Verisairauksien hoito

Murupolku

PTVWidget

Verisairauksien hoito

PTVWidget

Verisairauksien hoidossa tutkimme ja hoidamme aikuisten hematologisia sairauksia eli verisairauksia. Suurin osa sairauksista on pahanlaatuisia. Hoitava lääkärisi voi tehdä sinusta lähetteen verisairauksien hoitoon esimerkiksi, jos sinulla on poikkeavuuksia verenkuvassa, poikkeava vuotoherkkyys, tukostaipumus, muusta kuin raudanpuutteesta johtuva anemia, suurentuneet imusolmukkeet tai suuri perna.

Tutkimme ja hoidamme esimerkiksi seuraavia sairauksia

  • Akuutti tai krooninen leukemia
  • Plasmasolusyöpä eli myelooma
  • Myeloproliferatiiviset sairaudet kuten polysytemia vera, essentielli trombosytoosi ja myelofibroosi
  • Veren hyytymishäiriöt kuten hemofiliat, von Willebrandin tauti, poikkeava tukostaipumus
Hoidamme valtaosan potilaistamme poliklinikalla. Seuraamme ja hoidamme harvinaisempia verisairauksia sairastavia hematologialla, mutta yleisempiä sairauksia sairastavien hoidon pyrimme siirtämään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi terveyskeskukseen.

Akuutissa sairauden vaiheessa osastohoito voi olla tarpeen, esimerkiksi jos sairastat akuuttia leukemiaa tai myeloomaa. Usein verisairauksien hoitoon tarvitaan pitkiä hoitojaksoja. Teemme myös omasta kehosta olevien kantasolujen keräyksiä ja annamme osastolla intensiivihoitoja sinulle niiden turvin, jos asut Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen tai Etelä-Pohjanmaan alueella.

Yleisimpiä verisairauksien hoitoon liittyviä tutkimuksia ovat luuydinnäytteet, joista tehdään mikroskooppitutkimuksia, solujen pintamerkkitutkimuksia ja erilaisia solujen geneettisiä tutkimuksia. Osana hoitoasi voit saada muun muassa solunsalpaajayhdistelmiä, erilaisia immunologisia hoitoja, verituotteita ja kantasolusiirtoja. Jos sairastat verisairautta, olet todennäköisesti herkkä infektioille, joten saatat saada myös antibioottihoitoja muun hoidon aikana.

Jos hoidossasi käytetään allogeenistä eli terveeltä luovuttajalta kerättyjen kantasolujen siirtoa, tämän osalta hoito tapahtuu Helsingissä tai Turussa.

Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa tätä palvelua 1.1.2023 alkaen.

PTVWidget

Toimi näin

Sinut kutsutaan tutkimuksiin ja hoitoon lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Tarkemmat ohjeet saat kutsun yhteydessä.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoon ja tutkimuksiin tarvitset lääkärin lähetteen. Lähetteen voit saada terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, yksityiseltä lääkäriltä tai sairaalan poliklinikalta.

Alle 18-vuotiaiden hoito tapahtuu lastentaudeilla.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksullinen.
Peruuttamatta ja käyttämättä jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Verkkoasiointi

OmaTays

OmaTays

OmaTays on Taysin sähköisen asioinnin palvelu.

OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Sähköiseen OmaTaysiin kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Sähköisen asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi
  • Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä. Monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
  • Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
  • Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
  • Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
  • Osallistua etävastaanotolle.
  • Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
  • OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.
Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.


Verisairauksien poliklinikka
  • PIN-koodi: 4788
Verisairauksien hoitopoliklinikka
  • PIN-koodi: 9451

OmaTays

PTVWidget

Puhelinasiointi

Ravitsemusterapeutti, sisätaudit (Tays)

Ravitsemusterapeutti, sisätaudit (Tays)

Voit olla yhteydessä Taysin sisätaudeille nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse.

Ravitsemusterapeuttien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä ja Tays Valkeakoskella. Alla näet tarkemmat sijainnit työalueittain ryhmiteltynä.

