LIIRA-koulutus toi jälleen ammattilaisia yhteen Pirkanmaalla

Liikunnan ja ravitsemuksen edistäminen hyvinvointialueilla ja niiden yhdyspinnoilla (LIIRA) -koulutus järjestettiin Pirkanmaalla toistamiseen 12.5.2026 Tampereen pääkirjasto Metsossa. Koulutus oli osa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) käynnistämää LIIRA-toimenpidettä, jonka tavoitteena on vahvistaa liikunnan ja ravitsemuksen roolia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja niiden yhdyspinnoilla. Toimenpide kuuluu hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaan ja tukee hyvinvointialueita monialaisten toimintamallien ja digitaalisten palvelujen kehittämisessä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. 

Uutinen
Kuvassa joukko ihmisiä työpajailemassa pöydän äärellä Tampereen pääkirjasto Metsossa.

Kiertueen tavoitteena on vahvistaa ammattilaisten osaamista vaikuttavassa liikunta- ja ravitsemusohjauksessa sekä kehittää yhteistyörakenteita ja toimintakäytäntöjä näiden teemojen ympärille. Tavoitteena on samalla tukea hyvinvointialueiden roolia terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisevässä työssä. Kunkin alueen koulutussisältö on muokattu paikallisten tarpeiden ja painopisteiden mukaiseksi. Pirkanmaalla koulutuksen järjestämisestä vastasi hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi yhteistyössä ikäihmisten palveluiden, ravitsemusterapiayksikön, NääsVille ry:n, Hämeen Liikunta ja Urheilun sekä UKK-instituutin kanssa. STM:n LIIRA-toimenpiteen asiantuntijana toimii Sari Kivimäki, joka on tukenut koulutusten toteutusta eri alueilla. 

Pirkanmaan koulutukseen kutsuttiin elintapaohjauksen alueellisen verkoston ammattilaisia, ravitsemusterapeutteja ravitsemusterapiayksikön perustasolta sekä kuntien liikunnanohjaajia. Tänä vuonna mukaan saatiin myös Pirkanmaan lähitorien palveluohjaajia eri toimipisteistä. Suurin osa osallistujista toimii oman alueensa HYTE-työryhmien asiantuntijoina. 

Aamupäivän aikana kuultiin puheenvuoroja elintapaohjauksen kokonaisuudesta Pirkanmaalla sekä eri toimijoiden yhteistyöstä. Hyvinvointilähetteen kehittämisestä osaksi Lähitorin palveluja kertoi TOSIKUVA-hankkeen suunnittelija Roosa Loimuneva. Ikäihmisten ravitsemusohjauksesta Lähitoreilla sekä yhteistyöstä ravitsemusterapiayksikön kanssa kertoivat ravitsemusterapeutti Hilpi Linjama ja palveluohjaaja Leena Lumme. NääsVillen toiminnan laajentumisesta Pirkanmaalla ja yhteistyöstä liikunnan ja ravitsemuksen edistämisessä kertoi ravitsemusterapeutti Satu Pölönen. Hämeen Liikunta ja Urheilu esitteli uutta liikuntaneuvonnan strategiaa sekä kokemuksia ikäihmisten liikkumisen edistämisestä Voimaa vanhuuteen -toimintamallin avulla. UKK-instituutin tutkija Julia Ben Khalifa puolestaan antoi käytännön vinkkejä yhteistyön vahvistamiseen. 

Iltapäivä oli varattu yhteisölliseen Learning cafe -työskentelyyn, jossa käsiteltiin Pirkanmaan hyvinvointialueen päivitettyä hyvinvointisuunnitelmaa. Työpajoissa käsiteltiin teemoja vastinpareina, kuten hyvinvointilähete ja IkiHyte-verkosto, puheeksiotto ja ohjaaminen sekä ikäihmisten elintapaohjauksen toimintamallit ja materiaalit. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vapaaseen keskusteluun ja tarpeiden esiin tuomiseen elintapaohjauksen kehittämisessä. 

Koulutuspäivän päätti gerontologian professori Jenni Kulmalan asiantuntijapuheenvuoro, joka käsitteli aivoterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista ikääntyessä FINGER-tutkimuksen pohjalta. 

Tuoreimmat ajankohtaiset