Sidonnaisuudet
Hyvinvointialuelain 89 §:ssä määrättyjen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden tulee tehdä tarkastuslautakunnalle ilmoitus sidonnaisuuksistaan.
Ilmoitus tulee antaa johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta ja muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoitamisessa. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tullut valituksi tehtävään.
Henkilön on myös viivytyksettä ilmoitettava sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Sidonnaisuusilmoitukset rekisteröidään julkisesti nähtäväksi, jollei salassapidosta koskevista säännöksistä muuta johdu.
Sidonnaisuudet pyydetään ilmoittamaan oheisesta linkistä avautuvalla sähköisellä lomakkeella.
Sidonnaisuusilmoitukset L-O
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Laine Hanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen 1. vpj
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Business Kangasala Oy, hallituksen jäsen, Kiinteistö Oy Kangasalan Timantti, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Kangasalan kaupunki, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
21.3.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Lehto Roope
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Kehon siirtolapuutarha ry puheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Pirkanmaan maakuntaliitto, hallituksen puheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
27.3.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Leino Ida
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa.
Täyttöpäivämäärä
21.3.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Leisio Johanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaoston esittelijän varahenkilö
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
21.9.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Lindberg Nina
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Artteli-kumppanuusyhdistys ry, toiminnanjohtaja, Vuoreksen vanhempainyhdistys, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Artteli-kumppanuusyhdistyksen jäsenyhteisöt
Täyttöpäivämäärä
10.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Lindholm Henri
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Sairaanhoitajan toimessa TAYS Sydänsairaalassa
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Litmanen Merja
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
14.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Loppi Inka
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, edustajiston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, hallituksen jäsen;
TAM Teatterialan ammattilaiset ry, hallituksen jäsen;
Tampereen Teatterin Temeläiset TT Teme ry, hallituksen varajäsen; MLL Kylmäkosken paikallisyhdistys ry, hallituksen varajäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Akaan kaupunginvaltuuston jäsen, Akaan kaupunginhallituksen jäsen
Täyttöpäivämäärä
9.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Loukaskorpi Johanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluevaltuuston puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Tampereen kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen, Pirkanmaan jätehuollon hallituksen jäsen
Täyttöpäivämäärä
25.9.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Lähteenmäki Hanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto, esittelijä / Lasten, nuorten ja perheiden palvelu
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
9.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Löfberg Johan
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus ja laatujaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Magnus Minerals Oy, operatiivinen johtaja ja hallituksen jäsen; Northgold AB, hallituksen jäsen; Fennia Gold Oy, hallituksen puheenjohtaja; Magstar Mining Oy, hallituksen puheenjohtaja; Lakeuden Malmi Oy, hallituksen jäsen; Pulju Malminetsintä Oy, hallituksen jäsen; Suomen Akkumineraalit Oy, hallituksen jäsen; Funtional Fitness Academy Oy, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
10.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Mankkinen Leena
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston jäsen, asiakkuus- ja laatujaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, hallituksen jäsen, Ylöjärven kaupunki, kaupunginvaltuuston 1.vpj.
Täyttöpäivämäärä
7.4.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Melkko Niina
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ammatinharjoittaja, Psykologipalvelu Niina Melkko tmi
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Nokian kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen; Nokian kaupungin perusturvalautakunnan pj. vuoden 2022 loppuun saakka
Täyttöpäivämäärä
6.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Mellin Sari
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaoston esittelijä / vammaispalvelut
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
1.10.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Minkkinen Minna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaoston varajäsen, aluevaltuuston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Pirkanmaan Osuuskauppa, hallintoneuvoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Moisio Erkki
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry, puheenjohtaja; Kyrösjärven seudun Venäjä Seura, varapuheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Viljakkala Neuvosto varapuheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
8.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Molari Anne
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Tampereen kaupunki, kaupunginvaltuuston jäsen
Täyttöpäivämäärä
4.4.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Myllymäki Klaus
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluevaltuutettu, henkilöstöjaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Elinkeinoharjoittaja Pirkanmaan jäsenkorjaus ja kehonhuolto, Montaco Oy, hallituksen pj
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Elämyksen tekijät ry, puheenjohtaja; Niinisalon Kappeliyhdistys ry, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Parkanon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Parkanon kaupunginvaltuuston jäsen
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Mäkelä Timo
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Suomen Pesäpalloliitto r.y., toinen varapuheenjohtaja; Superpesis Oy, hallituksen jäsen; Hämeen liikunta- ja Urheilu r.y., hallituksen jäsen; Manse PP Edustus t.y. puheenjohtaja; Hämeen Pesäpallo ry, puheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatoimen hoidossa
Hämeenkyrön kunta, kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kunnanvaltuuston jäsen
Täyttöpäivämäärä
30.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Niskanen Heidi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaosto, varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Tmi Birgitta Niskanen (ei akt.)
