Vanhemmuuden selvittäminen

Murupolku

PTVWidget

Vanhemmuuden selvittäminen

PTVWidget

Aviomies on automaattisesti lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Jos vanhemmat eivät ole avioliitossa keskenään, isyys selvitetään ja vahvistetaan.

Joskus lapsella voi olla kaksi äitiä vanhempana. Tällöin toisen naisen äitiys voidaan vahvistaa, jos lapsi on syntynyt yhteisymmärryksessä lapsen synnyttäneen naisen kanssa saadun hedelmöityshoidon avulla.

Vanhemmuuden vahvistaminen tuottaa lapselle juridisen sukulaisuussuhteen toiseen vanhempaan sekä oikeuden elatukseen, perintöön ja perhe-eläkkeeseen.

Vanhemmuuden tunnustaminen ennen lapsen syntymää

Vanhemmuuden tunnustaminen voidaan tehdä äitiysneuvolassa raskauden keskivaiheen jälkeen. Ajankohta sovitaan kanssanne äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Käynnillä, jolla tunnustaminen tehdään, täytyy olla molempien vanhempien mukana, ja kaikkien asianosaisten henkilöllisyys on todistettava voimassa olevilla virallisilla asiakirjoilla. Ennakollinen tunnustaminen voidaan tehdä myös lastenvalvojan luona. Tällöin teillä tulee olla mukana neuvolasta saatava todistus raskaudesta.

Jos synnyttänyt äiti vastustaa tunnustamista tai asianosaisten henkilöllisyyttä ei kyetä luotettavasti selvittämään (henkilöillä ei ole mitään hyväksyttävistä henkilöllisyysasiakirjoista) tai synnyttävä äiti ei mielentilansa, kielivaikeuksien tai muun syyn vuoksi kykene ymmärtämään tunnustamisen merkitystä, tai jos on syytä epäillä, ettei tunnustajaa voida vahvistaa lapsen isäksi tai toiseksi äidiksi, ei tunnustamista voida vastaanottaa äitiysneuvolassa.

Vanhemmuuden tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen

Vanhemmuuden selvittäminen ja tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen tapahtuu lastenvalvojan luona. Tunnustamista koskevat asiakirjat toimitetaan äitiysneuvolasta digi- ja väestötietovirastoon, jossa vanhemmuus vahvistetaan, jollei vahvistamiselle ole laillisia esteitä.

Jos lapsi on syntynyt hedelmöityshoidon avulla, lapsen isä on mies, joka on antanut suostumuksensa hoitoon yhdessä äidin kanssa. Jos hoitoa on annettu äidille yksin, lapsen isä on mies, joka on suostunut isyyden vahvistamiseen luovuttaessaan siittiöitä tai yhteisymmärryksessä äidin kanssa suostuu isyyden vahvistamiseen hoidon antamisen jälkeen. Jos lapsi on syntynyt hedelmöityshoidon avulla, naisen, joka yhteisymmärryksessä lapsen synnyttäneen kanssa antoi suostumuksen hedelmöityshoitoon, voidaan vahvistaa olevan lapsen synnyttäneen ohella lapsen äiti.

Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa tätä palvelua 1.1.2023 alkaen.

PTVWidget

Toimi näin

Voit tunnustaa vanhemmuuden äitiysneuvolassa raskauden puolivälin jälkeen. Varatkaa sopiva aika äitiysneuvolaan terveydenhoitajalta käyntinne yhteydessä. Ota vanhemmuuden selvittämiskäynnille mukaan virallinen henkilöllisyystodistus. Lisätietoja saat tarvittaessa neuvolanne terveydenhoitajalta.

Tarvittaessa käänny lastenvalvojan puoleen ottamalla yhteyttä puhelimitse lastenvalvojaan. Löydät yhteystiedot lastenvalvojalle lastenvalvojapalveluiden asiointikanavista.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Jollei vanhemmuutta ole tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa tai lastenvalvojan luona, vanhemmuuden selvittää hyvinvointialueesi lastenvalvoja ja sen vahvistaa digi- ja väestötietovirasto.

Ennen kuin sinut voidaan vahvistaa lapsen isäksi tai toiseksi äidiksi, tulee sinun tunnustaa vanhemmuutesi. Vanhemmuuden vahvistaa digi- ja väestötietovirasto.

