Syömishäiriöiden tunnistaminen
Syömishäiriöön sairastunut ei aina tuo itse esiin oireitaan, vaan niistä tulee kysyä aktiivisesti eri yhteyksissä potilaita tavattaessa, esimerkiksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, neuvolakäynneillä sekä muissa terveystarkastuksissa ja määräaikaistarkastuksissa. Huoli syömishäiriöoireilusta voi herätä myös erilaisten somaattisten vaivojen vuoksi terveydenhuollon kontaktiin hakeutumisen yhteydessä, erityisesti ruoansulatuselimistön oireet, päänsärky, väsymys, kuukautishäiriöt, psyykkiset oireet. Huolen syömishäiriöoireilusta voi tuoda esiin myös sairastuneen läheinen kuten perheenjäsen, ystävä, harrastusvalmentaja tai opettaja. Koulussa huolta voi herättää kouluruokailun välttäminen.
Huoli herää, jos potilas tuottaa lihomisenpelkoajatuksia tai erityistä kiinnostusta painoa, ruokia, kaloreita tai erilaisia dieettejä kohtaan tai ruokavaliosta jää pois joitain ruokia tai ruokaryhmiä, syömiseen liittyy tarkkoja sääntöjä tai rituaaleja tai liikunnan määrä lisääntyy äkillisesti / suhtautuminen liikuntaan muuttuu pakonomaiseksi ja joustamattomaksi. Sairastunut saattaa jättää aterioita väliin tai kieltäytyä muiden seurassa syömisestä. Syöminen voi muuttua myös hallitsemattomaksi. Mieliala voi laskea, sairastunut voi muuttua sulkeutuneemmaksi ja ärtyneemmäksi ja jättäytyä pois sosiaalisista suhteista. Myös merkittävien painon muutosten taustalla voi olla syömishäiriöoireilua kaiken ikäisillä potilailla. Syömishäiriöoireilua voi kuitenkin olla, vaikka paino olisi muuttumatonkin.
Syömishäiriölle altistavia tekijöitä ovat mm. varhainen puberteetti, perheenjäsenen syömishäiriö (myös aiemmin sairastettu syömishäiriö), tyytymättömyys omaan kehoon tai painoon, heikko itsetunto, elämän kriisitilanteet ja aiemmat traumaattiset tapahtumat (kaltoinkohtelu, laiminlyönti, kiusaamiskokemukset, seksuaalinen kaltoinkohtelu), tunnesäätelyvaikeudet, mieliala-ahdistusoireilu, autismikirjon piirteet, tietyt persoonallisuuden piirteet (esim. vaativuus, epävakaus), sukupuoli- / seksuaalivähemmistöön kuuluminen, tavoitteellinen urheilu (erityisesti esteettiset ja painoluokkalajit), sairaudet, joiden hoitoon syöminen ja ruokavalio vaikuttavat (diabetes, suolistosairaudet, ruoka-aineallergiat) sekä erityisesti nuorilla myös syömishäiriöoireilu ystäväpiirissä. Pienillä lapsilla myös vuorovaikutussuhteen ongelmat ja perheen kriisitilanteet voivat altistaa syömisoireilulle.
Oireista on hyvä kysyä suoraan ja tarkasti. Sopiva aloituskysymys on esimerkiksi: "Oletko itse tai onko joku muu ollut huolissaan syömisestäsi tai painostasi?" Syömishäiriöoireilua tunnistavat hyvin myös kysymykset: "Onko sinulla joskus ollut syömishäiriötä?" ja "Onko joku epäillyt sinulla syömishäiriötä?" Ahmintaoireilua voi kartoittaa esim. seuraavilla kysymyksillä: ”Onko sinulla joskus tunne, ettet voi lopettaa syömistä, vaikka haluaisit?”, ”Syötkö joskus poikkeuksellisen suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa?”, ”Tunnetko joskus tällaisen syömisen jälkeen syvää syyllisyyttä tai masennusta?”, ”Päätätkö joskus tällaisen syömisen jälkeen, että aloitat laihdutuksen tai terveellisen syömisen?”.
Apuna voi käyttää myös erilaisia oirekyselyitä, esim. SCOFF, EDE-Q, NIAS, syömistapakysely BES.
Tutustu lisäksi:
Syömishäiriöiden mahdollisia varoitusmerkkejä ja oireita
Syömishäiriökysely (SCOFF) | Mielenterveystalo.fi
Syömistapakysely (BES) | Mielenterveystalo.fi
EDE-Q - Eating Disorder Examination Questionnaire
Päivitetty 25.9.2026