätoiminnan sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5339
                                
                            
                            
                                , Metsätähden, Suopursun ja Niittyvillan sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5344
                                
                            
                            
                                , Rauhalakodin kuntohoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5335
                                
                            
                            
                                , Ahomansikka, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5330
                                
                            
                            
                                , Ahomansikka, kuntohoitaja/jalkahoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5336
                                
                            
                            
                                , Niittyvilla, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5337
                                
                            
                            
                                , Suopursu, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5338
                                
                            
                            
                                , Metsätähti, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5487
                                
                            
                            
                                , Päivätoiminta
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5488
                                
                            
                            
                                , Päivätoiminta
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5445
                                
                            
                            
                                , Tupasvilla, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1205
                                
                            
                            
                                , Tupasvilla, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1431
                                
                            
                            
                                , Kanerva, sairaanhoitaja
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1425
                                
                            
                            
                                , Kanerva, hoitajat
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 754 1406
                                
                            
                            
                                , Palveluvastaava
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5708
                                
                            
                            
                                , Emman-koti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5709
                                
                            
                            
                                , Joosun koti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    044 786 5707
                                
                            
                            
                                , Palveluvastaava
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa Kaupinlinnaan.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    05 068 277
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Kotikulman ryhmäkodin puhelinnumerot
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7227
                                
                            
                            
                                , 4. kerros
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                
                                    040 335 7228
                                
                            
                            
                                , 5. kerros
                            
                            
                            
                        
                    
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikköön Luhtahelmeen voi olla yhteydessä puhelimitse.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    050 013 2155
                                
                            
                            
                                , Palveluasumisen yksikkö (klo 7-21.30)
                            
                            
                            
                        
                    
Voit olla yhteydessä Markunkotiin soittamalla.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    044 730 1575
                                
                            
                            
                            
                            
                        
                    
Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.
Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.
Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi
- kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
- asumisen vaihtoehdoista
- Kelan etuuksista
- apuvälineistä, digitaalisista palveluista
- liikkumisesta
- taloudellisista etuuksista
- harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
- neuvontaa hyvinvointiteknologiasta
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                
                                    040 733 3949
                                
                            
                            
                                , Palveluneuvonta
                            
                            
                            
                        
                    
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirkkotori 10, 37800 AKAA
2. kerros
Akaan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Anttilantien lähitori, Vesilahti
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Sosiaali- ja terveysasema
Anttilantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Suupankuja 8, 33960 PIRKKALA
Lähitori toimii Elokolon tiloissa, kerrostalon 1. kerroksessa. Osoite on Suupankuja 8 D 55.
Hakalantien lähitori, Valkeakoski
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hakalantie 1, 37600 VALKEAKOSKI
Valkeakosken kaupunginkirjasto Valo, 2. kerros
Hakalantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Hermiankadun lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hermiankatu 3, 33720 TAMPERE
Lähitori toimii Hermia10-rakennuksessa, katutasossa.
Hermiankadun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Herttualantien lähitori, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Kangasalan sosiaali- ja terveysasema. Huone 4 (lääkärin ja hoitajien vastaanottotiloissa)
Herttualantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tunnelikuja 1, 39100 HÄMEENKYRÖ
Aurinkorinne
Hämeenkyrön lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Härmälän kirjaston lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Toivonkatu 1, 33900 TAMPERE
Härmälän kirjasto, Härmälän koulun pohjakerros.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Silkintie 3, 39500 IKAALINEN
Käynti 0-kerrokseen
Markunkoti on yhteisöllistä asumispalvelua tarjoava yksikkö Ikaalisissa. Yksikkö sijaitsee Ikaalisten lähiasemalla. Markunkotiin on oma sisäänkäynti tk-sairaalaosaston vierestä.
Insinöörinkadun lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Lähitori toimii seuraavissa tiloissa:
Hervannan terveysasema (1. kerros, aula 2) sekä kirjasto (2. kerroksen monitoimihuone)
Insinöörinkadun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Itsenäisyydentien lähitori, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Itsenäisyydentie 2, 38200 SASTAMALA
Tays Sastamalan tiloissa, Info-aulan huoneissa
Itsenäisyydentien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirkkotie 1, 35500 KORKEAKOSKI
Perjantaiklubi Vapaa-aikatalolla
Puhelinnumerot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA
Osuuspankin kiinteistö, katutaso.
Kangasalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Passinmäentie 14, 38100 SASTAMALA
Karkun seurakuntatalo
Karkun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskisenkatu 13 -15, 33710 TAMPERE
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            Keskisenkatu 13 -15, 33710 TAMPERE
                                        
                                        
                                    
                                    
                                    
                                
                            
                        
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pehulankaari 2 A, 32740 SASTAMALA
Keikyän vanha puukoulu
Keikyän lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskustie 23, 35300 ORIVESI
Lähitori sijaitsee kaupungintalon aulassa.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                
                                    