Diabetes- ja muut endokrinologiset potilaat, sisätautien osasto (diabeetikot ja muut endokrinologiset potilaat), sisätautien päivystysosasto

Toimisto: Tays Keskussairaala, FM 1, Arvo Ylpön katu 6 D, sisäänkäynti Ensitieltä

Munuaispoliklinikka, lihavuusleikkauspotilaat

Toimisto: Tays Keskussairaala, K-rakennus
Toimisto (lihavuusleikkauspotilaat): Tays Hatanpään puistosairaala, Gauffininkatu 3, K-rakennus, 1. kerros, geriatrian siipi

Verisairauksien keskus

Toimisto: Tays Keskussairaala, K-rakennus, 1. kerros

Dialyysiosastot, munuaispoliklinikka

Toimisto: Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, Arvo Ylpön katu 6

Haavakeskuksen poliklinikka

Toimisto: Tays Keskussairaala, Palvelutalo (P-rakennus)

Infektio-osasto ja infektiopoliklinikka, reumatautien poliklinikka, sisätautien osasto (reumapotilaat ja vajaaravitsemuspotilaat), haavakeskuksen poliklinikka

Toimisto: Tays Keskussairaala, Palvelutalo (P-rakennus), 1. kerros

Syömishäiriöpotilaat

Toimisto: Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, Arvo Ylpön katu 6 D, sisäänkäynti Ensitieltä

Harvinaiset aineenvaihduntasairaudet

Toimisto: Tays Keskussairaala, L-rakennus, 1. kerros

Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka ja Hatanpään kotisairaala

Toimisto: Tays Hatanpään puistosairaala, Gauffininkatu 3, K-rakennus, 1. kerros, geriatrian siipi

Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, osastot HINF, HSO1, HSO2, reumatautien poliklinikka

Toimisto: Tays Hatanpään puistosairaala, Gauffininkatu 3, K-rakennus, 1. kerros, geriatrian siipi

Lihavuusleikkauspotilaat

Toimisto: Tays Hatanpään puistosairaala, Gauffininkatu 3, K-rakennus, 1. kerros, geriatrian siipi

Tays Valkeakosken sisätautien osasto ja poliklinikka

Toimisto: Tays Valkeakoski, B-sisäänkäynti, 3. kerros

Puhelinnumerot
03 311 65915, Diabetes- ja muut endokrinologiset potilaat
03 311 64501, Munuaispoliklinikka, lihavuusleikkauspotilaat
03 311 63258, Verisairauksien keskus
03 311 66654, Dialyysiosastot, munuaispoliklinikka
03 311 65479, Haavakeskuksen poliklinikka
03 311 69822, Infektio-osasto ja infektiopoliklinikka, reumatautien poliklinikka, reumapotilaat ja vajaaravitsemuspotilaat, haavakeskuksen poliklinikka
03 311 65955, Syömishäiriöpotilaat
03 311 67751, Harvinaiset aineenvaihduntasairaudet
044 485 8773, Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, Hatanpään kotisairaala
044 485 8085, Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, osastot HINF, HSO1, HSO2, reumatautien poliklinikka
050 442 4987, Lihavuusleikkauspotilaat
03 311 67429, Tays Valkeakosken sisätautien osasto ja poliklinikka

Sisätautien osasto 2, Tays Hatanpää

Sisätautien osasto 2, Tays Hatanpää

Tays Hatanpään sisätautien osasto 2:n puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinnumerot
03 311 59718, Toimisto
03 311 59916, Faksi

Sisätautien poliklinikka, Tays Valkeakoski

Sisätautien poliklinikka, Tays Valkeakoski

Tays Valkeakosken sisätautien poliklinikan puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Hoitaja tai sihteeri soittaa takaisin mahdollisimman nopeasti.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen siirto). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot
03 311 67245, Ajanvarausasiat
03 311 67141, Diabetesasiointi
03 311 67142, Reumahoitaja
03 311 67420, Muut sisätaudilliset asiat ja jalkaterapeutti

Ma 08:00-14:30
Ti 08:00-14:30
Ke 08:00-14:30
To 08:00-14:30
Pe 08:00-14:30
Sosiaalityöntekijä, sisätautien hoito (Tays)

Sosiaalityöntekijä, sisätautien hoito (Tays)

Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.

Sisätautien hoidon sosiaalityöntekijöiden toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa. Tarkemmat sijainnit näet alla.

