Digi- ja väestötietovirasto
Vihkiminen sekä avioliiton rekisteröinti
Kuvaus
Vihkiminen voi olla siviilivihkiminen tai kirkollinen vihkiminen. Siviilivihkimisiä teemme me sekä käräjäoikeus. Kirkollisia vihkimisiä tekevät evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä tietyt rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.
Vihimme samaa tai eri sukupuolta olevat parit avioliittoon palvelupaikassamme eli maistraatissa avioliittoasetuksen vihkikaavan mukaisesti. Vihkijänä on henkikirjoittaja tai julkinen notaari. Vihkiminen on maksutonta virka-aikana maistraatissa. Voitte pyytää vihkimistä myös muualla, esimerkiksi omassa juhlapaikassanne. Tällöin vihkiminen on maksullista.
Vihkimisen ehtona on, että avioliiton esteet on tutkittu. Pyytäkää avioliiton esteiden tutkintaa hyvissä ajoin, mutta aikaisintaan 4 kuukautta ennen vihkimistä.
Tilaisuudessa täytyy olla vähintään kaksi 15 vuotta täyttänyttä todistajaa. Voitte tuoda omat todistajat, jotka voivat olla esimerkiksi ystäviä tai perheenjäseniä. Tarvittaessa voimme järjestää kaksi todistajaa virastosta. Vihkimisessä parin täytyy todistaa henkilöllisyytensä vihkijälle.
Avioliitot, jotka on solmittu uskonnollisissa yhdyskunnissa tai käräjäoikeuksissa, rekisteröidään väestötietojärjestelmään Digi- ja väestötietovirastossa. Rekisteröimme avioliitot vihkijän tekemän ilmoituksen perusteella.
Toimi näin
- Pyytäkää ensin avioliiton esteiden tutkintaa verkkopalvelussamme . Todistus on voimassa 4 kuukautta antopäivästä.
- Varatkaa aika vihkimiseen sähköisessä ajanvarausjärjestelmässämme. Ajan voi varata myös soittamalla, sähköpostitse tai käymällä palvelupaikassamme.
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
- Ennen avioliittoon vihkimistä on tutkittava avioliiton esteet.
- Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on annettava vihkijälle ennen vihkimistä.
- Vihkiparin täytyy todistaa henkilöllisyytensä vihkijälle ennen vihkimistä.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksuton.
Vihkiminen Digi- ja väestötietovirastossa on maksutonta virka-aikana.
Vihkimisestä virka-ajan ulkopuolella on sovittava erikseen vihkijän kanssa. Vihkiminen Digi- ja väestötietoviraston ulkopuolella on maksullista virka-aikana tai virka-ajan ulkopuolella. Lisäksi peritään vihkijän matkakulut.
Asioi digitaalisesti
Digi- ja väestötietoviraston sähköinen ajanvarausjärjestelmä
Digi- ja väestötietoviraston ajanvarausjärjestelmässä voit tehdä varauksen sähköisesti viraston tarjoamiin palveluihin paikkakuntakohtaisesti.
Huom! Digi- ja väestötietoviraston ajanvarausjärjestelmän välityksellä tarjoamat palvelut ovat palvelupaikkakohtaisia, eivätkä kaikki palvelut ole saatavilla kaikissa palvelupaikoissa.
Soita
Numerossa voit hoitaa näitä asioita:
- avioliiton esteiden tutkinta
- vihkiajanvaraus
- avioehto
- vihki-ilmoitus kotimaa
- avoliittoasiat
- esteettömyystodistus.
Puhelinnumerot
029 553 5690
Saamenkielinen asiakaspalvelu neuvoo ja auttaa sinua pohjoissaameksi asioidessasi Digi- ja väestötietovirastossa.
Puhelinajan ulkopuolella saat pohjoissaamenkielistä palvelua sähköpostitse osoitteesa balvalus@dvv.fi.
