Miina Sillanpää oli valistamisen ja sivistämisen puolestapuhuja, joka uskoi yhteistyön voimaan. Hän puolusti aktiivisesti heikko-osaisia, nosti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, paransi vähäosaisten asemaa ja teki päämäärätietoisesti töitä yli puoluerajojen vaikuttaen mm. lasten ja nuorten turvallisen elämän mahdollistamiseen, tasa-arvon toteuttamiseen sekä vanhustyön edistämiseen. Hän teki aloitteita mm. ensi- ja turvakodin perustamisesta, kouluruokailusta sekä nykyaikaisen synnytyssairaalan perustamisesta. Sillanpää korosti myös sivistyksen ja koulutuksen merkitystä ja ajoi yleistä oppivelvollisuutta.
On tärkeää, että ihmiset voivat kuulua itselleen tärkeisiin yhteisöihin ja voivat vaikuttaa niissä tärkeisiin asioihin. Kokemus osallisuudesta ja oman äänen kuuluville saamisesta lisää hyvinvointia, turvallisuutta, uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa yksilöiden tai yhteisöjen osallistumista ja vaikuttamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja asioiden kehittämiseen. Se on prosessi, jossa kansalaiset käyttävät erilaisia keinoja ja osallistumistapoja ilmaistakseen mielipiteitään, esittääkseen ideoitaan ja osallistuakseen päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja yhteisöönsä. Yhteisöjä voivat olla kaveripiiri, perhe, asuinalueen ihmiset, paikallinen tai verkossa kokoontuva harrastusryhmä, kansalaisliike tai yhteiskunta.
Vaikuttaminen tarvitsee tuekseen rakenteita (paikkoja, tiloja, kanavia, foorumeita, menetelmiä), jotka tekevät vuorovaikutuksen eli vaikuttamisen, vaikuttumisen ja toisiin ihmisiin virittäytymisen mahdolliseksi. Tällaisia kanavia ja menetelmiä ovat muun muassa erilaiset raadit, vaikuttamisesimerkkien näyttäminen ja osoittaminen, yhteistaiteen tilat, puistot, kadut, matalan kynnykset tilat ja yhteisvaikuttaminen.
Sivustoltamme löytyy lisää tietoa myös näihin teemoihin liittyen.