                                        
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Päivätoiminnan tila
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Törmätie 8, 38300 SASTAMALA
Kiikan nuorisotalo
Kiikan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kiikoisten lähitori, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Huhtatie 2, 38360 SASTAMALA
Huhtahovi, Vanhustenkotiyhdistyksen kerhohuone
Kiikoisten lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kirkkoveräjän lähitori, Pirkkala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kouluportinkuja 1, 33950 PIRKKALA
Kirkkoveräjän seurakuntatalo.
Koilliskeskuksen lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Liikekatu 3, 33580 TAMPERE
Koilliskeskuksen kirjasto, Sepeli-tila
Koilliskeskuksen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kostiakeskuksen lähitori, Pälkäne
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Onkkaalantie 76, 36600 PÄLKÄNE
Kansalaistalo Kostiakeskus
Kostiakeskuksen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kuhmalahden lähitori, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Rautajärventie 26, 36840 POHJA
Kuhmalahden kirjastolla
Kuhmalahden lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Toritie 57, 17800 KUHMOINEN
Kuhmolan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kulmakammarin lähitori, Punkalaidun
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pihlajatie 1, 31900 PUNKALAIDUN
Suomen Punaisen Ristin kulmakammari
Kulmakammarin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kisatie 1, 34300 KURU
Kurun lähiasiointipiste
Kurun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kurvis-Höllin lähitori, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Sahalahden lähiasiointipiste, kuntoutuksen huone
Kurvis-Höllin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Kämmenniemen lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Aunessalmenkatu 23, 34240 KÄMMENNIEMI
Seurakuntatila Aunes, 1.kerros
Kämmenniemen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Lauttakyläntien lähitori, Punkalaidun
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Sosiaali- ja terveysasema
Lauttakyläntien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Manttaalitie 15, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lempäälä-talo, A-talo.
Lempäälän lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Kauppakeskus Like, ylin kerros
Lielahden lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Loutunkatu 1, 33560 TAMPERE
Palveluohjaaja tavattavissa kerhohuoneella.
Loutun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
Majakan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Mikkolan navetan lähitori, Pälkäne
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskitie 5, 36760 LUOPIOINEN
Mikkolan navetan luentosali
Mikkolan navetan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Mouhijärven lähitori, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Mouhijärven lähiasiointipiste
Mouhijärven lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Mäkirinteentien lähitori, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Mäkirinteentie 10, 36220 KANGASALA
Lentolan Prisma (tilana Kangasalan kaupunki-info)
Mäkirinteen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pakkaajankatu 18 B, 35800 MÄNTTÄ
Puhelinnumerot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Latomaantie 1, 37370 VESILAHTI
Narvan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Maununkatu 10, 37100 NOKIA
Apuvälineyksikön vieressä
Nokian lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1. kerros.
Pappilanpuiston lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kourutaltankatu 2, 33560 TAMPERE
Pappilanpuiston lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Rantakodonkatu 6, 39700 PARKANO
Pappilanpolun senioritalon yhteistilat
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Luopioisten lähiasiointipiste
Pereentien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Pietilänkadun lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pietilänkatu 2, 33720 TAMPERE
Kauppakeskus Duo, katutasossa, keskusaukiolla
Pietilänkadun lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Pirkkalan kirjaston lähitori, Pirkkala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Suupantori 2, 33960 PIRKKALA
Pirkkalan pääkirjasto.
Pirkkalan sosiaali- ja terveysaseman lähitori, Pirkkala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Pirkkalan sosiaali- ja terveysasema.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Perhekeskus Pirtti
Pirtin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Pispanlinnan lähitori, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Simolankatu 4, 33270 TAMPERE
Pispanlinnan palvelukeskus, aulasta vasemmalle ja käytävän viimeinen ovi oikealla.
Pispan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Urheilutie 1, 34600 RUOVESI
Kohtaamispaikka Aleksiina, K- marketin talossa
Sairaalantien lähitori, Orivesi
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Lähitori sijaitsee Oriveden sosiaali- ja terveysaseman laboratorion vastaanottoaulassa.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1.kerros.
Sarviksen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Siivikkalan lähitori, Ylöjärvi
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Siivikkalantie 76, 33450 SIIVIKKALA
Salorinteen seurakuntatalo
Siivikkalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Sillankorvan lähitori, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sillankorvankatu 1, 38210 SASTAMALA
Vammalan pääkirjasto. Pääoven läheisyydessä ohjausta ja neuvontaa, tilaisuudet toteutuvat yläkerrassa
Sillankorvan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Suodenniemen lähitori, Sastamala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kerokuja 1, 38510 SASTAMALA
Kerolan palvelukeskus
Suodenniemen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Säijärventie 91, 37530 LEMPÄÄLÄ
Säijän lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tampellan esplanadi 6, 33100 TAMPERE
Liikehuoneisto katutasossa. (E- ja F-rappujen välissä)
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE
Tesoman hyvinvointikeskuksen 1. kerroksessa, kirjaston ja yhteisökahvila OmaNaapurin vieressä.
Tesoman lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Tipotien hyvinvointikeskus, 5-kerros, sisääntuloaula.
Toimelatalon lähitori, Lempäälä
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Asuntotie 10, 33880 LEMPÄÄLÄ
Toimelatalo, päiväsali (1. kerros)
Toimelatalon lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Toritie 42, 17800 KUHMOINEN
Kirjasto
Toritien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Torituvan lähitori, Hämeenkyrö
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Torikatu 8, 39200 KYRÖSKOSKI
Yhteisötila Toritupa
Torituvan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Torkontie 2, 37800 AKAA
Sosiaali- ja terveysasema, 2. kerros
Torkontien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Tähkäpäiden lähitori, Ylöjärvi
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirkkotanhuantie 1, 33470 YLÖJÄRVI
Tähkäpäiden lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Urjalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Valkeakosken sosiaali- ja terveysasema, ovi S2 (2. kerros)
Valkeakosken lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Vatialantien lähitori, Kangasala
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Vatialantie 2, 36240 KANGASALA
Lähikirjaston tiloissa, 2.kerroksessa, omassa huoneessaan.
Vatialantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Teekkarinkatu 5 B, 33720 TAMPERE
Lähitori toimii Venlantuvan tiloissa, 1.kerros
Venlantuvan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Saapastie 2, 33950 PIRKKALA
Kauppakeskus Veska B2-14, 2krs.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Vihnuskatu 5, 37150 NOKIA
Vihnuskatu 5A :
Marian Pirtti ja Oskarin tupa.
Vihnuskatu 5B :
Elsan Soppi, Leenan kamari, Annin Aitta, Tapion Torppa, Järvikoto ja Kaakkurin koto.
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Solmukatu 3, 37830 AKAA
Viialan kirjasto, Viiala-Sali
Viialan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Viljakkalan lähitori (Ylöjärvi)
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Aittatie 2, 39310 VILJAKKALA
Viljakkalan kirjaston tiloissa, 1 krs.
Viljakkalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Härkitie 6, 37100 NOKIA
Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, 2. kerros, Koppa-tila.
Virran lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Wäinämöisen lähitori, Valkeakoski
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Kirkkotie 6, 37600 VALKEAKOSKI
Hoivakoti Wäinämöisen monitoimitila (1. kerros)
Wäinämöisen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Ylöjärven terveyskeskus, 1. kerros.
Ylöjärven lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot Avustettu Suomi.fi-valtuutus
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    2.0 Osakeyhtiö - Kontu Hopeakallio, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Attendo Soppeenpuisto, Ylöjärvi
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Esperi Care Oy - Hoivakoti Kanavanranta, Lempäälä
                                
