Välitystilipalvelu

PTVWidget

Välitystilipalvelu

PTVWidget

Välitystilipalvelu on keino huolehtia omasta taloudesta silloin, kun omien raha-asioiden hoitaminen on sinulle haasteellista ja vuokrasi tai muut laskut jäävät toistuvasti maksamatta. Oman talouden hallinnan vaikeuksien vaarantaessa asumisesi ja/tai muut perustarpeesi, voidaan ne turvata välitystilipalvelun kautta.

Välitystilimenettelyssä sinulle tulevat etuudet voidaan hakea sosiaalihuollon välitettäväksi, jolloin välitystililtä maksetaan sovitut laskut laskuttajille ja jäljelle jäävät käyttövarat omalle pankkitilillesi käytettäväksi henkilökohtaisiin menoihisi yhdessä sovitun välitystilisuunnitelman mukaisesti.

Sopimuksen mukaisesti tulosi ohjataan sosiaalitoimen hallinnoimalle välitystilille, josta maksamme yhdessä sovitut kulut, kuten asuntosi vuokran ja sähkölaskun.

Palvelun tarkoituksena on tukea ja harjoitella taloutesi hallintaa perustarpeesi kuitenkin turvaten.

PTVWidget

Toimi näin

Ota yhteyttä omaan sosiaalityöntekijääsi.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Välitystilimenettely perustuu suostumukseesi ja siitä sovitaan yhdessä kanssasi. Välitystilin asiakkaaksi ohjaudutaan pääsääntöisesti sosiaalityön palveluiden kautta.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Puhelinasiointi

Aikuissosiaalityön neuvonta, Kangasala

Aikuissosiaalityön neuvonta, Kangasala

Kangasalan sosiaalipalvelujen asiakaspalvelu, jonne voit olla yhteydessä saadaksesi ohjausta, neuvontaa tai ajanvarauksen.

Puhelinnumerot
040 133 6198

Ma 10:00-11:00
Ti 10:00-11:00
Ke 10:00-11:00
To 10:00-11:00
Pe 10:00-11:00
Perhe- ja sosiaalipalveluiden neuvonta, Lempäälä

Perhe- ja sosiaalipalveluiden neuvonta, Lempäälä

Sosiaalipalvelujen neuvonta aikuisille ja perheille Lempäälän alueella.

Puhelinnumerot
03 384 5634

Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
Ke 09:00-11:00
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Akaa

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Akaa

Palveluneuvoja auttaa ja opastaa sinua Kelan ja aikuissosiaalityön asioinnissa, tarvittaessa myös verkkoasioinnissa.


Voit ottaa yhteyttä palveluneuvojaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 335 3049, Palveluneuvoja

Ma 09:00-12:00
Ti 09:00-12:00
Ke 09:00-12:00
To 09:00-12:00
Pe 09:00-12:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Hämeenkyrö

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Hämeenkyrö

Voit olla kiireettömissä sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa yhteydessä neuvontaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
050 569 9700, Sosiaalipalveluiden neuvonta

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Ikaalinen

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Ikaalinen

Voit olla yhteydessä neuvontaan puhelimitse aukioloaikoina.

Puhelinnumerot
044 730 6603, Sosiaalipalveluiden neuvonta

Ma 08:00-12:00, 13:00-15:30
Ti 08:00-12:00, 13:00-15:30
Ke 08:00-12:00, 13:00-15:30
To 08:00-12:00, 13:00-15:30
Pe 08:00-12:00, 13:00-15:30
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Juupajoki

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Juupajoki

Voit olla yhteydessä puhelimitse sosiaalipalveluiden neuvontaan.

Puhelinnumerot
044 728 8380

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Mänttä-Vilppula

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Mänttä-Vilppula

Voit olla yhteydessä puhelimitse sosiaalipalveluihin saadaksesi neuvontaa.

Puhelinnumerot
044 728 8433

Ma 09:30-10:30
Ti 09:30-10:30
Ke 09:30-10:30
To 09:30-10:30
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Nokia

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Nokia

Sosiaalityön neuvontapuhelin

Puhelinnumerot
050 395 8777

Ma 09:30-11:30
Ti 09:00-11:30
Ke 09:00-11:30
To 09:00-11:30
Pe 09:00-11:30
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Pälkäne

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Pälkäne

Pälkäneen sosiaalipalvelujen neuvontapuhelin palvelee sinua arkisin.

Puhelinnumerot
050 315 2833, Pälkäneen sosiaalipalvelujen neuvonta

Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
Ke 09:00-11:00
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Urjala

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Urjala

Voit olla puhelimitse yhteydessä sosiaaliohjaajaan.

Puhelinnumerot
040 335 4355, Sosiaaliohjaaja

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Vesilahti

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Vesilahti

Vesilahden sosiaalitoimiston puhelinneuvonta toimii arkisin klo 10.00-11.30. Voit olla yhteydessä, kun tarvitset neuvontaa sosiaalipalveluihin liittyen.

Puhelinnumerot
03 384 5633, Sosiaalitoimiston neuvontapuhelin

Neuvontapuhelin palvelee
Ma 10:00-11:30
Ti 10:00-11:30
Ke 10:00-11:30
To 10:00-11:30
Pe 10:00-11:30
Sosiaalipalvelut, Kuhmoinen

Sosiaalipalvelut, Kuhmoinen

Sosiaaliohjaaja ottaa vastaan asiakkaita Kuhmoisten kunnanvirastolla ajanvarauksella. Sosiaalityöntekijän tapaaminen järjestetään tarvittaessa sosiaaliohjaajan kautta.

