Urjalan kunta

Perusopetus

Kuvaus

Urjalassa on kaksi peruskoulua: Aseman koulu ja Urjalan yhtenäiskoulu. Aseman koulussa tarjotaan perusopetusta vuosiluokille 1-6 ja Urjalan yhtenäiskoulussa tarjotaan perusopetusta vuosiluokille 1-9.

Toimi näin

Lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta. Sivistysjohtaja tekee jokaisesta väestörekisterissä Urjalassa kirjoilla olevasta lapsesta lähikoulupäätöksen kunkin vuoden tammi-helmikuun vaihteessa. Lähikoulupäätös sisältää myös tiedon siitä, onko lapsi oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen. Lähikoulupäätöksen ohessa koteihin lähetetään Urjalan kunnan koulukuljetusperiaatteet sekä ohjeet siitä, miten toimia, jos huoltaja haluaa hakea lapselleen koulunkäyntioikeutta toiseen kouluun.

Mikäli lapsi ei sairauden tai vammaisuuden vuoksi voi saavuttaa perusopetuksen tavoitteita yhdeksässä vuodessa, hän kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin ja hänen oppivelvollisuutensa alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää 6 vuotta ja kestää 11 vuotta. Huoltajan tulee toimittaa asiantuntijalausunto ja huoltajien hakemus sivistystoimistoon viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

Lapsella on oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin, mikäli psykologiset ja tarvittaessa lääketieteelliset selvitykset osoittavat lapsella olevan edellytykset suoriutua opiskelusta. Opetuksen järjestäjä voi myös myöntää lapselle luvan aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin. Kummassakin tapauksessa huoltajan tulee toimittaa sivistystoimistoon viimeistään toukokuun loppuun mennessä asiaa koskeva hakemus sekä vaadittavat selvitykset.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksuton.

Asioi digitaalisesti

Perusopetuksen sähköiset lomakkeet

Oheisen sivun kautta pääset lähettämään perusopetukseen liittyviä sähköisiä lomakkeita.

Voit tehdä hakemuksia tai ilmoituksia muun muassa seuraaviin asioihin liittyen:

  • harkinnanvarainen koulukuljetus
  • koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
  • oppilasilmoitus uudesta oppilaasta
  • pidennetty oppivelvollisuus
  • paikka muusta kuin lähikoulusta
  • lapsen erityisruokavalio
  • henkilöstön erityisruokavalio

Katso toimipisteet

Käyntiosoite

Ahventie 6, 31700 URJALA AS

Aseman koulun kotisivu

Puhelinnumerot

040 335 4253 , Rehtori

040 335 4252 , Aseman koulu

aseman.koulu@edu.urjala.fi

Käyntiosoite

Tampereentie 6, 31760 URJALA

Kunnanviraston 2. kerros

Postiosoite
PL 33, 31761 URJALA

Sivistyspalvelukeskuksen internet-sivut

Puhelinnumerot

004 033 54251 , Hallintosihteeri

sivistystoimisto@urjala.fi

Käyntiosoite

Urjalantie 37, 31760 URJALA

Yhtenäiskoulun Facebook-sivu

Puhelinnumerot

040 335 4255 , Rehtori

040 335 4269 , Apulaisrehtori

040 335 4256 , koulusihteeri

040 335 4254 , opettajanhuone (Numerosta vastataan pääsääntöisesti välituntien aikana)

urjalan.yhtenaiskoulu@edu.urjala.fi

Löydä lisätietoa verkosta

Wilma

Wilma on asiointi- ja yhteydenpitokanava huoltajien, opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön sekä yläasteen oppilaiden välillä.

Huoltajat voivat olla Wilman kautta yhteydessä opettajiin sekä myös oppilashuollon työntekijöihin lapsen koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.

Täytä lomake

Oheisen sivun kautta pääset tulostamaan sivistyspalvelukeskuksen palveluiden lomakkeita.

Voit tehdä hakemuksia tai ilmoituksia muun muassa seuraaviin asioihin liittyen:

  • harkinnanvarainen koulukuljetus
  • oppilasilmoitus uudesta oppilaasta
  • pidennetty oppivelvollisuus
  • paikka muusta kuin lähikoulusta

Perusopetuksen tulostettavat lomakkeet (DOC)


Lomakkeen toimitustiedot:
Postilokero-osoite: Sivistystoimisto / Urjalan kunta, PL 33, 31761 URJALA

Lomakkeet voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen sivistystoimisto@urjala.fi

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.

Päivitetty 21.5.2026