Synnytyksen käynnistäminen ja epäsäännöllinen synnytys

Kun kohdunsuun on vielä suljettu, puhutaan epäkypsästä kohdunsuun tilanteesta, jolloin prostaglandiinivalmisteiden tarkoituksena on kypsyttää kohdunkaulakanavaa.

Kohdunkaulakanavaan asetetaan sisätutkimuksessa katetri, jonka päässä oleva ballonki täytetään nesteellä. Se kypsyttää ja venyttää kohdunsuuta. Ballonki voi myös käynnistää supistukset.

Kohdunsuun avautuessa ballonki lähtee pois paikaltaan ja käynnistystä jatketaan yleensä sikiökalvojen puhkaisulla.

Oksitosiinihormonia annostellaan suonensisäisesti. Sitä käytetään supistusten aikaansaamiseksi ja niiden voimistamiseksi.

Jos kalvojen puhkaisu ei käynnistä supistuksia, synnytyksen käynnistämistä jatketaan oksitosiini-infuusiolla.

Kalvot puhkaistaan sisätutkimuksen yhteydessä. Kalvoihin tehdään pieni reikä, josta lapsivesi pääsee valumaan ulos.

Kalvoissa ei ole tuntoa, joten kalvojen puhkaisu ei aiheuta kipua.

Synnytys voidaan käynnistää kalvojen puhkaisulla, kun kohdunkaula on riittävän kypsä. Tällöin se on pehmeä ja jo jonkin verran avautunut.

Synnytyksen ponnistusvaihetta voidaan tarvittaessa nopeuttaa imukupin avulla.

Tavallisimmat syyt imukupin käyttöön ovat pitkittynyt ponnistusvaihe tai epäily sikiön voinnin heikkenemisestä ponnistusvaiheen aikana.

Imukupilla avustamisen edellytyksenä on, että sikiö on syntymässä päätarjonnassa, kohdunsuu on täysin auki ja sikiön pää on laskeutunut riittävän matalalle.

Imukuppisynnytyksessä lääkäri auttaa vetämällä imukupista synnyttäjän ponnistaessa supistuksen aikana. Erityisesti ensisynnyttäjille on usein tarpeen tehdä episiotomia isompien repeämien ehkäisemiseksi.

Vastasyntyneet ovat pääsääntöisesti imukuppisynnytyksen jälkeen hyvävointisia ja voivat jäädä äidin rinnalle ihokontaktiin.

Vauvan pää on imukuppisynnytyksen jälkeen muovautunut ja siinä on kudosturvotusta. Turvotus laskee yleensä nopeasti. Tarvittaessa lastenlääkäri voi määrätä vauvalle kipulääkettä helpottamaan pään arkuutta.

Synnytys on ennenaikainen, jos raskauden kesto on alle 37 viikkoa. Ennenaikaisesti syntyy noin 5–6 prosenttia lapsista.

Ennenaikaisessa synnytyksessä on käytettävissä samat kivunlievitykset kuin täysiaikaisessa synnytyksessä. Lastenlääkäri tarkastaa vastasyntyneen voinnin syntymän jälkeen.

Jos vauva tarvitsee erityistarkkailua tai -hoitoa, hän siirtyy syntymän jälkeen vastasyntyneiden tehohoitoyksikköön. Vanhemmat saavat olla vauvan luona ympärivuorokautisesti myös vastasyntyneiden tehohoitoyksikössä.

Perätarjonnassa olevan sikiön synnytystapa suunnitellaan yksilöllisesti. Päätöksen synnytystavasta tekevät synnyttäjä ja synnytyslääkäri yhteistyössä.

Perätilan alatiesynnytyksessä on käytettävissä samat kivunlievitysmenetelmät kuin pää edellä syntyvän lapsen synnytyksessä.

Ponnistusvaiheessa synnyttäjä ponnistaa lapsen ulos, kunnes lapsen lapaluut näkyvät. Tämän jälkeen synnytyslääkäri auttaa hartiat ja pään ulos erityisottein.

Noin viidesosa lapsista syntyy keisarileikkauksella eli sektiolla. Suurin osa sektioista tehdään selkäydinpuudutuksessa, jolloin synnyttäjä on hereillä toimenpiteen ajan ja lapsen toinen vanhempi tai tukihenkilö saa olla mukana leikkaussalissa.

Suunniteltu keisarileikkaus -video:

Keisarileikkaus voidaan tehdä suunniteltuna eli elektiivisenä sektiona, jolloin synnytyspäivä on tiedossa etukäteen ja sairaalaan saavutaan sovittuna ajankohtana.

Jos päätös sektiosta tehdään esimerkiksi alatiesynnytyksen aikana, tai muusta syystä päivystyksellisesti, puhutaan kiireellisestä sektiosta.

Hätäsektio on nimensä mukaisesti hätätoimenpide, joka tehdään, jos sikiön tai synnyttäjän vointi edellyttää välitöntä synnytystä. Synnyttäjä nukutetaan lähtökohtaisesti vain hätäsektiossa.

Kätilö on mukana leikkaussalissa ja tarkastaa vastasyntyneen voinnin heti syntymän jälkeen. Vauvan ja synnyttäjän ollessa hyvävointisia, vastasyntynyt pääsee rinnalle ihokontaktiin heti syntymän jälkeen leikkaussalissa.