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Nummi Minna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaoston esittelijä / ikäihmisten ja vammaisten palvelut
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
29.10.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Nyman Anne
Luottamustehtävät / virkatehtävä hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Vakuutusyhtiö Turva, hallintoneuvoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
SAK:n edustajiston jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Nokian kaupunginvaltuuston jäsen, Nokian tarkastuslautakunnan pj
Täyttöpäivämäärä
25.11.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Ojares Juho
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston jäsen, konserni- ja toimitilajaoston puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ojares Oy, projektipäällikkö, Ylöjärven yrityspalvelut oy hallituksen varapuheenjohtaja, As Oy Vivace hallituksen puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa.
Täyttöpäivämäärä
25.3.2022
Sidonnaisuusilmoitukset P-S
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Paananen Jarmo
Virkatehtävä hyvinvointilalueella: Tarkastusjohtaja, tarkastuslautakunnan esittelijä
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Tampereen Työväen Teatteri Oy, hallituksen jäsen, TTT Teatteripalvelut Oy, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen Kotilinnasäätiö sr, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Osakeomistuksia kotimaisissa ja ulkomaisissa pörssinoteeratuissa osakeyhtiöissä, kansainvälisiä osakerahastosijoituksia sekä puolet asunto-osakehuoneistosta, joka on vuokrattuna.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
26.9.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Pelkonen Erja
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluevaltuuston varapuheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Yksityinen elinkeinonharjoittaja toiminimellä Erja Helena Pelkonen 31.1.2023 alkaen.
Toimiala muu terveyspalvelu, psykoterapia.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Pirkanmaan lautamiehet ry, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ylöjärven kaupunki, kaupunginvaltuuston jäsen; Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamies
Täyttöpäivämäärä
24.11.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Pelttari Päivi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Pelttarin Auto Oy hallituksen varajäsen, hallintojohtaja; Kakkostien Auto Oy hallintojohtaja; Suomen Tietoturva Oy
hallituksen pj; Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy hallituksen jäsen; Huittisten Sanomalehti Oy hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Sastamala Gregoriana r.y., hallituksen jäsen; Keikyän Perikunta r.y., hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
7.2.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Pelttari Titta
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöjaoston esittelijä
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
14.2.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Petäkoski-Hult Tuula
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluehallituksen varajäsen, aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Lempon Parkki Oy, hallituksen varapuheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Lempäälän kunta, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Pitkänen Marita
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
16.10.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Pylsy Katariina
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen jäsen, aluevaltuuston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen seudun Osuuspankin edustajiston ja nimitysvaliokunnan jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Hämeenkyrön kunta, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston jäsen
Täyttöpäivämäärä
20.3.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Ranta Arto
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston omavalvonta-asioiden esittelijä
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Tays Sydänkeskus Oy, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen Lääkäripäivät, johtokunnan jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatoimen hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
19.12.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Roihuvuo Johanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ekstropia, toiminimiyrittäjä
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatoimen hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
30.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Rytky Heidi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
FMA Creations Oy, hallituksen jäsen; LähiTapiola Pirkanmaa, hallintoneuvoston ja nimitystoimikunnan jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Mobilia säätiö sr toimitusjohtaja; Väinö Linnan seura ry, hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja; Urjalan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry, hallituksen puheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
28.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Saarinen Carita
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöstöjaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Hoivakoti Ruusukuja, johtaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Oriveden sydänyhdistys ry, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Juupajoen kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
9.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Sand Juhani
