Huoli sairastuneesta läheisestä tai omasta jaksamisesta

Läheisen sairastuminen vaatii usein myös lähipiiriltä käyttäytymisen muuttamista ja sopeutumista. Joskus olemme huolissamme läheisemme jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Myös silloin on tärkeää ottaa mielenterveys ja huoli puheeksi. Puheeksi ottamisessa voit hyödyntää alla olevia vinkkejä:

  • Kysy, mitä kuuluu.
  • Ota huoli puheeksi.
  • Kannusta ottamaan rohkeasti yhteyttä sosiaali- tai terveydenhuoltoon ja kertomaan huolesta.
  • Pidäthän huolta myös omasta jaksamisestasi ja käytä aikaasi myös itsellesi tärkeisiin asioihin.
  • Älä jää yksin. Monissa tilanteissa on saatavilla vertaistukea, joita esimerkiksi eri järjestöt ja yhdistykset tarjoavat sinulle ja läheisillesi.

Huoli läheisen selviytymisestä ja hänen hyvinvoinnistaan voi johtaa oman hyvinvoinnin laiminlyömiseen. Tilanne voi kehittyä huomaamatta, eikä aina ole helppoa itse tunnistaa omaa kuormittuneisuuttaan. Siksi onkin hyvä kysyä myös itseltään, miten jaksaa.
Yleisiä reaktioita stressiin ovat esimerkiksi unihäiriöt, kohonnut verenpaine, muutokset ruokahalussa, alentunut vastustuskyky, vaikeudet keskittymisessä, masentuneisuus, ärtyneisyys, ahdistuneisuus, hermostuneisuus, alttius onnettomuuksiin sekä päihteiden väärinkäyttö tai päihderiippuvuus.

Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelut

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry

Pirkanmaan FinFami ry tekee työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin tukemiseksi, sekä tarjoaa tietoa ja tukea, kun läheisen psyykkinen sairaus mietityttää.

Last modified 16.6.2025