Pirkkalan kunta
Perusopetus
Kuvaus
Pirkkalan kunta tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen kasvatusta ja opetusta kuudessa koulussa ja seitsemässä toimipisteessä. Pirkkalan tiiviiseen esi- ja perusopetuksen palveluverkkoon kuuluu neljä alakoulua ja kaksi yhtenäiskoulua. Huoltajien tulee ilmoittaa lapsi perusopetukseen sen vuoden tammikuussa, jona lapsi aloittaa koulun. Oppilaaksi ottaminen tapahtuu sivistyslautakunnan määrittämien oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti. Huoltaja voi myös anoa lapselleen koulunkäyntioikeutta toissijaisessa koulussa.
Käytössä oleva paikallinen opetussuunnitelma on nähtävänä Pirkkalan kunnan verkkosivuilla.
Toimi näin
Ota yhteyttä Pirkkalan kunnan opetuspäällikköön tai koulusuunnittelijaan.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksuton.
Asioi digitaalisesti
Sähköinen hakemus toissijaiseen kouluun. Huoltaja voi hakea lapselleen opiskelupaikkaa myös muusta kuin oman oppilaaksiottoalueen koulusta. Lomakkeen lähettäminen vaatii Suomi.fi-tunnistautumista pankkitunnuksin, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella.
Koulunkäynnin poikkeuksellinen aloittaminen
Tällä hakemuksella voit hakea koulunkäynnin poikkeuksellista aloittamista. Poikkeuksellista koulunkäynnin aloittamista vuotta aikaisemmin tai myöhemmin anotaan erikseen opetuspäälliköltä. Liitteenä tulee olla psykologin tai lääkärin lausunto.
Lomakkeen lähettäminen vaatii Suomi.fi-tunnistautumista pankkitunnuksin, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella.
Kirjoita ideasi anonyymisti sekä kerro miten se liittyy lapsiin ja nuoriin. Ideasi lähtee eteenpäin nuorisovaltuustolle.
Pirkkalan nuorisovaltuusto toimii kuntalain mukaisena nuorten vaikuttajaryhmänä. Nuorisovaltuuston tehtävänä on pirkkalalaisten lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittäminen. Nuorisovaltuusto voi myös tehdä esityksiä, aloitteita ja lausuntoja kunnan toimielimille ja muille tahoille.
Avoinna 24/7
Palautelomakkeella voit lähettää Pirkkalan kunnalle kiitoksia, moitteita, antaa parannusehdotuksia tai esittää kysymyksiä. Palautteet välitetään eteenpäin siihen yksikköön, jota palaute koskee.
Voit jättää palautetta nimettömänä. Jätä yhteystietosi, jos haluat saada palautteeseen vastauksen.
Älä kirjoita palautteeseen esim. henkilötunnuksia, pankkitilin numeroja tai varallisuutta koskevia tietoja eikä myöskään arkaluontoisia tietoja kuten tietoja terveydentilasta tai asiakkuuteen liittyviä tietoja. Salaiset asiat suosittelemme lähettämään kirjallisena kirjaamoon.
Sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiselle määräajassa. Tämän vuoksi palauteviestinä ei tule lähettää esimerkiksi lakisääteisiä muistutuksia, kanteluja tai oikaisuvaatimuksia päätöksistä.
Avoinna 24/7
Wilma on koulun ja kodin väliseen viestintään tarkoitettu järjestelmä. Wilmassa huoltaja voi
- seurata ja selvittää oppilaan poissaoloja,
- lukea koulun tiedotteita,
- viestiä opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa.
Wilman käytössä apua saa koulusihteereiltä.
Katso toimipisteet
Käyntiosoite
Sorkkalantie 368, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
040 486 1927 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Anian rantatie 97, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
050 434 1957 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Aittokorventie 2 B, 33960 PIRKKALA
050 467 7378 , Rehtori
050 441 0661 , Palvelusihteeri
044 486 1525 , Vastuuohjaaja
Käyntiosoite
Kouluportinkuja 5, 33950 PIRKKALA
040 806 2376 , Rehtori
044 486 1588 , Apulaisrehtori
050 919 6856 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Suutarinkuja 1, 33960 PIRKKALA
050 437 3802 , Soljan lastentalo Ryhmä Pyörre
050 437 3802 , Soljan lastentalo Ryhmä Kierre
050 436 3982 , Soljan lastentalo Ryhmä Tuuli
050 436 3982 , Soljan lastentalo Ryhmä Tuisku
050 436 3983 , Soljan lastentalo Ryhmä Pyry
050 436 3983 , Soljan lastentalo Ryhmä Viima
050 437 3801 , Soljan lastentalo Ryhmä Myrsky
050 437 3801 , Soljan lastentalo Ryhmä Puhuri
044 486 1969 , Soljan lastentalo, keittiö
Käyntiosoite
Korpitie 13, 33920 PIRKKALA
050 434 5540 , Rehtori
050 441 0661 , Koulusihteeri
Käyntiosoite
Urheilutie 7, 33960 PIRKKALA
050 434 3144 , Kanslia, luokat 7-9
050 919 6782 , Kanslia, luokat 0-6
050 598 2656 , Rehtori
050 434 3127 , Apulaisrehtori
044 486 1533 , Peruskoulun ja lukion yhteinen lehtori, vararehtori
040 133 5690 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
050 372 2058 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
044 486 1504 , Vararehtori, 0.-6. lk
Löydä lisätietoa verkosta
Esi- ja perusopetuksen opiskeluhuolto
Pirkkalan kunnan opiskeluhuollon verkkosivut. Opiskeluhuollon verkkosivuilta löydät yhteystiedot, opiskeluhuollon suunnitelman sekä muita hyödyllisiä ohjeita ja tietoja.
Verkkosivulta löytyy tietoa Pirkkalan kunnan paikallisesta opetussuunnitelmasta sekä linkit valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan ja esiopetussuunnitelmaan.
Täytä lomake
Tulostettava pdf-lomake lapsen aamu- ja iltapäivätoimintapaikan muutokseen tai irtisanomiseen.
Aamu- ja iltapäivätoimintapaikan muutos/irtisanomisilmoitus
(PDF)
Lomakkeen toimitustiedot:
Tällä tulostettavalla PDF-lomakkeella voit ilmoittaa lapsen tiedot aamu- ja iltapäivätoimintaa varten Pirkkalan kunnassa.
Esitietolomake aamu- ja iltapäivätoimintaan
(PDF)
Lomakkeen toimitustiedot:
Lomake palautetaan ryhmän ohjaajalle heti toiminnan alkaessa.
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 18.5.2026