Helteet aiheuttavat terveysriskiä jo yksittäisinä päivinä
Äärilämpötiloihin liittyvien varoitusten avulla on tarkoitus ehkäistä kylmästä ja kuumasta aiheutuvia terveysongelmia. Varoitukset on suunnattu erityisesti riskiryhmille ja heidän läheisilleen tai työnsä takia ulkona oleskeleville.
Hellevaroitus annetaan, jos Suomessa jollekin alueelle ennustetaan tukalaa hellettä. Tämä tarkoittaa, että vuorokauden ylin lämpötila on +27 astetta ja keskilämpötila +20 astetta. Helleaaltojen aikana terveysvaikutukset lisääntyvät voimakkaasti, kun esimerkiksi rakennukset lämpenevät eivätkä viilene yölläkään. Helteet aiheuttavat terveysriskiä kuitenkin jo yksittäisinä päivinäkin. Helle muuttuu painostavaksi, kun ilma on kosteaa.
Varoitusten yhteydessä tiedotetaan voimakkaasta ultraviolettisäteilystä (UV), kun UV-indeksin (UVI) arvo on vähintään 6. Auringolta on syytä suojautua kun UV-indeksin arvo on 3 tai korkeampi. UVI 3 toteutuu Etelä-Suomessa toukokuusta elokuuhun, kauniina keskikesän päivänä jopa seitsemän tunnin ajan eli klo 10 - 17. UVI:n arvo 6 ja sen ylittävät arvot tarkoittavat voimakasta ja 8 ja siitä ylöspäin hyvin voimakasta säteilyä. Liiallinen UV-säteily polttaa ihoa ja lisää riskiä sairastua ihosyöpään. Ihon lisäksi myös silmät ovat herkkiä UV-säteilylle.
Ohjeita haittojen vähentämiseksi
Lämpöaaltoon liittyvä sairastuminen voidaan suurelta osalta ehkäistä etukäteen.
• vältä kuumalle altistumista pysyttelemällä varjossa tai sisätiloissa. Verhot, aurinkokalvot, ilmastointilaitteet ja tuulettimet voivat tuoda helpotusta sisätilojen liialliseen lämpenemiseen.
• vähennä fyysistä rasitusta ja ajoita liikkuminen päivän viileämpään aikaan. Jos lämpimässä harrastaa liikuntaa, voi riittävän energiansaannin varmistamiseksi olla tarpeen nauttia myös sokeripitoisia nesteitä.
• valitse säähän sopiva vaatetus. Lierihattu on hyvä valinta, koska se suojaa myös korvia ja silmiä. Aurinkolasit ovat kuitenkin paras suoja silmille. Vaatteilta paljaaksi jäävät iho on tärkeää rasvata aurinkorasvalla.
• juo helteellä riittävästi ja lisäksi huolehdi myös riittävästä energian (syömisestä) ja suolojen saannista. Virtsan vähentyminen ja tumma väri ovat merkkejä nestevajeesta.
• muista huolehtia läheisistä, jotka eivät osaa ehkä huolehtia itsestään.