Tutkimus Taysissa

Pirkanmaan hyvinvointialueella toimii Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, joka tunnetaan laadukkaasta tieteellisestä tutkimuksesta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

  • Taysissa käynnistyy vuosittain noin 110 uutta terveystieteellistä tutkimushanketta. Ne tuottavat noin tuhat tieteellistä julkaisua vuosittain.
  • Tohtoritutkintoja Taysin kampuksella valmistuu keskimäärin 60 vuosittain.
  • Tutkimusta rahoitetaan valtion tutkimusrahoituksella (VTR), muulla julkisella tiederahoituksella, Pirkanmaan hyvinvointialueen budjettirahoituksella sekä teollisuuden toimeksiantojen kautta, yhteensä noin yhdeksällä miljoonalla eurolla vuodessa.

Tutkimustyön avulla

  • pystymme ottamaan käyttöön uusia hoitoja, diagnostiikkaa, lääkkeitä ja palveluja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
  • voimme tarjota oikeille potilaille oikeaa hoitoa oikeaan aikaan
  • terveydenhuollon ammattilaiset pysyvät ajan tasalla uusista hoidoista ja menetelmistä

Tutkimukseen osallistuminen

Jotta sosiaali- ja terveydenhuollossa voidaan tarjota vaikuttavia hoitoja, oikea-aikaista diagnostiikkaa, tehokkaimpia lääkkeitä ja palveluja, tarvitaan jatkuvaa tutkimustyötä.

  • Potilaitamme ja asiakkaitamme voidaan pyytää mukaan erilaisiin tutkimuksiin vastaanotolla tai erillisellä kutsukirjeellä. Kliiniseen potilastutkimukseen pyydetään aina suostumus. Tutkimuksen luonne ja tarkoitus sekä tutkittavan oikeudet ja velvollisuudet kuvataan tutkimustiedotteessa tutkimukseen osallistujille.
  • Tutkimukseen osallistuminen edellyttää sitoutumista tutkimuskäynteihin ja mahdollisiin tutkimuksen takia tehtäviin ylimääräisiin toimenpiteisiin. Osa tutkimuksista toteutetaan normaalihoitojen yhteydessä. 
  • Pirkanmaan hyvinvointialueella tehtävä terveystieteellinen tutkimus noudattaa aina tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä, eettisiä periaatteita, hyvän kliinisen tutkimustavan ohjeita ja hyviä tieteellisiä käytäntöjä.

Kaupin kampus

Kaupin kampus on tiivis lääketieteen, biotieteiden ja terveystieteiden hoito-, koulutus- ja tutkimusyhteisö. Kampuksella toimivat Taysin lisäksi Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveyden sekä niihin liittyvien teknologioiden tutkimus ja opetus, Tampereen ammattikorkeakoulu sekä alan yrityksiä. Alueella on yhteensä noin 6000 alansa ammattilaista ja 24 000 opiskelijaa. Asiakkaita käy alueella päivittäin noin 7500.

Kaupin kampuksen toimijoiden yhteistyönä ovat syntyneet esimerkiksi Tampereen Biopankki ja Tays Syöpäkeskus. Yhteistyön avulla tuetaan kampusalueelle yritysekosysteemin syntyä. Myös Taitokeskus ja Kirurgian koulutuskeskus ovat osa kokonaisuutta ja tarjoavat osaamisen kehittämismahdollisuuksia terveysalan opiskelijoille ja ammattilaisille.

Taysin tutkimuskeskuksia

Syöpälääketutkimusyksikkö FONK

Taysissa toimii aikaisen vaiheen (faasi I-II) syöpälääketutkimusyksikkö FONK. Yksikön tarkoituksena on parantaa uusien syöpälääkkeiden tutkimusmahdollisuuksia Taysissa ja näin saada uudet lääkkeet käyttöön potilaiden parhaaksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Lasten lääketutkimuskeskus PeeTU

Taysissa toimiva Lasten lääketutkimuskeskus PeeTU tarjoaa puitteet ja osaamisen laadukkaalle varhaisvaiheen lääketutkimukselle lapsipotilaiden parissa.

Tays Syöpäkeskus

Tays Syöpäkeskus on korkeatasoinen syövän hoito-, tutkimus- ja koulutuskeskus Taysin yhteistoiminta-alueella. Tutkimus- ja hoitohenkilökunnan osaaminen on keskeinen osa syövänhoidon kehitystyötämme.

Tutkimusvastaanotto

Pirkanmaan hyvinvointialueella toimiva tutkimuspalvelujen tutkimusvastaanotto tarjoaa valmiin infrastruktuurin ja kokeneen henkilökunnan kliinisen lääketutkimuksen toteuttamiseksi. 

Päivitetty 2.12.2025