Lapsen ja perheen psyykkinen tuki

Lapsen diabetes vaikuttaa koko perheeseen. Alkuhämmennyksen ja hoidon opettelun jälkeen seuraa arki pitkäaikaissairauden kanssa. Sairauteen sopeutuminen on yksilöllinen ja usein pitkä prosessi. Lapsen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen, sillä se saattaa muuttaa perheen toimintatapoja, vanhempien kasvatuskäytäntöjä ja keskinäistä työnjakoa sekä perheen sisäisiä vuorovaikutussuhteita. Vanhemmat saattavat surra pitkään lapsensa elinikäistä sairautta. 

Diabetesta sairastava lapsi kohtaa samat kehitystehtävät ja -haasteet kuin muutkin lapset, mutta sairaus voi olla lisähaaste kehitystehtävien ratkaisussa. Alle kouluikäinen lapsi suhtautuu usein melko mutkattomasti sairauteensa ja hoitotoimenpiteisiin, mikäli vanhemmat ovat sopeutuneet sairauteen. Kouluiässä, etenkin murrosikää lähestyttäessä, lapsi alkaa miettiä omaa sairauttaan ja erilaisuuttaan suhteessa ikätovereihin. Samaan aikaan häneen kohdistuu odotuksia ottaa enenevästi vastuuta diabeteksensa hoidosta. Tässäkin ikävaiheessa vanhempien tukea, ohjausta ja valvontaa tarvitaan, mikä saattaa aiheuttaa perheessä riitoja lapsen ja vanhempien välillä sekä heijastua lapsen hoitomotivaatioon. Vanhempien tulee olla mukana ja taustatukena lapsensa / nuorensa diabeteshoidossa niin kauan kuin tämä asuu kotona. Vanhempien suhtautumisella lapsen diabetekseen ja sen hoitoon on merkitystä, sillä usein tämä heijastuu myös siihen, miten lapsi/nuori itse suhtautuu sairauteensa. 

Lapsen ja perheen psyykkistä tukea pyritään toteuttamaan huomioimalla jaksaminen diabeteshoitajan ja -lääkärin seurantakäynneillä, sekä tarvittaessa järjestämällä diabetestyöryhmän psykologin yksittäisiä, harvajaksoisia tukikäyntejä. Vanhemmilla on lisäksi mahdollisuus lyhytterapiakoulutuksen saaneiden sairaanhoitajien tukikeskusteluihin. Tukea järjestetään esimerkiksi tilanteissa, joissa hoitotasapaino on huono tai sairauteen sopeutumisessa on haasteita.

Psyykkisen tuen tavoitteina on tukea diabeteksen hoidon toteutumista, lapsen kehitystä ja perheen pärjäämistä pitkäaikaissairauden kanssa, sekä kartoittaa lapsen tilannetta ja perheen jaksamista, jotta tarvittaessa voidaan tehdä ohjaus pitkäaikaisemman ja tiiviimmän tuen piiriin esim. perheneuvolaan, kouluterveydenhuoltoon, tai lasten- tai nuorisopsykiatrisiin työryhmiin.