Puhelinnumerot
029 553 9262
Katso toimipisteet
Käyntiosoite
Virastotie 5A, 43800 KIVIJÄRVI
Puhelinnumerot
Käyntiosoite
Merikatu 47, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI
Postiosoite
Merikatu 47, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI
Asiointipiste TE-palvelut - Suupohjan työllisyysalue Kotoutumisen palveluita
Puhelinnumerot040 152 9971 , Asiointipiste
Käyntiosoite
Haapajärventie 1, 86710 KÄRSÄMÄKI
Puhelinnumerot044 445 6801 , Vaihde
Käyntiosoite
Kauppatie 19, 93400 TAIVALKOSKI
entinen Metsähallituksen tila alakerta
Puhelinnumerot040 669 0991 , Palveluneuvoja
Käyntiosoite
Vanha Tampereentie 9, 39500 IKAALINEN
1. kerros
Puhelinnumerot
Käyntiosoite
Viistokuja 3, 33960 PIRKKALA
Postiosoite
PL 1001, 33961 PIRKKALA
Käyntiosoite
Virastotie 3, 43500 KARSTULA
Postiosoite
Virastotie 3, 43500 KARSTULA
Käyntiosoite
Taipaleentie 31, 52100 ANTTOLA
Puhelinnumerot
anttolan.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi
Käyntiosoite
Keskustie 52, 51600 HAUKIVUORI
Puhelinnumerot
haukivuoren.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi
Käyntiosoite
Poikolantie 1, 83900 JUUKA
Postiosoite
Poikolantie 1, 83900 JUUKA
Käyntiosoite
Raatihuoneenkatu 6, 50100 MIKKELI
Postiosoite
PL 33, 50101 MIKKELI
Käyntiosoite
Opinahjo 4, 52300 RISTIINA
Puhelinnumerot
ristiinan.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi
Käyntiosoite
Opinraitti 20, 52830 SUOMENNIEMI
Puhelinnumerot
suomenniemen.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi
Käyntiosoite
Lintulahdenkuja 2 D, 00530 HELSINKI
2. kerros
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 123, 00531 HELSINKI
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Kauppakatu 40, 80100 JOENSUU
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 82, 80101 JOENSUU
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Vapaudenkatu 58, 40100 JYVÄSKYLÄ
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 253, 40101 JYVÄSKYLÄ
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Kallanranta 11, 70100 KUOPIO
Postiosoite
PL 1348, 70101 KUOPIO
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Kirkkokatu 12, 15140 LAHTI
Voit jättää asiakirjat viraston postilaatikkoon tai postittaa ne tähän osoitteeseen.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Villimiehenkatu 2 B, 53100 LAPPEENRANTA
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 149, 53101 LAPPEENRANTA
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelu Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Viestikatu 1, 90130 OULU
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 78, 90101 OULU
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Yrjönkatu 6, 28100 PORI
Postiosoite
PL 191, 28101 PORI
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna ajanvarauksella
Käyntiosoite
Hallituskatu 5 C, 96100 ROVANIEMI
Postiosoite
PL 8183, 96101 ROVANIEMI
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Hatanpään valtatie 36, 33100 TAMPERE
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 682, 33101 TAMPERE
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Kulttuurikuja 1, 20800 TURKU
Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 372, 20101 TURKU
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna ajanvarauksella
Avoinna ajanvarauksella
Avoinna ajanvarauksella
Avoinna ajanvarauksella
Käyntiosoite
Wolffintie 35 B, 65200 VAASA
2. kerros.
Voit jättää asiakirjat viraston postilaatikkoon.
