Vammaisten tuettu päätöksenteko
Voit saada erillisenä palveluna toteutettavaa tukea elämääsi koskevien merkittävien päätösten tekemiseen. Tuettua päätöksentekoa voi saada, jos tarvitset toisen henkilön tukea voidaksesi tehdä omaa elämääsi koskevia merkittäviä päätöksiä. Merkittävillä päätöksillä tarkoitetaan muita kuin jokapäiväiseen elämään kuuluvia ratkaisuja. Ne ovat tyypillisesti ainutkertaisia tai toistuvat elämässä korkeintaan muutaman kerran, esimerkiksi lapsuudenkodista pois muuttaminen tai muuttaminen toiselle paikkakunnalle.
Tuettu päätöksenteko sisältää tukihenkilön sinulle antaman tuen esimerkiksi erilaisten vaihtoehtojen ymmärtämisessä, oman mielipiteesi muodostamisessa ja ilmaisemisessa, päätöstesi seurausten arvioimisessa sekä päätösten tekemisessä ja toteuttamisessa. Tukihenkilö ei saa missään tilanteessa päättää asioista sinun puolestasi, ohjailla päätöksentekoa tai ottaa kantaa päätettäviin asioihin. Tukihenkilön täytyy olla riippumaton suhteessa päätettävään asiaan.
Pirkanmaan hyvinvointialueella tuettu päätöksenteko on hyvinvointialueen omaa toimintaa, ja erityisissä tilanteissa sitä voidaan järjestää myös toimeksiantosopimuksella. Sinulle soveltuva järjestämistapa arvioidaan yhdessä kanssasi. Vammaissosiaalityön työntekijä arvioi, että tukihenkilöllä on riittävä osaaminen sinun tukemiseesi päätöksenteossa.
Ota yhteyttä!
Vammaispalvelujen yhteystiedot
Vammaissosiaalityön tiimien palvelut on tarkoitettu jo asiakkaana oleville tai hakemuksensa jättäneille.
Oletko uusi asiakas?
Jos et vielä ole vammaispalvelujen piirissä ja tarvitset yleistä neuvontaa, ota yhteyttä lähitorille tai Palveluneuvontaan.
Kuinka voit hakea palvelua?
Voit hakea palveluja digitaalisesti tai tulostettavalla hakemuksella.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksuton.
Päivitetty 16.6.2025