Palvelutarpeen arviointi
Sinulla ja perheelläsi on oikeus sosiaalityön palvelutarpeen arviointiin.
Jos koet tarvitsevasi sosiaalityön apua ja tukea, on sinulla ja perheelläsi oikeus palvelujen tarpeen arviointiin. Palvelutarpeen arviointi on jokaisen kuntalaisen oikeus. Se perustuu sosiaalihuoltolakiin.
Palvelutarpeen arviointi tehdään yhteistyössä sinun ja läheistesi ja tarvittaessa muiden toimijoiden kanssa. Arvioinnissa selvitetään elämäntilanteesi, tuen tarve ja tarpeelliset palvelut. Siinä huomioidaan mielipiteesi ja näkemyksesi. Sosiaalityöntekijä tai -ohjaaja tekee yhteenvedon tilanteesta ja tuen tarpeista sekä kirjaa johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä.
Jos arvioinnin perusteella sosiaalityöntekijä toteaa, että lapsi ja perheesi hyötyvät sosiaalihuollon palveluista ja tuesta, nimetään perheellenne omatyöntekijä lapsiperheiden sosiaalityöstä siksi ajaksi, kun olette sosiaalihuollon asiakkaita. Asiakkuus on vapaaehtoista.
Tuen tarpeen arvioinnin jälkeen sinulle ja perheellesi voidaan tarjota apua hyvinvointialueen, järjestöjen ja muiden tahojen järjestämistä palveluista. Jos lapsen ja perheesi tilanne vaatii tuekseen lastensuojelun apua, alkaa lapsella lastensuojelun asiakkuus.
Palvelutarpeen arvioinnin aloittaminen edellyttää suostumustasi, jos arviointia koskeva yhteydenotto on tullut muualta kuin sinulta.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit soittaa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin työntekijöille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    040 335 7384
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Riina Helin
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 335 7178
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Eeva Ahokas (tavoitettavissa ma-to)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 133 7501
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Laura Kilpi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 335 3052
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Maija Herajärvi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 383 9745
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Eerika Sariola
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 335 7491
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Emmi Kauppinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 383 9723
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Jaana Parkkari
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 335 7435
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Johanna Matila
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 129 5755
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Salla Niskakoski
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 193 4884
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Susanna Rötkö
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin työntekijöille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    040 806 3512
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Saija Fabritius
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 150 4206
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Elina Kortelainen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 1859
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Ella Luoma
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 730 9226
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Emilia Rankila
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 3594
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Lumi Sammallahti (tavoitettavissa ma-to)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 084 4900
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Marita Koivuniemi (tavoitettavissa ma-to)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 129 7410
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Maija Hirvonen (tavoitettavissa ti-ke, pe)
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 596 9082
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Mervi Määttä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 437 1230
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Sanna Lassila
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 730 4150
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Tuulikki Järvelä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 481 3190
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Katri Pajunen
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin työntekijöille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    040 133 6449
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Laura Rasinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 768 1173
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Anniina Terva
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 639 7967
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Kaisa Suksi-Koivisto
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 481 3190
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Katri Pajunen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 481 3051
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Janika Ristiluoma
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 728 8201
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Kati Hakamäki
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 412 8207
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Mari-Kaisa Jäntti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 1634
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Miitja Reijonen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 481 3192
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Paprika Ilmaniemi
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin työntekijöille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    050 577 9959
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Johanna Polo
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 502 0419
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Anna Mäntynen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 486 1027
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Hanna Hyyryläinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 779 9154
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Heli Mäntysaari
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 706 8167
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Mari Jokinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 712 8256
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Taina Koski-Vähälä
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 689 8130
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Eija Harjunen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 486 2038
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Hanna Lemettinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 129 5967
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Johanna Laamanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 395 6210
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Maria Malvisalo-Jauhiainen
                            
                            
                            
                        
                    
Voit soittaa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin työntekijöille.
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    044 486 1967
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Terhi Talikka
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 481 8167
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Hanna Luokkanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 389 5201
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Johanna Penttinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 481 8197
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Katriina Tanila
                            
                            
                            
                        
                    
Työntekijät palvelevat Ruoveden, Virtain ja seuraavien Tampereen alueiden asukkaita.
- 33270 Hyhky, Haapalinna, Epilä, Kaarila
- 33300 Villilä, Saarenkärki, Rahola, Kaarila
- 33310 Tohloppi, Tesomajärvi, Ristimäki
- 33330 Myllypuro, Kalkku, Välimaa
- 33340 Ikuri, Haukiluoma
- 33400 Lielahti, Hiedanranta, Niemenranta, Niemi, Lintulampi, Ryydynpohja, Vihattula, Mettistö, Pohtola
- 33410 Lentävänniemi
- 33420 Lamminpää
- 33500 Tammela
- 33100 Armonkallio, Tampella, Jussinkylä, Kyttälä, Ratina, Tammela
- 33180 Ranta-Tampella
- 33200 Keskusta Kaakinmaa
- 33210 Keskusta Finlayson, Amuri
- 33230 Pyynikinrinne, Pyynikki, Amuri, Onkiniemi, Särkänniemi
- 33240 Tahmela
- 33250 Pispala, Santalahti
- 33270 Hyhky
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    044 486 1773
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Sari Pihlajamäki
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 481 1429
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Anni Rantaniemi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 133 4472
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Mervi Viitahalme
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 639 7497
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Riina Tuominen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 1264
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Silvana Berki
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 800 7334
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Amanda Hietanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 716 3480
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Iida Puranen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 806 4054
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Jenna Mäkinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 639 7559
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Marjo Paronen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 806 4162
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Meri Karppanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 514 9293
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Simo Silvo
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 801 2601
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Noora Leppänen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 1539
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Pauliina Anttonen
                            