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaos, esittelijä; Aluehallitus, esittelijän varahenkilö
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tays Tukisäätiö, hallituksen jäsen; Syöpäpotilaiden hoitokotisäätiö (Pirkanmaan hoitokoti), hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
3.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Sarvijärvi Minna
Luottamustoimi hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto, jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Parkkuun konerengas oy, hallituksen puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ylöjärven kaupunki, kaupunginvaltuutettu ja hallituksen jäsen, Ylöjärven yrityspalvelu oy,
hallituksen jäsen, Keva:n valtuutettu, Pirkanmaan maakuntavaltuutettu, Pohjois-PIrkan
metsänhoitoyhdistyksen valtuutettu ja vaaleja valmistelevan toimikunnan pj, Tampereen
seudun osuuspankin edustajiston ja valmistelevan valiokunnan jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamisessa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
17.6.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Savolainen Jussi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Mielto Oy, hallituksen puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, hallituksen jäsen; OAJ Pirkanmaa, alueasiantuntija
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatoimen hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
30.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Seppälä Sini
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto esittelijä / Työikäisten sosiaalityön ja -ohjauksen vastuuyksikkö
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
16.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Sikala Touko
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluevaltuuston jäsen, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
MTS House Oy, hallituksen puheenjohtaja. As Oy Hongikko, hallituksen jäsen.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
MTS House Oy:n Smart Heating Oy:n osaomistus, listattujen yhtiöiden osakkeita, kahden kiinteistön osaomistus Orivedellä.
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Oriveden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, kaupunginhallituksen edustaja teknisessä lautakunnassa
Täyttöpäivämäärä
18.9.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Sipilä Satu
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto, varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Pirkanmaan osuuskaupan edustajiston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
6.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Sirén Jouni
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen 2. vpj
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Käännös- ja tulkkauspalvelu Intertext Osuuskunta, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Tampereen kaupunki, yhdyskuntalautakunnan jäsen, varavaltuutettu
Täyttöpäivämäärä
27.4.2022
Sidonnaisuusilmoitukset T-Ö
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Taimi Kaisa
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto, esittelijä / Ikäihmisten ja vammaisten palvelulinja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
5.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Taina Anneli
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston jäsen, henkilöstöjaoston varapuheenjohtaja, yhteistoimintaelimen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Viola-Kotiyhdistys ry, johtokunnan jäsen, Kansallinen senioriliitto ry, puheenjohtaja, Kansallinen seniorisäätiö, hallituksen puheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Tampereen kaupunki kaupunginvaltuuston jäsen, kaupunginhallituksen varajäsen, konsernijaoston varajäsen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, hallituksen jäsen
Täyttöpäivämäärä
27.4.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Tanus Sari
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Posti Group Oy:n hallintoneuvoston jäsen, Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston jäsen, Tampereen Seudun Osuuspankin edustajiston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen, Kansanedustaja, Keliakialiiton puheenjohtaja, Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
25.10.2023
Luottamushenkilön tiedot
Sukunimi, Etunimi Toivakka-Kinnanen Maria
Virkatehtävä hyvinvointialueella
Yksilöasioiden jaosto / esittelijä, vahingonkorvausasiat
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
7.11.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Torkkola Sinikka
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluehallituksen varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Osuuskunta Tradeka, hallituksen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen yliopisto konsistorin jäsen, Tampereen Seudun Järjestöyhdistys ry. puheenjohtaja, Pirkanmaan Työväen Keskus hallituksen ry. jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
2.8.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Träskbäck Jori-Pekka
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: aluehallituksen varajäsen, aluevaltuuston jäsen, konserni- ja toimitilajaoston jäsen, hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai hallituksen puheenjohtaja seuraavissa yrityksissä: Stara Media Oy, Stara Media Online Oy, Päivän Lehti Digital Oy, Vieno Global Oy, Reforest Finland Oy, Brandomi Oy, BlogBook Finland Oy, Miehistömedia Oy, Staravia Oy, Istekki Oy
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen Lastenliitto ry, hallituksen jäsen, Pirkanmaan Lastenliitto ry, hallituksen jäsen.
