Omahoito - elintapojen vaikutus
Elintavat vaikuttavat merkittävästi keskittymiseen ja tarkkaavuuteen
Kun lapsella tai nuorella on haasteita keskittymisen ja tarkkaavuuden kanssa tai hän on toimintaotteeltaan levoton tai impulsiivinen, on erityisen tärkeä huolehtia siitä, että elämäntavat tukevat lapsen tai nuoren kasvua ja kehitystä. Tutkimusnäytön perusteella esimerkiksi riittävällä nukkumisella, liikunnalla, monipuolisella syömisellä ja digiajan määrällä on vaikutuksia lapsen ja nuoren keskittymiskykyyn. Myös muutokset tai esimerkiksi mahdollinen päihteidenkäyttö voivat vaikuttaa keskittymiseen. Elämäntilanteen muuttuessa on tavallista, että lapsella tai nuorella on joidenkin päivien tai viikkojen ajan tavanomaisesta poikkeavaa levottomuutta, keskittymättömyyttä tai impulsiivisuutta.
Kun lapsi on käytökseltään levoton tai keskittymätön, on tärkeää ottaa käyttöön ja hyödyntää lääkkeettömiä neuropsykiatrisia tukikeinoja oirekuvan lieventämiseksi ja arjen sujuvoittamiseksi. Näitä ovat muun muassa toiminnan strukturointi, ennakointi ja kuvaohjaus (ks. Lisätietoa Pirhan Nepsy-sivut).
Seuraavista linkeistä voi saada tukea elämäntapaohjaukseen sekä keskittymis- ja tarkkaamattomuusoireiden omahoitoon:
Tukea vanhemmuuteen (mll.fi)
Riittävä uni (mll.fi)
Energiajuomien suositukset (thl.fi)
Peli- ja ruutuajat (mll.fi)
Liikunta lasten ja nuorten ADHD:n hoidossa (käypähoito)
Neuvokas perhe (neuvokasperhe.fi)
Hyvinvointia elintavoilla (Pirha)
Mielenterveystalon ADHD:n omahoito-ohjelmat: Lapset / Nuoret / Aikuiset
Last modified 19.5.2026