Suojaavien psyykkisten voimavarojen vahvistaminen
Terveen kehonkuvan tukeminen
Kehonkuvan kehittymisessä aikuisen/vanhemman roolilla on tärkeä merkitys. Aikuisen oma käsitys kehostaan ja malli kehopuheestaan heijastuu lapsen kohteluun ja siten lapsen omaan kehonkuvaan ja kehoitsetuntoon. Kehon tulisi olla vapaa arvostelusta ja aikuinen opettaa lapselle arvostusta erilaisia kehoja kohtaan.
Kosketus ja läheisyys on tärkeää lapselle oman kehoitsetunnon ja kehonkuvan muodostamisessa. Lapsen kehonkuvan muodostamisessa aikuiselta tärkeitä asioita ovat sanallinen ja sanaton viestintä ja lisäksi käytännön teoilla näiden osoittaminen. Aikuisen tulee pidättäytyä kertomasta laihduttamisesta tai painonhallinnasta puhumisesta lapsen kuullen. Ulkonäkökeskeisyyden asemesta kehopuheessa lapselle tulee keskittyä kehon toiminnallisiin ominaisuuksiin.
Lapsen kasvu nuoreksi ja lopulta aikuiseksi merkitsee aikaa, jolloin keho muuttuu koko ajan. Muuttuva keho voi vaikuttaa omaan kehonkuvaan ja kehosuhteeseen ja ulkoiset tekijät, kuten ulkonäköpaineet, sosiaalinen media ja haitallinen olosuhteet tai tapahtumat voivat vaikuttaa kielteisesti kokemukseen omasta kehosta.
Lapset ja nuoret:
6 vinkkiä miten tukea lapsen kehotyytyväisyyttä - Neuvokas perhe
Kehosuhde, ulkonäköpaineet ja itsensä hyväksyminen - Nuortenlinkki
Aikuiset:
Kehosuhteen haasteet ja kehonkuvatyöskentely syömishäiriöiden hoidossa
Sosiaalinen media ei itsessään aiheuta syömishäiriöön sairastumista, mutta se voi vaikuttaa yksilön mielenterveyteen monin tavoin – niin myönteisesti kuin kielteisesti. Sosiaalisessa mediassa voi korostua toisiin vertailu ja ulkonäköön keskittyminen ja näillä voi olla vaikutuksia syömiseen ja kehonkuvaan. Etenkin lapset ja nuoret ovat alttiita sosiaalisen median vaikutuksille ja näistä jokaisen ammattilaisen on hyvä olla tietoinen. Lasten ja nuorten kohdalla eri toimintaympäristöissä olisikin hyvä panostaa medialukutaitoon ja lisätä ymmärrystä sosiaalisen median mahdollisista vaikutuksista itseen.
Miten sosiaalinen media vaikuttaa minuun? | Mielenterveystalo.fi
Medialukutaidon edistäminen | Medialukutaito Suomessa
Hyvän minäkuvan tukeminen
Syömishäiriöiltä suojaavina tekijöinä on listattu myös mm. vahva itsetunto sekä myönteinen käsitys itsestä. Syömishäiriöiden ennaltaehkäisevässä työotteessa tulee siis huomioida kaiken ikäisten kanssa hyvän ja myönteisen minäkuvan tukeminen. Etenkin lasten ja nuorten kohdalla vanhempien, huoltajien ja muun ympäristön (esim. harrastuspiirit) vaikutukset minäkuvan kehityksessä korostuvat.
Lapsen itsetunnon tukeminen - Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Tervetuloa itsetunto- ja identiteettipulmien omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
Hyvät tunnetaidot ja stressinkäsittely
On hyvinkin tavallista, että syömishäiriöoireiden taustalla on yritystä säädellä, välttää, ilmaista tai turruttaa vaikeita tunteita. Panostamalla kaiken ikäisten yksilöiden kohdalla ikätason mukaiseen tunnetaitojen ja stressinsäätelytaitojen oppimiseen, voimme ennaltaehkäistä tältä osin mahdollisia syömishäiriöön sairastumisen riskejä.
Tunteet, stressi, kehotietoisuus ja syömisen säätely - Terveyskirjasto
Lapsi ja stressi | Mielenterveystalo.fi
3. Tunnetaitoja oppii harjoittelemalla | Opetushallitus
Last modified 25.9.2026