Pirkkalan kunta
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Kuvaus
Esioppilaille järjestetään esiopetusta täydentävää aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityisen tuen oppilaille, jotka kuuluvat vammaispalvelu- tai kehitysvammalain piiriin. Toimintapaikka voidaan myöntää myös, mikäli se sosiaali- tai terveydenhuollon viranomaisen lausunnon mukaan on välttämätöntä lapsen etu huomioiden.
Toimintaa järjestetään koulun arkityöpäivinä esioppilaille klo 7-17 ja 1. -2. luokkalaisille klo 7-16 koulun tiloissa ja siitä peritään kuukausittainen maksu.
Toimi näin
Aamu- ja iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan vuosittain Wilmassa viikoilla 5-6.
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksullinen.
Perheet voivat valita palveluntarpeen kolmesta tuntiperusteisesta vaihtoehdosta joko koko kuukaudeksi tai enintään 10 päivää/kuukausi. Toimintamaksut määräytyvät valitun palveluntarpeen mukaan. Valitun palveluntarpeen tunnit voivat jakautua aamu- ja iltapäivälle. Ilmoittaessaan lapsensa aamu- ja iltapäivätoimintaan, huoltaja sitoutuu ilmoittamaansa palvelun määrään lukukauden loppuun asti.
Asioi digitaalisesti
Palautelomakkeella voit lähettää Pirkkalan kunnalle kiitoksia, moitteita, antaa parannusehdotuksia tai esittää kysymyksiä. Palautteet välitetään eteenpäin siihen yksikköön, jota palaute koskee.
Voit jättää palautetta nimettömänä. Jätä yhteystietosi, jos haluat saada palautteeseen vastauksen.
Älä kirjoita palautteeseen esim. henkilötunnuksia, pankkitilin numeroja tai varallisuutta koskevia tietoja eikä myöskään arkaluontoisia tietoja kuten tietoja terveydentilasta tai asiakkuuteen liittyviä tietoja. Salaiset asiat suosittelemme lähettämään kirjallisena kirjaamoon.
Sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiselle määräajassa. Tämän vuoksi palauteviestinä ei tule lähettää esimerkiksi lakisääteisiä muistutuksia, kanteluja tai oikaisuvaatimuksia päätöksistä.
Avoinna 24/7
Wilma on koulun ja kodin väliseen viestintään tarkoitettu järjestelmä. Wilmassa huoltaja voi
- seurata ja selvittää oppilaan poissaoloja,
- lukea koulun tiedotteita,
- viestiä opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa.
Wilman käytössä apua saa koulusihteereiltä.
Soita
Pirkkalan kunnan puhelinvaihteesta voit tiedustella puhelinnumeroa kunnan toimipisteisiin tai viranhaltijoille.
Puhelinnumerot
03 565 24000
, Vaihde
Katso toimipisteet
Käyntiosoite
Sorkkalantie 368, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
040 486 1927 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Anian rantatie 97, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
050 434 1957 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Aittokorventie 2 B, 33960 PIRKKALA
050 467 7378 , Rehtori
050 441 0661 , Palvelusihteeri
044 486 1525 , Vastuuohjaaja
Käyntiosoite
Kouluportinkuja 5, 33950 PIRKKALA
040 806 2376 , Rehtori
044 486 1588 , Apulaisrehtori
050 919 6856 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite
Korpitie 13, 33920 PIRKKALA
050 434 5540 , Rehtori
050 441 0661 , Koulusihteeri
Käyntiosoite
Urheilutie 7, 33960 PIRKKALA
050 434 3144 , Kanslia, luokat 7-9
050 919 6782 , Kanslia, luokat 0-6
050 598 2656 , Rehtori
050 434 3127 , Apulaisrehtori
044 486 1533 , Peruskoulun ja lukion yhteinen lehtori, vararehtori
040 133 5690 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
050 372 2058 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
044 486 1504 , Vararehtori, 0.-6. lk
Löydä lisätietoa verkosta
Esi- ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Pirkkalan kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan verkkosivut. Verkkosivuilta löydät lisätietoja, yhteystiedot, maksut ja muun ajankohtaisen tiedon.
Pirkkalan kunta tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen laadukasta kasvatusta ja opetusta kuudessa koulussa ja seitsemässä toimipisteessä. Pirkkalan tiiviiseen esi- ja perusopetuksen palveluverkkoon kuuluu neljä alakoulua ja kaksi yhtenäiskoulua. Nämä koulut tarjoavat päivittäisen oppimisympäristön 2850 lapselle ja nuorelle.
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
Kirkonkylän koulun ja Hyrsingin koulutalon verkkosivut. Verkkosivuilta löydät yhteystiedot, koulun esittelyn, linkkejä sekä ohjeita.
Kurikankulman koulun verkkosivut. Kurikankulman koulun verkkosivuilta löydät koulun yhteystiedot, ruokalistat, työ- ja loma-ajat sekä muita hyödyllisiä ohjeita ja linkkejä.
Nuolialan koulun verkkosivut. Sivuilta löydät koulun lisätiedot, yhteystiedot, koulun opaskartan, ruokalistat ja muita hyödyllisiä linkkejä ja ohjeita.
Toivion koulun verkkosivut. Toivion koulun verkkosivuilta löydät yhteystiedot, loma- ja työajat, ruokalistat ja muuta hyödyllistä tietoa ja ohjeita.
Vähäjärven koulun verkkosivut. Vähäjärven koulun verkkosivuilta löydät koulun yhteystiedot, ruokalistat, työ- ja loma-ajat sekä muuta hyödyllistä tietoa ja ohjeita.
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 18.5.2026