Äitiyden selvittäminen on tarkoitettu niille äideille, jotka ovat antaneet yhdessä suostumuksensa hedelmöityshoitoon 1.4.2019 jälkeen.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Puhelinasiointi

Akaan äitiys- ja lastenneuvola

Akaan äitiys- ja lastenneuvola

Voit olla neuvolan terveydenhoitajiin yhteydessä puhelimitse soittoaikoina.

Äitiysneuvolan terveydenhoitajat palvelevat myös ehkäisyyn liittyvissä asioissa.

Puhelinnumerot
040 335 2720, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola/ Toijala
040 335 2518, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola / Viiala, Kylmäkoski
040 335 2721, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2200, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2405, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2722, Terveydenhoitaja, lastenneuvola

Ajanvaraus ja neuvonta
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
Ke 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Hämeenkyrön äitiysneuvola

Hämeenkyrön äitiysneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä Hämeenkyrön äitiysneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.

Puhelinnumerot
050 390 4230, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön keskusta ja Kyröskoski
050 442 0368, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 133 1288, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä

Terveydenhoitajien puhelinajat
Ma 12:00-12:30
Ti 12:00-12:30
Ke 12:00-12:30
To 12:00-12:30
Pe 12:00-12:30
Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Voit ottaa yhteyttä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse soittoajalla. Neuvolapalvelut toimivat ajanvarauksella. Ota aikaa varatessasi yhteyttä oman asuinalueesi terveydenhoitajaan.

Voit jättää takaisinsoittopyynnön. Sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään kolmen (3) arkipäivän kuluessa. Varatun ajan peruuttaminen puhepostiin on mahdollista neuvolan puhelinnumeroihin ympäri vuorokauden. Kuuntele silloin viesti kokonaan, niin saat ohjeet kuinka toimia.

Puhelinnumerot
03 311 59515, ITÄ-IKAALINEN (Hakala-Kiviniemi, Läykkälä-Sarkkila, Sikuri-Kolkko, Tevaniemi, Röyhiö, Luhalahti, Sisättö-Juhtimäki)
03 311 59518, LÄNSI-IKAALINEN (Vanha Kauppala, Rahkola, Läykkälänlahti, Karttu, Kilvakkala, Kurkela, Vatula, Jylli, Mansoniemi, Kovelahti, Riitiala)
03 311 59518, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä

Soittoaika
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
Ke 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Kangasalan äitiysneuvolat

Kangasalan äitiysneuvolat

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Ajanvarauksen voit peruuttaa lähettämällä viestin oman terveydenhoitajasi puhelinnumeroon.

Kangasalan neuvolan toimintaa supistetaan 26.6-30.7

  • Lastenneuvolan puhelinnumerot sulun aikana:
    Kangasalan keskusterveysaseman neuvola 040 1336554 klo 12-13
    Suoraman neuvola 050 4152233 klo 11-12
  • Äitiysneuvolan puhelinnumerot sulun aikana:
    Kangasalan keskusterveysaseman neuvola 0401336562
    Suoraman neuvola 050 415 2234

Puhelinnumerot
040 133 6552, Terveydenhoitaja, Eteläisen alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma - to klo 12 - 13
040 133 6562, Terveydenhoitaja, Keskustan alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 13
050 415 2241, Terveydenhoitaja, Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 13
050 415 2251, Terveydenhoitaja, Sahalahden ja Kuhmalahden äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 12.30
050 415 2234, Terveydenhoitaja, Suoraman äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12
040 133 6672, Terveydenhoitaja, Vatialan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12

Keskustan äitiysneuvola, Ylöjärvi

Keskustan äitiysneuvola, Ylöjärvi

Ylöjärven keskustan äitiysneuvolan puhelinasiointi terveydenhoitajalle.

Puhelinnumerot
040 133 1460, Keskustan äitiysneuvola / Haavisto ja Asemanseutu
040 133 1422, Keskustan äitiysneuvola / Keijärvi, Laadun alue, Kaurasmäki, Hietasmäki ja Veittijärvi
050 390 4760, Keskustan äitiysneuvola / Soppeenmäki, Vuorentausta ja Siukolantie
050 390 4792, Keskustan äitiysneuvola / Uusi-Haavisto, Takamaa, Mutala ja Kyrönlahti
050 437 1129, Keskustan äitiysneuvola / Ylinen, Antaverkka ja Vahanta

Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Lastenvalvoja, Urjala

Lastenvalvoja, Urjala

Voit olla lastenvalvojaan yhteydessä puhelimitse. Urjalan lastenvalvojan ajanvarausta koskevissa asioissa palvelee ajalla 15.3. – 6.4. Tampereen keskitetty ajanvaraus.