                            
                            
                        
                    
Työntekijät palvelevat seuraavien Tampereen alueiden asukkaita.
- 33100 Viinikka
- 33900 Härmälä, Rantaperkiö, Hatanpää
- 33840 Peltolammi, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Palokallio
- 33850 Multisilta
- 33720 Pohjois-Hervanta, Etelä-Hervanta, Itä-Hervanta, Rusko, Hermia
- 33820 Hallila, Korkinmäki, Veisu, Nirva, Vihioja, Rautaharkko, Koivistonkylä
- 33870 Vuores
- 33800 Nekala, Muotiala, Järvensivu, Iidesranta
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    050 073 1458
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Niina Viitasalo
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 800 7329
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Emilia Majaniemi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    044 431 4777
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Tanja Mäkynen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 682 6513
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Tia Siltanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 800 7328
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Tiia Puustinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 062 8278
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Carita Haanpää
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 0599
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Katariina Korhonen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 521 4835
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Lotta Mäkinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 806 3598
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Neea Nurmi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 731 1228
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Virpi Riissanen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    041 730 0491
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Emilia Aalto
                            
                            
                            
                        
                    
Työntekijät palvelevat seuraavien Tampereen alueiden asukkaita.
- 33180 Käpylä, Rauhaniemi, Lapinniemi
- 33500 Tammela, Kauppi
- 33520 Kissanmaa
- 33530 Uusikylä, Hakametsä, Kissanmaa
- 33540 Kaleva
- 33560 Takahuhti, Irjala, Ruotula, Huikas, Ristinarkku, Pappila, Janka, Kässälä, Niihama
- 33580 Linnainmaa, Leinola, Holvasti, Kiveliö, Vestonmäki, Atala, Nikki
- 33610 Ahola, Tasanne, Kumpula, Olkahinen, Maurinkylä
- 33680 Aitolahti, Kiikkinen, Aitoniemi, Kortejärvi, Viitapohja, Savonkylä
- 33700 Vuohenoja, Aakkula, Messukylä
- 33730 Vehmainen
- 34240 Kämmenniemi
- 33260 Terälahti
- 34270 Velaatta
- 33710 Kaukajärvi, Annala, Solkimäki, Finninmäki, Lukonmäki, Haihara, Hankkio, Viiala, Turtola
                        
                            
                                
                                    Puhelinnumerot
                                
                                
                                
                            
                            
                                
                                    040 574 0144
                                
                            
                            
                                , johtava sosiaalityöntekijä Mia Niemi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 806 4725
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Katri Maahi
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 027 1504
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Martta Haakana
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 559 4070
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Päivi Ripatti
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 729 2462
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Susanna Saarinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 026 2312
                                
                            
                            
                                , sosiaalityöntekijä Elina Sillanpää
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 639 7371
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Helmi Saura
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 062 8281
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Kirsi Härkönen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    050 304 3207
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Marianne Mansukoski
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 639 7448
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Pauliina Mäkinen
                            
                            
                            
                        
                            
                            
                                
                                    040 800 7935
                                
                            
                            
                                , sosiaaliohjaaja Tommi Vaittinen
                            
                            
                            
                        
                    
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Torkontie 2, 37800 AKAA
Akaan sote-asema, 2. kerros
Hämeenkyrön sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Hämeenkyrön sote-asema. Vastaanotoille kuljetaan Härkikujan puolelta vuodeosasto II:n alakerrasta.
Kangasalan lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Pikonlinnantie 240, 36280 PIKONLINNA
Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vastaanotot, Sinitaival, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sinitaival 6, 33720 TAMPERE
Lempäälän sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lempäälän sote-asema
Mänttä-Vilppulan lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Hallituskatu 23 B, 35800 MÄNTTÄ
Nokian sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Harjukatu 21, 37100 NOKIA
Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste.
Pälkäneen sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Avoinna ajanvarauksella
Sastamalan sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA
3. kerros
Postiosoite
                            
                                
                            
                                
                                    
                                        
                                            Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA
                                        
                                        
                                     - 
Sastamalan sosiaalikeskus
Avoinna ajanvarauksella
Tipotien sosiaalipalvelujen vastaanotot, Tampere
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Tipotien sote-asema
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Valkeakosken lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vastaanotot, Yhteistalo
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Apiankatu 1, 37600 VALKEAKOSKI
Yhteistalo
Ylöjärven sosiaalipalvelujen vastaanotot
                        
                            Käyntiosoite
                        
                        
                        
                            
                                
                                    
Mikkolantie 10 B, 33470 YLÖJÄRVI
Seijantien leikkikentän vieressä, käynti sosiaali- ja terveysaseman takaa parkkipaikan kautta.
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 22.10.2025