Jokaisella ihmisellä on oikeus terveyteen ja terveelliseen ympäristöön. Tupakattoman päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta tupakkayhtiöiden markkinoinnin haittavaikutuksista sekä muistuttaa Maailman terveysjärjestön (WHO) jatkuvasta työstä terveyden ja terveellisemmän elinympäristön puolesta. Lisäksi päivän tarkoituksena on tuoda esiin, että jokainen voi omilla valinnoillaan edistää terveyttä tukevaa elinympäristöä ja tulevien sukupolvien hyvinvointia.
Suomen tupakkalain tavoitteena on, että väestöstä enintään viisi prosenttia käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita vuonna 2030. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mallinnusten mukaan tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin vakavasti uhattuna ja saattaa siirtyä useilla vuosilla eteenpäin – erityisesti miesten kohdalla. Myös nuorten osalta sähkösavukkeiden käytön kasvu sekä muiden nikotiinituotteiden saatavuuden lisääntyminen uhkaavat tavoitteiden saavuttamista. Mitä sinä voisit tehdä nikotiinittomuuden tai tupakoimattomuuden edistämiseksi?