Puhelinnumerot
040 660 1583, Tampereen keskitetty ajanvaraus

Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Lempäälän äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola

Lempäälän äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Lempäälä neuvola-aikojen peruutukset tekstiviestillä: Kuljun neuvola p. 044 421 5028, Lempoisten neuvola p. 044 421 5021

Puhelinnumerot
03 384 5387, Terveydenhoitaja, Lempoinen itä
03 384 5388, Terveydenhoitaja, Lempoinen länsi
03 384 5389, Terveydenhoitaja, Kulju

Neuvoloiden puhelinaika
Ma 08:00-10:00
Ti 08:00-10:00
Ke 08:00-10:00
To 08:00-10:00
Pe 08:00-10:00
Nokian äitiys- ja lastenneuvola

Nokian äitiys- ja lastenneuvola

Voit soittaa neuvolan terveydenhoitajalle ajanvaraus-, ohjaus- ja neuvonta-asioissa.

Voit perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestillä peruutuksen neuvolan numeroon.

Puhelinnumerot
040 133 4344

Ma 08:00-11:00
Ti 08:00-11:00
Ke 08:00-11:00
To 08:00-11:00
Pe 08:00-11:00
Oriveden äitiys- ja lastenneuvolat

Oriveden äitiys- ja lastenneuvolat

Oriveden äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien puhelinyhteystiedot. Orivedellä toimii yhdistelmäneuvola, joka palvelee perheitä raskauden, synnytyksen, vauvavuoden ja leikki-iän aikana aina lapsen kouluikään saakka.

Puhelinnumerot
040 133 6419, Kiikanmäen neuvola, terveydenhoitaja (puhelinaika ma - pe klo 11 - 12)
040 133 6404, Kiikanmäen neuvola, terveydenhoitaja (puhelinaika ma - pe klo 11 - 12)
050 430 7946, Kiikanmäen neuvola, terveydenhoitaja (puhelinaika ma - pe klo 11 - 12)
050 430 7946, Eräjärven neuvola, terveydenhoitaja (puhelinaika ma - pe klo 11 - 12)

Puhelinaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Pirkkalan äitiysneuvola

Pirkkalan äitiysneuvola

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.

Puhelinnumerot
03 384 5358, Terveydenhoitaja, Alue 1: Sääksjärvi, Pere, Pakkalankulma, Nuoliala
03 384 5359, Terveydenhoitaja, Alue 2: Takamaa, Huovi, Kyösti, Naistenmatka, Lepomoisio, Sionkylä, Hyrsinki, Kirkonkylä, Ania
03 384 5360, Terveydenhoitaja, Alue 3: Kurikka, Vähäjärvi
03 384 5361, Terveydenhoitaja, Alue 4: Turri, Niemenmaa, Suuppa, Rantaniitty, Ala-Haikka, Ylä-Haikka, Loukonlahti, Nikkilänniemi, Killo, Toivio, Solja

Terveydenhoitajien soittoajat:
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Pälkäneen äitiysneuvola

Pälkäneen äitiysneuvola

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Ajanvarauksen voit peruuttaa lähettämällä viestin oman terveydenhoitajasi puhelinnumeroon.

Puhelinnumerot
050 415 2262, Terveydenhoitaja, Pälkäneen, Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola

Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma 11:30-12:00
Ti 11:30-12:00
Ke 11:30-12:00
To 11:30-12:00
Tampereen äitiys- ja lastenneuvolat

Tampereen äitiys- ja lastenneuvolat

Tampereen äitiys- ja lastenneuvoloiden puhelinyhteystiedot. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan.

Neuvolan asiakkuudet:

Hervannan äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Hervanta, Kotkansiipi ja Lintuhytti.

Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Annala, Haihara, Hankkio, Kaukajärvi, Turtola, Viiala ja Vilunen.

Klaavan äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalue: Vuores.

Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Aitolahti, Atala, Kumpula, Nurmi, Olkahinen, Risso, Sorila ja Tasanne.

Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Teiskon alue eli Kolunkyläntie, Urponmaantie, Viitapohjantie ja niiden pohjoispuoliset alueet.

Lielahden äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Lentävänniemi, Lielahti, Lintulampi, Pohtola, Niemi, Reuhari , Ryydynpohja, Niemenranta ja Halkoniemi.

Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Eetunkulma, Hankkio, Holvasti, Kiveliö, Leinola, Linnainmaa, Vehmainen, Aarikkala, Janka, Messukylä, Pappila, Ruotula ja Takahuhti.

Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Hallila, Finninmäki, Lukonmäki, Nekala, Viinikka, Muotiala, Palvaanniemi, Korkinmäki, Laulumaa, Koivistonkylä ja Veisu.

Pellervon äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Kaleva, Pellervo, Kissanmaa ja Uusikylä.

Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Peltolammin ja Multisillan alueet.

Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Ahlman, Hatanpää, Härmälä, Iidesranta, Järvensivu, Koivistonkylä (osa), Nirva, Rantaperkiö, Ratinanranta, Rautaharkko, Sarankulma ja Taatala.

Tampellan äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Armonkallio, Etu-Kaleva, Juhannuskylä, Kyttälä, Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, Sammonkatu, Saukkola, Kiinanmuuri, Tammela, Tampella ja Teiskontie.

Tesoman äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Rahola, Haukiluoma, Ikuri, Kalkku, Kalkunvuori, Kohmankaari, Käräjätörmä, Lamminpää, Likolampi, Lintuviita, Saarenkärki, Tesoma, Tohloppi, Villilä

Tipotien äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalueet: Hämeenpuisto, Onkiniemi, Pyynikki, Rantatie, Tahmela, Haapalinna, Puisto-Kaarila, Ranta-Kaarila, Hyhky, Pispala, Epilä ja Epilänharju.

Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola
Asuinalue: Vuores.

Puhelinnumerot
044 749 7901, Hervannan äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7902, Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7903, Klaavan äitiys- ja lastenneuvola
044 412 2000, Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola
040 800 7240, Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7905, Lielahden äitiys- ja lastenneuvola
044 412 2010, Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7900, Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola
040 806 4971, Pellervon äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7903, Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7904, Sarviksen äitiys- ja lastenneuvola
040 806 4971, Tampellan äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7907, Tesoman äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7906, Tipotien äitiys- ja lastenneuvola
044 749 7903, Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola

Soittoaika
Ma 08:30-11:00
Ti 08:30-11:00
Ke 08:30-11:00
To 08:30-11:00
Pe 08:30-11:00
Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajiin.

Puhelinnumerot
040 335 2129, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola
040 335 2130, Terveydenhoitaja, lastenneuvola

Ajanvaraus ja neuvonta
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
Ke 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Valkeakosken äitiysneuvola ja ehkäisyneuvola

Valkeakosken äitiysneuvola ja ehkäisyneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä äitiysneuvolan terveydenhoitajiin puhelinaikana. Ota ensisijaisesti yhteyttä oman asuinalueesi terveydenhoitajaan.

Puhelinnumerot
040 335 7540, Terveydenhoitaja: Naakka, Raikas, Sassi, Irjala, Sääksmäki, Tarttila, Juhannusvuori, Sointula, Kasuri, Viranmaa, Leppälä, Haukila, Antinniemi
040 335 7542, Terveydenhoitaja: Yrjölä, Kauppilanmäki, Jyräänmäki, Laiska, Kaskela, Keskusta, Ulvajanniemi, Paino, Eerola, Juusonranta, Lintula, Vanhakylä
040 335 7231, Terveydenhoitaja: Roukko, Mäntylä, Kärjenniemi, Metsäkansa

Terveydenhoitajien puhelinaika
Ma 13:00-14:00
Ti 13:00-14:00
Ke 13:00-14:00
To 13:00-14:00
Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Voit olla yhteydessä oman asuinalueesi terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 133 5237, Terveydenhoitaja: Mantere, Koskenkylä, Narva
040 133 5228, Terveydenhoitaja: Kirkonkylän alue

Soittoajat
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Ylöjärven äitiys- ja lastenneuvolat

Ylöjärven äitiys- ja lastenneuvolat

Ylöjärven neuvolakohtaiset puhelinyhteystiedot terveydenhoitajalle. Ylöjärvellä toimii Asuntilan, Keskustan, Kurun, Metsäkylän, Siivikkalan ja Viljakkalan neuvolat.