Sisätautien päivystysosasto, sisätautien valvonta, sisätautien poliklinikka

Toimisto:
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, 2. kerros

Sisätautien ja reumakeskuksen osaston sisätautipotilaat, munuaiskeskus, infektiopoliklinikka, sisätautien poliklinikka

Toimisto:
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, 2. kerros

Reumakeskus, sisätautien ja reumakeskuksen osaston reumapotilaat, infektio-osasto, verisairauksien keskus

Toimisto:
Tays Keskussairaala, reumakeskus, Finn-Medi 1, 5. kerros

Puhelinnumerot
03 311 66696, Sisätautien päivystysosasto, sisätautien valvonta, sisätautien poliklinikka
03 311 66396, Sisätautien ja reumakeskuksen osaston sisätautipotilaat, munuaiskeskus, infektiopoliklinikka, sisätautien poliklinikka
044 472 2913, Reumakeskus, sisätautien ja reumakeskuksen osaston reumapotilaat, infektio-osasto, verisairauksien keskus

Verisairauksien hoitopoliklinikka, Tays Keskussairaala

Verisairauksien hoitopoliklinikka, Tays Keskussairaala

Tays Keskussairaalan verisairauksien hoitopoliklinikan puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Automaatti antaa sinulle ajan, jolloin soitamme sinulle takaisin.

Puhelinnumerot
03 311 65100, Verisairauksien hoitopoliklinikka

Ma 08:00-14:30
Ti 08:00-14:30
Ke 08:00-14:30
To 08:00-14:30
Pe 08:00-14:30
Verisairauksien poliklinikka, Tays Keskussairaala

Verisairauksien poliklinikka, Tays Keskussairaala

Verisairauksien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Automaatti antaa sinulle ajan, jolloin soitamme sinulle takaisin.

Voit lähettää myös tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti. (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1970. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot
03 311 69985, Toimisto
045 739 76469, Tekstiviestinumero
03 311 64019, Faksi

Verisairauksien vuodeosasto, Tays Keskussairaala

Verisairauksien vuodeosasto, Tays Keskussairaala

Verisairauksien vuodeosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen. Vuodeosasto sijaitsee Tays Keskussairaalassa.

Puhelinnumerot
03 311 66310, Toimisto
03 311 66130, Osastonsihteeri
03 311 64388, Faksi

PTVWidget

Palvelupaikat

Tays Hatanpään kantasairaala

Tays Hatanpään kantasairaala

Käyntiosoite: Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
Postiosoite: PL 2000, 33521 TAMPERE - Tays Hatanpää
Kantasairaala, A-siipi, 4. kerros:
Sisätautien osasto

Kulkuohje:
Hatanpään kantasairaalan pääovesta sisälle. Vastapäisillä isoilla hisseillä 4. kerrokseen, hisseiltä vasemmalle pitkälle käytävän perälle, sisätautien osasto 2:n ovi tulee vastaan.
Sairaalan ovet ovat avoinna
Ma 06:00-20:00
Ti 06:00-20:00
Ke 06:00-20:00
To 06:00-20:00
Pe 06:00-20:00
La 08:00-19:00
Su 10:00-19:00
Tays Keskussairaala, F-rakennus

Tays Keskussairaala, F-rakennus

Käyntiosoite: Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE - Sisäänkäynti pääsisäänkäynnin kautta.
Postiosoite: PL 2000, 33521 TAMPERE
2. kerros:
Verisairauksien vuodeosasto

3. kerros:
Verisairauksien poliklinikka
Verisairauksien hoitopoliklinikka

Kulkuohje:
Omalla autolla tullessa aja pysäköintihalliin, osoite Kuntokatu 2. Hallista pääsee hissillä tai liukukäytävää pitkin sairaalan pääaulaan.

Julkisilla kulkuneuvoilla tullessa kulku on sairaalan pääovesta. Pääoven eteen ei voi ajaa autolla. Seuraa sisätiloissa F-opasteita.
Tays Valkeakoski

Tays Valkeakoski

Käyntiosoite: Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI
A-osa, 4. kerros:
Sisätautien poliklinikka

Kulkuohje:
Sisätautien poliklinikka on sairaalan A-osan neljännessä kerroksessa, sisäänkäynti B-ovesta.

Avoinna 24/7