Kulttuuritoimintaan ohjaaminen

Kulttuuritoimintaan ohjaaminen auttaa löytämään itselle sopivia tapoja osallistua kulttuuriin ja taiteeseen. Ohjaamisella voidaan madaltaa osallistumisen esteitä ja tukea hyvinvointia, osallisuutta ja merkityksellistä arkea. Tälle sivulle on koottu Pirkanmaalla käytössä olevia toimintamalleja, joiden avulla kulttuuritoiminnan pariin voidaan ohjata ja kannustaa.

(Sivu täydentyy)

Pirkanmaan hyvinvointialueella käytössä olevat kulttuurihyvinvoinnin toimintamallit:

Kaikukortti

Käytössä tällä hetkellä Tampereella, Nokialla, Valkeakoskella, Orivedellä, Pirkkalassa ja Vesilahdella.

Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville henkilöille ja perheille, joilla on asiakkuus korttia jakavassa sosiaalipalvelussa tai muun korttia jakavan tahon piirissä. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi museoon, teatteriin, festivaaleille tai konsertteihin. Kaikukortti on henkilökohtainen ja maksuton.

Lisätietoa Kaikukorttitoiminnasta löytyy toimintamallissa mukana olevien kuntien verkkosivuilta:

Tampere

Nokia

Orivesi

Valkeakoski

Pirkkala 

Vesilahti

Kaikilla Pirkanmaan kunnilla on mahdollisuus ottaa Kaikukortti käyttöön oman kuntansa alueella, jos kunta sitä itse haluaa.

Lisätietoa valtakunnallisesta Kaikukorttitoimintamallista löytyy Kaikukeskuksen verkkosivuilta.

Luotsi-toiminta

Käytössä mm. Tampereella ja Lempäälässä

Tuntuuko yksin lähteminen hankalalta? Ota kulttuuriluotsi mukaan museoihin, elokuviin, konserttiin tai kaupungin kulttuuriraiteille.

Luotsin voi tilata kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö itselleen tai pienelle ryhmälle. Luotsit rohkaisevat tarvittaessa, jos lähteminen kulttuurin pariin tai liikkuminen jännittää.

Tutustu Tampereen Luotsi-toimintaan.

Tutustu Lempäälän Luotsi-toimintaan.

Kulttuurihyvinvoinnin lähetteet

Kulttuurihyvinvoinnin lähetteet ja reseptit ovat ennaltaehkäisevää ja maksutonta kulttuurihyvinvoinnin palveluohjausta. Ne kannustavat ja ohjaavat henkilön kulttuurin ja yhdessä tekemisen pariin.

Kulttuurihyvinvoinnin lähetteitä (joissakin kunnissa nimellä kulttuuriseteli tai kulttuuriresepti) on käytössä useassa Pirkanmaan kunnassa. Tarkasta ajantasaiset tiedot oman kunnan verkkosivuilta.

Hyvinvointilähete

Pirkanmaan hyvinvointialueella on otettu käyttöön ikääntyneille suunnattu hyvinvointilähete. Hyvinvointilähete soveltuu tilanteisiin, joissa asiakkaan hyvinvointia, toimintakykyä tai osallisuutta voidaan vahvistaa ohjauksen, neuvonnan sekä sopivien palvelujen ja mielekkään toiminnan avulla. Hyvinvointilähetettä kehitetään osana TOSIKUVA-hanketta.

Lempäälän kulttuurilähete

Lempäälän kulttuurilähete on tarkoitettu ikäihmisille sekä erityistä tukea tarvitseville lapsiperheille. Ikäihmiset voidaan ohjata lähetteellä Kulttuurikeskus PiiPoon 60+ -kulttuuritoiminnan pariin. Erityistä tukea tarvitsevat lapsiperheet voidaan ohjata lähetteellä Kulttuurikeskus PiiPoon perheiltoihin.

Kulttuurilähetteen voi saada Lempäälän lähitorien palveluohjaajilta (ikäihmiset) ja Pirhan vammaispalveluiden työntekijöiltä (erityisen tuen lapset ja perheet). Tutustu Lempäälän Kulttuurilähetteeseen.

Pälkäneen lukuresepti

Lukuresepti on tarkoitettu 1-6-vuotiaille neuvolan asiakkaille lukemisen hauskaksi edistämiseksi. Reseptissä annetaan lapselle neljän kirjan lääkeannos, joka tulee nauttia yhdessä vanhemman kanssa. Lääkkeen voi noutaa kirjastosta reseptiä vastaan. Reseptillä neuvolan asiakkaat ohjataan kirjastopalveluiden äärelle.

Tutustu tarkemmin Lukureseptiin Innokylässä

Tampereen harrastelähete

Harrastelähete tukee ja vahvistaa perheiden hyvinvointia ja toimii käytännön työkaluna neuvoloiden terveydenhoitajille. Vuodesta 2019 alkaen perhe on lähetteellä voinut osallistua maksutta kulttuurikurssin lisäksi myös valikoiduille liikuntapalvelujen kursseille. 

Tutustu Harrastelähetteeseen.

Hei ammattilainen! Tiedätkö mitä on kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus?

Katso kolmeminuuttinen esittelyvideo, joka kertoo mitä kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus käsittää ja miten kyseistä toimintaa voidaan järjestää ja johtaa.

Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus (youtube.com)

Lue lisää Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla (KUPPI) -projektin reseptikirjasta:

Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjauksen reseptikirja, opas kunnille ja yhdyspinnan toimijoille

Perunapiirroshahmo näyttää peukkua
 

Last modified 5.11.2026