                            
                            
                        
                    
Lisää tietoa yksikön toiminnasta saat oheiselta verkkosivulta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Esperi Care Oy - Palvelukeskus Kielo, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Hoiva Mehiläinen Oy - Mainiokoti Ilonkaari, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Hyvänolon Elämänpuu Oy - Elämänpuu, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Härmälänranta, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Niemenranta, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Ikifit Oy - Hyvinvointikoti Taimi, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
                                
                            
                            
                        
                    
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Koivupirtin Säätiö - Koivupirtin palvelukoti, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Kolmostien Terveys Oy - Rauhalan palvelukeskus, Parkano
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Kostiakoti on palvelutalo, joka tarjoaa ksilöllistä palveluasumista ikäihmisille.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Lempäälän kotokampus - Ehtookoto, Lempäälä
                                
                            
                            
                        
                    
Asuminen Kotokampuksella on turvallista, mutta halutessasi varsin reipasta. Panostamme kulttuuriin, kutsumme kylätaloon vieraita esiintymään ja teemme yhdessä retkiä asukkaiden toivomiin kohteisiin.
Rivitaloalueellamme voit asua kotihoidon, palveluasumisen tai mielenterveyskuntoutuksen palveluista nauttien. Henkilökunta on paikalla joka päivä klo 7-22.
Lisätietoa palveluneuvonnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Saat yhteyden palveluneuvontaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan punaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Sointu Senioripalvelut - Kaukaharjukeskus, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Sointu Senioripalvelut - Keinupuistokeskus, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Sointu Senioripalvelut - Kuuselakeskus, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Sointu Senioripalvelut - Taatalakeskus, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Lisätietoa Tammenlehväkeskuksen toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Tampereen ensi- ja turvakoti Ry - Petsamokoti, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Viola-koti Yhdistys - Viola-koti, Tampere
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Ylöjärven Palvelutalosäätiö Kaksikko - Palvelutalo Keihäsniemen koti, Ylöjärvi
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Yrjö ja Hanna Kodit - Karpinmäki, Akaa
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
                        
                            
                            
                                
                                
                                
                                    Yrjö ja Hanna Kodit - Kurkelanhovi, Akaa
                                
                            
                            
                        
                    
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Tuloksia ei löytynyt.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Päivitetty 25.10.2025