Vesilahden kunta
Esiopetus
Kuvaus
Vesilahdessa esi- ja perusopetusta järjestetään Vesilahden yhtenäiskoulussa sekä Narvan ja Ylämäen kouluilla. Luokkamuotoista erityisopetusta annetaan vain Vesilahden yhtenäiskoululla (luokat 1-9).
Oppilaalle osoitetaan lähikouluperiaatteen mukaan koulu
- johon tällä on mahdollisimman turvallinen ja lyhyt matka
- jonne kuljetus voidaan järjestää julkista liikennettä tai muuta olemassa olevaa koulukuljetusreitistöä käyttäen
Lapselle on mahdollista hakea myös toissijaista oppilaspaikkaa kunnan muusta koulusta. Toissijaisella oppilaspaikan hakijalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta maksuttomaan koulukuljetukseen tai kyyditysavustukseen. Kuhunkin kouluun voidaan ottaa lisäoppilaita, jos kyseisen luokka-asteen opetusryhmässä on tilaa. Päätöksen oppilaan ottamisesta muuhun kuin lähikouluun tekee sivistysjohtaja.
Esi- ja perusopetus noudattavat samoja työ- ja loma-aikoja. Esi- ja perusopetuksen toiminta perustuu valtakunnalliseen ja paikalliseen opetussuunnitelmaan.
Toimi näin
Vesilahden kunnassa esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti kunnan nettisivuilla. Tulevien esioppilaiden huoltajat saavat esiopetukseen liittyviä ohjeita kirjeitse alkuvuodesta ilmoittautumisen jälkeen.
Myös perusopetukseen ilmoittautumisesta lähetetään kirje huoltajille alkuvuodesta. Ilmoita lapsesi perusopetuksen 1. luokalle sähköisesti Wilmassa.
Kuntaan muuttavien oppilaiden huoltajat hakevat koulupaikkaa kunnan verkkosivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella ja saavat Wilma-tunnukset ottamalla yhteyttä koulutoimistoon.
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Oppivelvollisia ovat Suomessa vakinaisesti asuvat lapset sinä vuonna, jona he täyttävät seitsemän vuotta.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksuton.
Asioi digitaalisesti
Hakemus harkinnanvaraiseen koulukuljetukseen
Hakulomake koulukuljetukseen muun kuin koulumatkan pituuden tai vaarallisuuden (vaaralliseksi luokitellut tiet) perusteella.
Oppilaspaikan hakeminen esiopetukseen
Hakulomake oppilaspaikan hakemiseen Vesilahden kunnan esiopetukseen. Lomake on tarkoitettu kuntaan muuttaville, joilla ei vielä ole Wilma-tunnusta.
Wilma on sähköinen yhteydenpitokanava kodin, koulun ja oppilashuollon välillä.
Voit olla Wilman kautta yhteydessä opettajiin sekä myös oppilashuollon työntekijöihin lapsesi koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.
Tulevien esikoululaisten huoltajat saavat tunnukset ja ohjeet Wilmaan kirjautumiseen kirjeitse. Tunnus on henkilökohtainen ja voimassa koko lapsen koulunkäynnin ajan Vesilahden kunnassa. Yhden tunnuksen alle voi liittää kaikki huollettavansa. Kuntaan muuttavien oppilaiden huoltajat saavat tunnuksen ottamalla yhteyttä koulutoimistoon.
Soita
Narvan koululla opetusta annetaan luokilla 0-6.
Puhelinnumerot
050 438 6034
, Rehtori
Narvan koulun esiopetus
Puhelinnumerot
040 578 0362
Koulutoimisto palvelee kaikkien koulujen oppilaiden asioissa sekä kuljetusasioissa ja Wilman käyttöön liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot
040 133 5243
, Palvelusihteeri
Vesilahden yhtenäiskoululla opetusta annetaan luokilla 0-9.
Puhelinnumerot
050 389 5295
Yhtenäiskoulun esiopetus
Puhelinnumerot
050 467 8601
Ylämäen koululla opetusta annetaan luokilla 0-6.
Puhelinnumerot
050 438 6034
, rehtori
Ylämäen koulun esiopetus
Puhelinnumerot
050 389 5214
Katso toimipisteet
Käyntiosoite
Koulutie 2, 37470 VESILAHTI
Postiosoite
Koulutie 2 37470, 37470 VESILAHTI
040 133 5243 , Palvelusihteeri
Löydä lisätietoa verkosta
Vesilahden kunnan esiopetussuunnitelma
Vesilahden esiopetussuunnitelma
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 29.4.2026