Ajanvarauksen peruuttaminen on mahdollista tekstiviestillä numeroon 040 167 99 16.

Puhelinnumerot
050 554 8959, Asuntilan äitiysneuvola
050 437 1129, Kurun äitiysneuvola
050 437 1298, Metsäkylän äitiysneuvola / Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen
050 390 4670, Metsäkylän äitiysneuvola / Hietaniementie - Työläjärvi
050 390 4672, Siivikkalan äitiysneuvola
050 390 4706, Viljakkalan äitiysneuvola
050 554 8959, Asuntilan lastenneuvola / Osa Asuntilaa
050 554 8838, Asuntilan lastenneuvola / Takamaa, Mutala, Kyrönlahti, Lakiala ja osa Asuntilaa
040 133 1460, Keskustan lastenneuvola / Haavisto ja Asemanseutu
040 133 1422, Keskustan lastenneuvola / Keijärvi, Laadun alue, Kaurasmäki, Hietasmäki ja Veittijärvi
040 678 7167, Keskustan lastenneuvola / Soppeenmäki (Mastontie-Teollisuusalue) ja Siukolantie
050 390 4761, Keskustan lastenneuvola / Vuorentausta, Soppeenmäki (Mastontie-Teivo) ja Uusi-Haavisto
050 437 1129, Keskustan lastenneuvola / Ylinen, Antaverkka ja Vahanta
050 437 1129, Kurun lastenneuvola
050 437 1298, Metsäkylän lastenneuvola (1/2) / Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen asti
050 390 4670, Metsäkylän lastenneuvola (2/2) / Hietaniementie - Työläjärvi
050 390 4672, Siivikkalan lastenneuvola / Siivikkalan koululta Tampereen rajalle
040 678 7167, Siivikkalan lastenneuvola / Vihattulan-Mettistön alueelta Siivikkalan koululle
050 390 4706, Viljakkalan lastenneuvola

Puhelinaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Äitiys- ja lastenneuvola Ruovesi

Äitiys- ja lastenneuvola Ruovesi

Voit olla yhteydessä Ruoveden äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 787 1243

Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma 08:00-09:00
Ti 08:00-09:00
Ke 08:00-09:00
To 08:00-09:00
Pe 08:00-09:00
Äitiys- ja lastenneuvola Virrat

Äitiys- ja lastenneuvola Virrat

Voit olla yhteydessä Virtain äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 715 3246, Terveydenhoitaja
044 715 3249, Terveydenhoitaja

Ma 08:00-08:45
Ti 08:00-08:45
Ke 08:00-08:45
To 08:00-08:45
Pe 08:00-08:45
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Juupajoki

Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, Juupajoki

Saat perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolasta neuvontaa ja tukea seksuaaliterveyteen ja raskaudenehkäisyyn liittyvissä asioissa. Sekä sinun että sikiön hyvinvointia seurataan raskausaikana äitiysneuvolassa. Sinun ja perheesi hyvinvointia ja terveyttä tuetaan neuvolassa myös synnytyksen jälkeen.

Puhelinnumerot
050 381 2674

Puhelinajat
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Äitiysneuvola, Mänttä-Vilppula

Äitiysneuvola, Mänttä-Vilppula

Voit olla yhteydessä äitiysneuvolaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
050 381 2674

Puhelinajat
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Lastenvalvoja, Lempäälä ja Akaa

Lastenvalvoja, Lempäälä ja Akaa

Lastenvalvojan puhelinasionti Lempäälän ja Akaan alueen asukkaille.

Puhelinnumerot
03 565 51249, Lastenvalvoja

Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Lastenvalvoja, Sastamala ja Punkalaidun

Lastenvalvoja, Sastamala ja Punkalaidun

Voit varata ajan lastenvalvojalle puhelimitse.

Puhelinnumerot
03 521 34119, Lastenvalvoja

Ajanvaraus
Ma 09:00-10:00
Ti 09:00-10:00
To 09:00-10:00
Pe 09:00-10:00
Lastenvalvoja, Valkeakoski ja Akaa

Lastenvalvoja, Valkeakoski ja Akaa

Voit varata ajan lastenvalvojalle puhelimitse. Lastenvalvojan puhelinasiointi palvelee Valkeakosken ja Akaan alueen asukkaita.