Selkäydinpuudutuksessa tehdyn sektion jälkeinen seuranta tapahtuu synnytysyksikön tarkkailussa perheheräämössä. Tarkkailussa kätilö seuraa synnyttäjän vointia ja auttaa ensi-imetyksessä.

Tarvittaessa sektion jälkeinen seuranta järjestetään leikkaussalin heräämössä, jos synnyttäjän vointi vaatii tarkempaa seurantaa.

Monikkoraskautta seurataan neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla. Monikkoraskauden riskitekijät liittyvät sekä odottajaan että sikiöön tai sikiöihin.

Alku- ja keskiraskaudessa raskauspahoinvointi on yleisempää ja keskenmenon riski on suurempi yksisikiöiseen raskauteen verrattuna. Monikko-odottajan oireet ovat tyypillisesti yksisikiöistä raskautta voimakkaammat.

Ongelmatonta kaksosraskautta seurataan poliklinikalla noin 16–25 raskausviikosta alkaen. Alkuraskauden ultraäänitutkimuksessa pyritään selvittämään, ovatko sikiöt saman- vai erimunaisia.

Mitä enemmän sikiöillä on yhteisiä rakenteita, sitä tarkemmin raskautta seurataan. Seuranta äitiyspoliklinikalla suunnitellaan yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat sikiöiden lukumäärä, äidin terveydentila ja mahdollisten aiempien raskauksien kulku. Yleensä kontrollikäyntejä on noin 2–4 viikon välein.

Raskauden aikana seurataan sikiöiden kasvua, kohdunsuun kypsymistä ja synnyttäjän vointia. Sairausloman tarve on yksilöllistä, mutta myös yleisempää kuin yksisikiöisissä raskauksissa.

Monisikiöisistä raskauksista 40–50 prosenttia päättyy ennenaikaisesti eli alle 37 raskausviikon. Suurin osa kaksosraskauksista etenee kuitenkin ongelmitta.

Synnytystapaan vaikuttavat seuraavat asiat:

• raskauden kesto
• mahdolliset raskausajan komplikaatiot
• aiempi mahdollinen synnytyshistoria ja synnyttäjän toiveet
• se, ovatko sikiöt samassa kalvopussissa ja
• millainen tarjonta sikiöillä on eli miten päin he ovat kohdussa.

Suomessa noin puolet kaksossynnytyksistä tapahtuu keisarileikkauksella, kolmossynnytys on käytännössä aina keisarileikkaus.
Monikkoraskauksissa synnytyksen käynnistämistä suositellaan viimeistään 38. raskausviikon täytyttyä, sillä tutkimusten mukaan riskit lisääntyvät loppuraskautta kohden myös hyvin sujuneessa monikkoraskaudessa.

Monikkosynnytyksen käynnistysmenetelmät ovat samoja kuin yksisikiöisissä synnytyksissä.

Monikkosynnytyksessä on käytettävissä samat kivunlievitysmenetelmät kuin yhden sikiön alatiesynnytyksessä. Synnyttäjän toiveet pyritään aina huomioimaan ja toteuttamaan mahdollisuuksien mukaisesti.

Synnytyksen aikana synnyttäjän ja sikiöiden vointia seurataan syke- ja supistuskäyrän avulla ja pyritään varautumaan ennalta riskeihin.
Monikkosynnytyksessä on hyvä tiedostaa, että korkeamman riskin synnytys asettaa joitain rajoituksia esimerkiksi ponnistusasennon valintaan.

Synnytyksessä on usein tarpeen tehostaa synnyttäjän omia supistuksia oksitosiini-infuusiolla, sillä suureksi kasvanut kohtu voi vaatia lääkkeellistä lisätukea supistaakseen riittävän tehokkaasti.

Syntymähetkellä synnytyshuoneessa on läsnä aina synnytyslääkäri, synnytystä hoitava kätilö ja kaksi avustavaa kätilöä. Kätilö avustaa takaraivotarjonnassa olevan vauvan syntymään, lääkäri avustaa perätilassa olevan.

Ponnistusvaiheessa on tärkeää, että ponnistusasento mahdollistaa B-vauvan voinnin ja tarjonnan tarkastamisen ultraäänitutkimuksella heti A-vauvan syntymän jälkeen.

A-vauvan synnyttyä odotetaan B-vauvan asettumista synnytyskanavaan ja ponnistamisen tarpeen palaamista. Tarvittaessa B-vauvan syntymää edistetään puhkaisemalla B:n lapsivesikalvot ja tehostamalla supistuksia oksitosiini-infuusiolla. Tavoitteena on B-vauvan syntyminen 15 - 30 minuutin kuluessa A-vauvan syntymästä.

Myös monikkosynnytyksessä voidaan vauvojen syntymää avustaa tarvittaessa imukupilla tai muilla avustavilla toimenpiteillä. Jos monikkosynnytys tapahtuu keisarileikkauksella, se etenee samaan tapaan kuin yksisikiöisessä raskaudessa.

Lastenlääkäri tarkastaa vauvojen voinnin syntymän jälkeen. Hyvävointisena vastasyntyneet pääsevät vanhemman ihokontaktiin heti syntymän jälkeen.