Tietoa palveluntuottajille
Hei yrittäjä, toimitko Pirkanmaalla? Liity maksuttomaan Palveluntuottajahakuun ja tee palvelusi näkyviksi asiakkaille, heidän läheisilleen sekä Pirhan ammattilaisille
Kenelle Palveluntuottajahaku on tarkoitettu?
Palveluntuottajahakuun voivat liittyä Pirkanmaalla toimivat yritykset, jotka tarjoavat kotona asumista tukevia palveluja erityisesti ikääntyneille tai vammaisille henkilöille. Haussa esitellään ensisijaisesti asiakkaan itse maksamia palveluja.
Mukaan ovat tervetulleita myös muut kuin sosiaali- ja terveysalan yritykset, esimerkiksi ateriapalveluja koteihin toimittavat yritykset sekä kotikäyntejä tekevät parturi-kampaajat.
Miksi liittyä mukaan?
Palveluntuottajahaku auttaa asiakkaita ja palveluntarjoajia löytämään toisensa. Hakua käyttävät muun muassa
- asiakkaat ja heidän läheisensä
- Pirhan asiakasohjauksen ammattilaiset
- lähitorien työntekijät.
Verkkosivuanalytiikan mukaan hakua käytetään kuukausittain noin 2000–3000 kertaa. Pirkanmaan lähitoreilta ohjataan asiakkaita kuukausittain noin sata kertaa palveluntuottajahaussa olevien yritysten pariin.
Palveluntuottajahaku on maksuton sekä yrityksille että asiakkaille.
Mitä yritykseltä edellytetään?
1. Suomi.fi-palvelutietovarannon (PTV) käyttö
Palveluntuottajahaku perustuu Suomi.fi-palvelutietovarantoon (PTV). Yritys ylläpitää palvelu- ja asiointikanavatietojaan PTV:ssä, josta tiedot siirtyvät automaattisesti Palveluntuottajahakuun.
Yritys vastaa itse tietojensa oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta sekä sitoutuu päivittämään niitä säännöllisesti. Tarkemmat ohjeet löytyvät Pirhan PTV-ohjeesta ja pikaohjeesta. Pirhan PTV-ohje tarjoaa yksityiskohtaiset ohjeet PTV:hen liittymiseen ja sisältöjen tekoon, pikaohje taas Palveluntuottajahaun kannalta keskeisimmät asiat.
2. Tilaajavastuutietojen toimittaminen Luotettava Kumppani -palvelun kautta tai muulla tapaa
Pirkanmaan hyvinvointialue tarkistaa haussa mukana olevien yritysten luotettavuustiedot vuosittain. Tarkistus voidaan tehdä Vastuu Groupin Luotettava kumppani tilaajavastuutiedot -palvelun kautta.
Vaihtoehtoisesti yritys voi itse koota tilaajavastuudokumentit ja toimittaa ne Pirhalle tarkistettaviksi. Voit kysyä tarkemmat ohjeet sähköpostitse.
Jos yritys on jo Pirhan palvelusetelituottaja, dokumentteja ei tarvitse toimittaa palveluntuottajahakua varten, sillä voimme tarkistaa tilaajavastuutiedot sisäisesti.
Yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavilta yrityksiltä edellytetään lisäksi Soteri-rekisteriotetta tai vastaavaa aiempaa dokumenttia.
Näin liityt mukaan
- Ota käyttöön Suomi.fi-palvelutietovaranto (PTV), jos et vielä käytä sitä.
- Lisää organisaatiosi tiedot, palvelut ja asiointikanavat PTV:hen sekä varmista niiden väliset liitokset.
- Tarkista, että palvelukuvauksissa käytetään Pirhan määrittelemiä asiasanoja ja että aluerajaukset on tehty oikein.
- Varmista Luotettava Kumppani -asiakkuutesi tai toimita tilaajavastuudokumentit muulla tapaa.
- Vastaa taustakyselyyn alla olevasta linkistä. Taustakyselyn jälkeen Pirhan pääkäyttäjä lisää yrityksesi mukaan Palveluntuottajahakuun.
Koulutusmateriaaleja ja ohjeita
- Palveluntuottajahakuinfojen esitysmateriaalit, lokakuu 2026
- Palveluntuottajahakuinfon ja -perehdytyksen videotallenne, 21.10.2026
- PTV-tukiklinikan materiaali 24.3.2026
PTV-ohjeet
Mistä apua?
Jos tarvitset neuvoja hakuun liittymisessä, ota yhteyttä:
anni.vahala@pirha.fi
Päivitetty 3.11.2026