Puhelinnumerot
040 335 7696, Lastenvalvoja

Soittoaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Sastamalan äitiysneuvola

Sastamalan äitiysneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä neuvolan terveydenhoitajiin. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajille. Yli 18-vuotiailta asiakkailta peritään peruuttamattomasta käynnistä maksu.

Puhelinnumerot
040 138 2513, Finska Anne, Terveydenhoitaja/ Vammalan äitiysneuvola
040 540 5847, Järvinen Kati, Terveydenhoitaja/ Vammalan äitiysneuvola
040 138 2506, Nääppä Tea-Maria, Terveydenhoitaja/ Vammalan äitiysneuvola

Ajanvaraus ja puhelinneuvonta
Ma 11:30-12:30
Ti 11:30-12:30
Ke 11:30-12:30
To 11:30-12:30
Pe 11:30-12:30
Lastenvalvojien puhelinneuvonta, Tampere, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti

Lastenvalvojien puhelinneuvonta, Tampere, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti

Lastenvalvojien puhelinneuvontanumero Tampereen, Oriveden, Pirkkalan ja Vesilahden alueen asiakkaille.

Neuvontanumero ei palvele ajanvarausasioissa.

Puhelinnumerot
040 806 3535

Ti 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Pe 12:00-13:00
Lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus (useita kuntia)

Lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus (useita kuntia)

Voit varata ajan lastenvalvojalle keskitetyn ajanvarauksen kautta.

Lastenvalvojalla voit asioida
  • äitiyden ja isyyden tunnustamiseen ja selvittämiseen liittyvistä asioissa.
  • sopiaksesi lasten huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen sekä elatukseen liittyvistä asioista.
Lasten huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvissä asioissa asianosaisia ja sopijapuolia ovat vanhemmat. Lastenvalvoja ei määrää sopimusten sisällöstä. Lastenvalvoja avustaa vanhempia pääsemään sopimukseen ja laatii vanhempien sopimista asioista asiakirjan. Lapsen asioista sovittaessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Vanhempien tulee neuvotella ja punnita eri vaihtoehtoja lapsen kannalta.

Keskitetty ajanvarausnumero on tarkoitettu Tampereen, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden Ja Ylöjärven alueen asiakkaille.

Puhelinnumerot
040 660 1583

Tampereen, Oriveden, Vesilahden ja Pirkkalan ajanvaraus palvelee
Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00, 13:30-14:30
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00

PTVWidget

Palvelupaikat

Akaan äitiys- ja lastenneuvola

Akaan äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Torkontie 2, 37800 AKAA - 2. kerros
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Neuvola palvelee ajanvarauksella
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Asuntilan äitiys- ja lastenneuvola

Asuntilan äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Suolaniityntie 4, 33480 YLÖJÄRVI
Eräjärven äitiys- ja lastenneuvola, Orivesi

Eräjärven äitiys- ja lastenneuvola, Orivesi

Käyntiosoite: Mäkikaupintie 2, 35220 ERÄJÄRVI
Hervannan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Hervannan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite: Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Vanhemmuuden selvittäminen kuuluu äitiysneuvolan palveluihin. Hämeenkyrön äitiysneuvola sijaitsee terveyskeskuksessa.
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-14:00
Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvola

Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-14:00
Ikaalisten sosiaali- ja terveysasema

Ikaalisten sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite: Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Kaukajärven äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Kiikanmäen äitiys- ja lastenneuvola, Orivesi

Kiikanmäen äitiys- ja lastenneuvola, Orivesi

Käyntiosoite: Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS - Toimipiste sijaitsee terveyskeskuksen vuodeosaston lisäsiivessä.
Klaavan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Klaavan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Vuoreksen puistokatu 87, 2.krs, 33870 TAMPERE - Vuoreksen neuvola ja sen Klaavan toimipiste palvelevat Vuoreksen asukkaita.
Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Koilliskeskuksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Liikekatu 3, 33580 TAMPERE - Sisäänkäynti kirjaston ovesta Aitolahdentien puolelta. Aitolahti, Atala, Kumpula, Nurmi, Olkahinen, Risso, Sorila ja Tasanne
Kuljun äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä

