Lähde lautaselta liikkeelle

Maailman diabetespäivää ja diabetesviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla Lähde lautaselta liikkeelle. Teemapäivä muistuttaa, että jo 15 minuutin kävely syömisen jälkeen tukee verensokerin hallintaa ja tuo hyvää mieltä.

Uutinen
Lähikuva kahden kävelijän jaloista ja koirasta.

Kävely tukee terveyttä, jaksamista ja mielen hyvinvointia

Kävely heti ruoan jälkeen auttaa tasaamaan verensokeria ja parantaa ruoansulatusta, jopa lyhyen, parin minuutin kävelyn jälkeen. Kevyt kävely auttaa siirtämään ruoansulatuskanavan toimintaa eteenpäin ja voi siten ehkäistä myös ummetusta. Kevyen kävelyn voi aloittaa heti syömisen jälkeen, mutta ison ja rasvaisen aterian jälkeen on hyvä odottaa vähintään tunti tai mielellään kaksi, ennen intensiivisemmän liikunnan aloittamista. 

Lue lisää aiheesta Diabetes-lehden artikkelista Miksi kannattaa kävellä? ja sivustoltamme Liikkumisen terveyshyödyt .

Liikunta on oleellinen osa myös tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyä

Joka kolmannella suomalaisella on perinnöllinen alttius tyypin 2 diabetekseen. Elintavat, kuten vähäinen liikkuminen, epäterveellinen syöminen, riittämätön uni ja stressi sekä tupakointi vaikuttavat diabetesriskiin. Tyypin 2 diabeteksen puhkeamista voi viivyttää tai ehkäistä elintapojen muutoksella. Keskeisiä keinoja ovat liikkuminen, terveyttä edistävä syöminen sekä riittävä lepo ja nukkuminen. 

Kansansairauksien riskitestin avulla saat tietoa tekijöistä, joihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota riskisi pienentämiseksi. Saat testin jälkeen palautteen ja vinkkejä oman hyvinvointisi tukemiseen. Testaa riskisi sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja muistisairauksiin (diabetesliitto.fi).

Tyypin 2 diabetes liittyy usein metaboliseen oireyhtymään, jossa verensokerin häiriöiden lisäksi on verenpaine koholla, veren rasva-arvot pielessä ja ylipainoa. Niille, jotka ovat sairastuneet esidiabetekseen, raskausdiabetekseen tai diabetekseen nuorena (noin alle 40-vuotiaana), on erityisen paljon hyötyä hyvistä elintavoista, kuten painonnousun välttämisestä ja liikunnasta, koska nuorena alkava diabetes on usein vaikeampihoitoinen ja nopeammin etenevä kuin vanhempana alkava.Usein sopivilla elämäntavoilla voi pitää myös veren kolesteroliarvot kurissa, keventää painoa ja parantaa unta ja jaksamista.

Lue lisää 
Tyypin 2 diabetesta sairastavan tietopaketti (pirha.fi)
Tyypin 2 diabetesriskissä olevan ravitsemushoito (pirha.fi)


 

Tuoreimmat ajankohtaiset