Postiosoite
PL 208, 65101 VAASA
-
Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
Katso tapaamista vaativat palvelut Asiakaspalvelun yhteystiedot
Avoinna ajanvarauksella
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Avoinna 24/7
Käyntiosoite
Länsitie 6, 19650 JOUTSA
Puhelinnumerot
Käyntiosoite
Juvantie 13, 51900 JUVA
Postiosoite
Juvantie 13, 51900 JUVA
004 075 51100 , Vaihde
001 565 1601
Käyntiosoite
Otto Mannisen tie 2, 51200 KANGASNIEMI
Kunnantalo
Puhelinnumerot
Käyntiosoite
Helakaari 10, 62200 KAUHAVA
Postiosoite
Helakaari 10, 62200 KAUHAVA
06 241 2900 , Kaupungintalon puhelinvaihde
kirjaamo@kauhava.fi
neuvonta@kauhava.fi
Käyntiosoite
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Mänttä-Vilppulan kaupungintalo
Postiosoite
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Mänttä-Vilppulan Asiointipiste
Puhelinnumerot
asiointipiste@taidekaupunki.fi
Käyntiosoite
Laituritie 1, 72600 KEITELE
Postiosoite
PL 14, 72601 KEITELE
01 727 3100 , Puhelinvaihde
Käyntiosoite
Kultasepänkatu 7, 04250 KERAVA
Sampolan palvelukeskus
Postiosoite
PL 123, 04201 KERAVA
Kultasepänkatu 7, 04250 KERAVA
Käyntiosoite
Pyhäjärventie 3, 59800 KESÄLAHTI
Kesälahden kirjasto
Postiosoite
Pyhäjärventie 3, 59800 KESÄLAHTI
-
Kesälahden kirjasto
Puhelinnumerot
040 105 2222 , 040 105 1000
asiointipiste.kesalahti@kitee.fi
Käyntiosoite
Kirjastokuja 1, 90900 KIIMINKI
Syke-talo
Postiosoite
PL 24, 90015 OULUN KAUPUNKI
Oulu10 Kiimingin asiointipiste
Puhelinnumerot
asiointipiste.kiiminki@ouka.fi
Käyntiosoite
Kiteentie 9-11, 82500 KITEE
Kiteen kaupungintalo
Postiosoite
Kiteentie 9-11, 82500 KITEE
-
Kiteen kaupungintalo
Puhelinnumerot Faksi
01 341 1342
Käyntiosoite
Multianraitti 3, 42600 MULTIA
Postiosoite
Multianraitti 3, 42600 MULTIA
Käyntiosoite
Kirkkokatu 12, 15140 LAHTI
Käyntiosoite
Karstuntie 4, 08100 LOHJA
Postiosoite
PL 71, 08101 LOHJA
Karstuntie 4, 08100 LOHJA
-
Kaupungintalo Monkola
Puhelinnumerot
040 188 6100 , Asiakaspalvelukeskus
Käyntiosoite
Lääkärinkuja 2, 52700 MÄNTYHARJU
Puhelinnumerot
Käyntiosoite
Pentinpolku 1, 52700 MÄNTYHARJU
Postiosoite
PL76, 52701 MÄNTYHARJU
Mäntyharjun kunnan verkkosivu Facebook
Käyntiosoite
Pertuntie 14, 19430 PERTUNMAA
Puhelinnumerot040 719 9460 , Puhelin on suljettu maanantaina, tiistaina ja perjantaina. Puhelin on avoinna keskiviikkona ja torstaina klo 9-15.
asiointipiste.pertunmaa@mantyharju.fi
Käyntiosoite
Suutarintie 4, 41900 PETÄJÄVESI
Puhelinnumerot050 464 1678 , Puhelinaika arkisin klo 9-14
Käyntiosoite
Keskustie 14, 52200 PUUMALA
Kunnan virastotalo
Postiosoite
Keskustie 14, 52200 PUUMALA
015 888 9500 , Asiointipiste
Käyntiosoite
Eliel Saarisen tie 2, 58900 RANTASALMI
Puhelinnumerot040 161 5000 , Rantasalmen Kunta
rantasalmen.kunta@rantasalmi.fi
Käyntiosoite
Sivulantie 11, 43100 SAARIJÄRVI
Saarijärven kaupungintalo, I krs pääaula
Puhelinnumerot044 459 8228 , Asiointipiste
Käyntiosoite
Kauppatie 1, 58700 SULKAVA
Virastotalon toinen kerros
Puhelinnumerot044 417 5337 , Palveluneuvoja, asiointipiste
Käyntiosoite
Urpiaisentie 14, 01450 VANTAA
Postiosoite
Urpiaisentie 14, 01450 VANTAA
Käyntiosoite
Paalutori 3, 01600 VANTAA
Postiosoite
Paalutori 3, 01600 VANTAA
Käyntiosoite
Ratatie 11A, 2. krs (Dixi), 01300 VANTAA
Postiosoite
Ratatie 11, 01300 VANTAA
Löydä lisätietoa verkosta
Digi- ja väestötietoviraston verkkosivut
Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilla kerrotaan viraston palveluista ja tehtävistä.
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 9.4.2026