Kuljun äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä

Käyntiosoite: Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Kurun äitiys- ja lastenneuvola

Kurun äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Kisatie 1, 34300 KURU
Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Kämmenniemen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Lempoisten äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä

Lempoisten äitiys- ja lastenneuvola, Lempäälä

Käyntiosoite: Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lielahden äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Lielahden äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE - Neuvola sijaitsee Lielahtikeskuksen 2. kerroksessa.
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Linnainmaan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Luopioisten OmaAsema

Luopioisten OmaAsema

Käyntiosoite: Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Luopioisten terveysaseman yhteydessä toimii Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola.
OmaAseman asiakaspalvelupisteen aukioloajat
Ma 08:00-13:00
Ti 08:00-13:00
Ke 08:00-13:00
To 08:00-13:00
Pe 08:00-13:00
Luopioisten äitiys- ja lastenneuvola, Pälkäne

Luopioisten äitiys- ja lastenneuvola, Pälkäne

Käyntiosoite: Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Metsäkylän Yhtenäiskoulu

Metsäkylän Yhtenäiskoulu

Käyntiosoite: Metsäkyläntie 32, 39160 JULKUJÄRVI
Neuvola sijaitsee Metsäkylän koululla.
Normaalit palveluajat koulun työaikana
Ma 08:00-15:00
Ti 08:00-15:00
Ke 08:00-15:00
To 08:00-15:00
Pe 08:00-15:00
Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Mustametsän äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Kuokkamaantie 14, 2.krs, 33800 TAMPERE - Hallila, Finninmäki, Lukonmäki, Nekala, Viinikka, Muotiala, Palvaanniemi, Korkinmäki, Laulumaa, Koivistonkylä ja Veisu
Nokian äitiys- ja lastenneuvola

Nokian äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Pinsiöntie 46, 37130 NOKIA
Pellervon äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Pellervon äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Pellervonkatu 15, 33540 TAMPERE - Kaleva, Pellervo, Kissanmaa ja Uusikylä
Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Peltolammin äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Säästäjänkatu 16, 33840 TAMPERE
Äitiys- ja lastenneuvola on avoinna
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvola

Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA - Neuvolaan kuljetaan terveyskeskuksen D- tai E-ovesta.
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Pälkäneen äitiys- ja lastenneuvola

Pälkäneen äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Ruutanan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Ruutanan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Käyntiosoite: Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Sahalahden äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Sahalahden äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Käyntiosoite: Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Suoraman äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Suoraman äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Käyntiosoite: Kyötikkäläntie 12, 36220 KANGASALA
Suoraman neuvolassa toimii äitiys,- lasten ja perhesuunnitteluneuvolat.
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Tampellan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Tampellan äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Juhlatalonkatu 7A, 33100 TAMPERE - Armonkallio, Etu-Kaleva, Juhannuskylä, Kyttälä, Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, Sammonkatu, Saukkola, Kiinanmuuri, Tammela, Tampella ja Teiskontie
Tesoman äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Tesoman äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE - Postiosoite Tesoman valtatie 35
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Tipotien äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Tipotien äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Sairaalantie 9b, 31760 URJALA
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola

Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Postiosoite: PL 20, 37601 VALKEAKOSKI - Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Vatialan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Vatialan äitiys- ja lastenneuvola, Kangasala

Käyntiosoite: Junatie 1, 36240 KANGASALA
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Ma 08:00-15:30
Ti 08:00-15:30
Ke 08:00-15:30
To 08:00-15:30
Pe 08:00-15:30
Viljakkalan terveysasema, Elokaaren palvelukeskus (Terveyspiste)

Viljakkalan terveysasema, Elokaaren palvelukeskus (Terveyspiste)

Käyntiosoite: Elokaarentie 3, 39310 VILJAKKALA
Neuvola sijaitsee Viljakkalan terveyspisteellä.
Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere

Käyntiosoite: Rautiolanrinne 2, 33870 TAMPERE
Ylöjärven terveyskeskus

Ylöjärven terveyskeskus

Käyntiosoite: Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Neuvola sijaitsee Ylöjärven terveyskeskuksessa.
Kiirevastaanotto
Ma 08:00-20:00
Ti