Murupolku

Readspeaker

Painonhallinta - otsikko

Painonhallinta

Painonhallinta - tavallinen web-sisältö

Lihavuuden taustatekijät ovat moninaiset ja siihen vaikuttavat monet yksilölliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Elintapatekijöistä ravitsemuksella, fyysisellä aktiivisuudella ja unella on jokaisella merkittävä rooli kehonpainon säätelyssä.

Painonhallintaa tukevan ruokavalion voi koostaa monella eri tavalla. Parhaaseen tulokseen pääsee toteuttamalla ruokavaliota, joka huomioi henkilökohtaiset mieltymykset ja mahdollisuudet. Tällöin ruokailutottumuksia on myös mahdollista ylläpitää pitkäjänteisesti. Voimakkaaseen rajoittamiseen perustuvat ruokavaliot eivät pitkällä aikavälillä ole toimivia.

Painonpudotuksessa tavoitteena ovat tasapainoiset ruokailutottumukset, joiden seurauksena energiansaanti jonkin verran vähenee, mutta tärkeiden ravintoaineiden (proteiini, ravintokuitu, vitamiinit, kivennäisaineet ja välttämättömät rasvahapot) saanti pysyy riittävällä tasolla. 

  • Terveyskylän Painonhallintatalon Itsehoito sisältöjen avulla pääset tutustumaan tarkemmin painoon vaikuttaviin elintapatekijöihin. Painonhallinnan motivaatiovaaka auttaa käsittelemään painonhallintaan ja laihduttamiseen liittyviä ajatuksia, tunteita ja uskomuksia. Sivustolta löytyvä Painonhallintapolku on kuuden viikon matka, joka tukee hyvinvointisi kokonaisuutta ja psyykkisiä voimavarojasi. Polku on kaikille avoin eikä vaadi tunnistautumista.
     
  • Terveyskylän Painonhallinnan itsehoito-ohjelma on palvelu sinulle, joka haluat päästä alkuun elintapamuutoksessa ja saada hyvinvointiasi tukevia tottumuksia osaksi arkeasi. Palvelu vaatii tunnistautumisen.
     
  • Haluaisitko tukea terveellisiin elintapoihin ja painonhallintaan? Lähde mukaan maksuttomaan OmaVerkkopuntariin, joka on ohjelma pysyvien elintapamuutosten ja painonhallinnan tukeen.

Lihavuuden lääke- ja leikkaushoito - haitari

Lihavuuden lääke- ja leikkaushoito

Lihavuuden hoitoon tarkoitettua lääkehoitoa voidaan käyttää elintapamuutoksen tukena, kun BMI on ≥ 30 tai ≥ 27 ja lihavuuteen liittyy liitännäissairauksia. Markkinoilla on erilaisia ja eri tavoin vaikuttavia lihavuuden lääkehoitovaihtoehtoja. Tiettyjen kriteerien täyttyessä lääkehoidoista voi saada KELA-korvausta. Lääkehoitoa toteutetaan pitkäkestoisesti.

Tutustu tarkemmin Milloin lihavuutta hoidetaan lääkkeillä? (Painonhallintatalo)

Lihavuusleikkausta voidaan harkita silloin, kun muilla hoitomuodoilla ei ole saavutettu riittävää laihtumista, ja leikkauskriteerit täyttyvät. Lihavuusleikkaus vaatii pysyviä elintapamuutoksia ja kykyä muuttaa syömistottumuksiaan.

Tietoa Painonhallintatalon Lihavuusleikkaus sivustolta

Hoidon kulku Pirhassa

Lähete lihavuusleikkaukseen tehdään Taysin sisätautien poliklinikalle, jossa erikoislääkäri käsittelee lähetteen. Lähete palautetaan lähettävälle taholle, mikäli lihavuusleikkauksen lähetekriteerit eivät täyty.

Ensimmäisellä käynnillä potilas tapaa sisätautilääkärin, joka tekee alustavan arvion soveltuvuudesta lihavuusleikkaukseen. Lähetekriteerien täyttyessä varataan aika ravitsemusterapeutin arvioon, joka kartoittaa potilaan ruokavalion ja syömiskäyttäytymisen. Lähete kirurgin arviokäynnille tehdään, kun potilas on tehnyt tarvittavat ruokavaliomuutokset.

Ennen leikkausta noudatetaan kirurgin arvion mukaan 2-6 viikon pituinen erittäin niukkaenergiainen dieetti (ENED). Leikkauksen jälkeen tapaamiset jatkuvat kirurgin, ravitsemusterapeutin, sisätautilääkärin ja fysioterapeutin seurannoilla.

Sinua saattaisi kiinnostaa liikuntaneuvonta nosto

Peruna pienet housut -web sisältö

Perunapiirroshahmon housut kiristävät.

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Terveyskylä, Painonhallintatalo

Terveyskylä, Painonhallintatalo

Painonhallintatalo tarjoaa tutkittua tietoa lihavuuden hoidosta ja painonhallinnasta sekä tukea terveelliseen laihduttamiseen ja painonhallintaan.

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.

Sydänmerkkireseptit nosto

Sydänmerkki -ruokareseptien avulla teet pieniä, terveyden kannalta edullisia muutoksia ruokavalioosi. Tutustu yli 600 ohjeen reseptikirjastoon.