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Lempäälän kunta, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Stara Media Oy, yrittäjä ja osakas yhtiössä
Täyttöpäivämäärä
10.4.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Tuimala Aija
Luottamustehtävät / virkatehtävä hyvinvointialueella:
HR-johtaja
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
31.12.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Tuomisto Timo
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Varavaltuutettu ja henkilöstöjaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky, yrittäjä/tj.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Jalmari Jyllin säätiö, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
21.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Turkia Pasi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaosto, varsinainen jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
5.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Törmä-Tuominen Sanna
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Yksilöasioiden jaoston esittelijä
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
14.11.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Vahvelainen Saana
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Konserni- ja toimitilajaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Pirkanmaan kansallissäätiö, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Kangasalan kaupunki, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, Pirkanmaan liitto, maakuntahallituksen jäsen
Täyttöpäivämäärä
9.11.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Vallin Veikko
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluehallituksen varajäsen, konserni- ja toimitilajaoston jäsen, aluevaltuutettu
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Särkänniemi Oy, hallituksen jäsen; Vallinvest Oü, omistaja
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Kiinteistösijoituksia Suomessa, Virossa ja Portugalissa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Tampereen kaupunginvaltuutettu
Täyttöpäivämäärä
22.1.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Vartio Sanna
Luottamustehtävät / virkatehtävä hyvinvointialueella
Yksilöasioiden jaoston esittelijä
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
11.11.2024
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Viitasalo Pasi
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus ja laatujaosto, jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Talosuunnittelu P. Viitasalo, yrittäjä (50 %)
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Parkanon Vuokrakodit Oy, hallituksen puheenjohtaja; Lupinet Oy, hallituksen jäsen
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Parkanon kaupunginvaltuusto, 2. varapuheenjohtaja; PSHP:n hallituksen jäsen 31.12.2022 saakka; PSHP:n Kuvantamiskeskus ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta (PSHP:n hallituksen edustaja)
Täyttöpäivämäärä
23.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Viljanen Iidakaisa
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä
Ei ilmoitettavaa.
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa.
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa.
Täyttöpäivämäärä
15.3.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Virkkunen Katri
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Varavaltuutettu, konserni- ja toimitilajaoston jäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
20.10.2022
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Virolainen Paula
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Asiakkuus- ja laatujaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Metsätila Riihelä, Sysmä
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Vapaa-ajan asukkaiden Liitto, sihteeri, Sysmän Vapaa-ajan Asukkaat ry, sihteeri, Salmisten sukuseura ry, puheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
10.10.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Wesin Lisa
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Aluevaltuuston varajäsen, asiakkuus- ja laatujaoston jäsen, Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvoston jäsen, aluehallituksen varajäsen.
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Tampereen seudun kummien vapaaehtoinen (Lastenklinikan Kummit Ry), Urjalan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Urjalan kunnanvaltuutettu, Urjalan hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja, Urjalan vanhus- ja vammaisneuvoston varapuheenjohtaja
Täyttöpäivämäärä
21.3.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Wesslin Tiina
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja, aluevaltuutettu, monipalveluvaliokunnan varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
26.1.2023
Luottamushenkilön tiedot
Suku- ja etunimi: Wigelius Ari
Luottamustehtävät hyvinvointialueella: Henkilöjaoston varajäsen
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
Ei ilmoitettavaa
Johto- ja luottamustehtävät järjestöissä, säätiöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa
Ei ilmoitettavaa
Merkittävä varallisuus
Ei ilmoitettavaa
Muut sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamustoimen hoitamiseen
Ei ilmoitettavaa
Täyttöpäivämäärä
10.11.2022
Päivitetty 16.6.2025