Mitä on vapaaehtoistoiminta?
Vapaaehtoistoimintaa on kaikki sellainen, mitä tehdään palkatta yhteisen hyvän eteen. Tällaista on perinteinen yhdistys- tai seuratoimintaan osallistuminen ja talkootyö, mutta myös esimerkiksi iäkkään naapurin auttaminen tai mielenosoitukseen osallistuminen.
Vapaaehtoisvoimin tuotetaan monia palveluita, joita olisi lähes mahdoton toteuttaa muutoin. Monet tapahtumat nojaavat talkoohenkeen. Vertaistuki perustuu siihen, että ihmiset antavat toisilleen omaa aikaansa. Vapaaehtoisvoimin tuotetaan myös yhteiskunnan kriittisiä toimintoja, kuten kriisi- ja pelastuspalveluita.
Vapaaehtoistoiminta edistää hyvinvointia
Vapaaehtoistoiminta lisää tutkimusten mukaan sitä tekevien hyvinvointia. Se on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä. Se voi olla myös väylä itselle tärkeään yhteisöön. Vapaaehtoistoiminta lisää luottamusta, yhteisöllisyyttä, osallisuutta, merkityksellisyyden kokemusta ja turvallisuuden tunnetta ihmisten välillä.
Vapaaehtoisina toimivat ovat kertoneet, että heille tärkein syy osallistua on se, että tekeminen tuottaa hyvää mieltä heille itselleen. Halu auttaa muita on toiseksi tärkein syy.
Vapaaehtoistoiminnassa on pitempää sitoutumista vaativia tai keikkaluontoisia tehtäviä. Vapaaehtoisena voi toimia myös hyvin lyhyenkin aikaa; voi kerätä kävelylenkillä roskia tai käydä luovuttamassa verta. Monet järjestöt myös etsivät tekijöitä erilaisiin vapaaehtoistehtäviin. Voit tutustua Pirkanmaalla tarjolla olevaan vapaaehtoistoimintaan Lähellä.fi -sivustolta tai Vapaaehtoistyö-sivustolta.
Kansalaisareena on koonnut sivustolleen materiaalia, jota voi hyödyntää vapaasti vapaaehtoisten päivän huomioimiseen ja vapaaehtoisten kiittämiseen.
