Talous

Rahoitus

Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion yleiskatteiseen rahoitukseen. Hyvinvointialue päättää itse rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta. Rahoitus kohdennetaan alueille laskennallisten kriteereiden perusteella ja tarkistetaan vuosittain. Pirkanmaan hyvinvointialueen vuosibudjetti vuonna 2026 on hieman alle 3 miljardia euroa, josta valtion osuus on 2,6 miljardia euroa. Loppu koostuu asiakasmaksuista ja muista toimintatuloista.

Talousarvio

Hyvinvointialueen on laadittava kullekin kalenterivuodelle talousarvio, jonka aluevaltuusto hyväksyy edellisen vuoden loppuun mennessä. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto hyväksyy myös taloussuunnitelman kolmeksi tai useammaksi vuodeksi.

Vuonna 2026 alkaa hyvinvointialueen toinen strategiakausi uuden keväällä 2025 aluevaaleissa valitun aluevaltuuston kera. Pirkanmaan hyvinvointialue on ollut talouden tasapainottamisessa hyvinvointialueiden mallioppilaita. Vuoden 2026 talousarvio on suunniteltu siten, että Pirha kattaa aiempien vuosien kertyneet alijäämät alkuperäisen lain vaatimuksen mukaisesti.

Palvelujen painopistettä on lähdetty muuttamaan ennaltaehkäisevimpiin palveluihin. Palveluja pystytään tuottamaan yhdenmukaisemmin ja paremmalla saatavuudella kuin aiemmin sekä taloudellisesti kestävällä rakenteella. Talousarviossa on tehty toiminnallisia lisäyksiä muun muassa ikäihmisten päivätoiminnan jatkamiseen, hoitovelan purkamiseen vammaisten asumispalveluissa, kotisairaalan ja psykiatrisen kotisairaalan laajennukseen, digiklinikkaan ja digikehittämiseen sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden vahvistamiseen.

Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2026 talousarvio hyväksyttiin lopullisessa muodossaan 8.12.2025. 

Tilinpäätökset

Hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi. Aluehallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Hyvinvointialueen alijäämä vuodelta 2024 oli 56,5 miljoonaa euroa, joka oli 10,0 miljoonaa euroa muutettua talousarviota vähemmän. Alijäämä pieneni edellistä vuodesta noin 80 miljoonaa euroa ja kaikkiaan alijäämää on vuosilta 2023 ja 2024 kertynyt taseeseen yhteensä 193 miljoonaa euroa. Taloustilannetta on kuvattu tarkemmin toimintakertomuksessa.

Vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus (Linkki aluevaltuuston kokouksen 9.6.2025 pöytäkirjaan).

Vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus (Linkki aluevaltuuston kokouksen 3.6.2024 pöytäkirjaan). 

Hinnastot

2026

2025

Esimerkki rahavirroista.

Talousarvio 2025

Hyvinvointialueen talousarvion tuloista je menoista on tehty visualisointi. Siitä näkee, mistä Pirhan rahat tulevat ja mihin ne käytetään.

Tutki hankintojamme

Voit nyt tutustua siihen, millaisia hankintoja Pirkanmaan hyvinvointialueella on tehty ja mihin varoja on käytetty. Tiedot on julkaistu tutkihankintoja.fi-palvelussa.

Päivitetty 22.12.2025