Sosiaalityön palvelut on jaettu aikuissosiaalityöhön ja lapsiperheiden sosiaalityöhön. Aikuissosiaalityön tavoitteena on yli 18-vuotiaiden henkilöiden toimintakyvyn ja vastuullisuuden vahvistaminen sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien ohjauksella ja neuvonnalla, sekä henkilön sosiaalisia ongelmia selvittämällä.

Lapsiperheiden sosiaalityön tavoitteena on edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä. Se tukee vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatustyössä ja huolenpidossa.

Puhelinnumerot
040 667 2042, Sosiaaliohjaajan ajanvaraus

Sosiaalipalvelut, Ylöjärvi

Sosiaalipalvelut, Ylöjärvi

Voit olla yhteydessä sosiaalihuollon ammattilaiseen puhelimitse.

Puhelinajalla asiakkaat voivat olla yhteydessä klo 12-13 suoraan omaan työntekijäänsä, mikäli omatyöntekijä on tiedossa.

Puhelinnumerot
03 384 5863, Sosiaaliohjaaja
03 384 5893, Sosiaaliohjaaja
03 384 5899, Sosiaalityöntekijä

Työntekijöiden puhelinajat
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Pe 12:00-13:00
Välitystiliasiakkaiden puhelinasiointi, Tampere

Välitystiliasiakkaiden puhelinasiointi, Tampere

Voit olla yhteydessä työntekijään puhelimitse soittoaikoina. Yhteystiedot on jaoteltu sukunimien mukaisesti työntekijöille.

Puhelinnumerot
041 730 4221, A - Heis
040 840 4606, Heit - Kallio
041 730 5483, Kallio - Lai
040 688 4988, Laj - M
040 840 5481, N - Ran
040 651 5180, Rao - Sun
040 840 4203, Suo - Ö
040 840 4069, Kehitysvammahuollon välitystilit

Ma 09:00-10:00
Ti 09:00-10:00
To 09:00-10:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Parkano ja Kihniö

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Parkano ja Kihniö

Voit olla puhelimitse yhteydessä sosiaaliohjaajaan.

Puhelinnumerot
044 786 5351, Sosiaalitoimen neuvonta

Neuvonta palvelee
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Pirkkala ja Vesilahti

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Pirkkala ja Vesilahti

Voit saada neuvontaa sosiaaliasioihin liittyen sosiaalitoimiston puhelinneuvonnasta. Neuvonta palvelee ma-pe klo 10.00-11.30.

Puhelinnumerot
03 384 5633

Ma 10:00-11:30
Ti 10:00-11:30
Ke 10:00-11:30
To 10:00-11:30
Pe 10:00-11:30
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Sastamala ja Punkalaidun

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Sastamala ja Punkalaidun

Jos olet uusi asiakas, kysy apua puhelimitse sosiaalikeskuksen neuvonnasta.

Puhelinnumerot
03 521 34114

Neuvonta vastaa
Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
Ke 09:00-11:00
To 09:00-11:00, 12:00-14:00
Pe 09:00-11:00
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Tampere ja Orivesi

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Tampere ja Orivesi

Sosiaalipalveluiden neuvonta ja ohjaus puhelin Tampereen ja Oriveden alueen asukkaille.

Puhelinnumerot
03 384 5700, Sosiaalipalvelujen neuvonta

Ma 09:00-15:00
Ti 09:00-17:30
Ke 09:00-15:00
To 09:00-15:00
Pe 09:00-15:00

PTVWidget

Palvelupaikat

Hervannan terveysasema

Hervannan terveysasema

Käyntiosoite: Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Hervannan terveysasemalla sijaitsee sosiaalipalvelujen neuvontapiste. Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteissä voit asioida niissä ilman ajanvarausta aukioloaikoina.

Vastaanottopäivät ovat maanantai ja tiistai.
Avoin vastaanotto
Ma 09:00-14:00
Ti 09:00-14:00
Hervannan yhteisökeskus L8

Hervannan yhteisökeskus L8

Käyntiosoite: Lindforsinkatu 8, 33720 TAMPERE - Kerrostalon katutasossa.
Hervannan yhteisökeskus avoinna
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Yhteisöneuvonta palvelee
Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
Ke 09:00-11:00
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Juupajoen sosiaalitoimisto

Juupajoen sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Koskitie 50, 35500 KORKEAKOSKI
Kuntoutus- ja sosiaalipalvelut, Ikaalinen

Kuntoutus- ja sosiaalipalvelut, Ikaalinen

Käyntiosoite: Silkintie 3, 39500 IKAALINEN
Linnainmaan terveysasema

Linnainmaan terveysasema

Käyntiosoite: Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Linnainmaan terveysasemalla sijaitsee sosiaalipalvelujen neuvontapiste.

Vastaanottopäivät ovat torstai ja perjantai.

Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteissä voit asioida niissä ilman ajanvarausta aukioloaikoina.
Avoin vastaanotto
To 09:00-14:00
Pe 09:00-14:00
Nokian sosiaalitoimisto

Nokian sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Harjukatu 21, 37100 NOKIA - Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste.
Asiakaspalvelun aukioloajat (Virastotalon ovet avoinna klo 9-15)
Ma 09:30-11:30
Ti 09:00-11:30
Ke 09:00-11:30
To 09:00-11:30
Pe 09:00-11:30
Oriveden kaupungintalo

Oriveden kaupungintalo

Käyntiosoite: Keskustie 23, 35300 ORIVESI
Oriveden sosiaalitoimisto sijaitsee kaupungintalolla.

Asiointi toimipisteessä (Keskustie 23, kaupungintalo) vain ajanvarauksella.
Parkanon sosiaalitoimisto

Parkanon sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Parkanontie 37, 39700 PARKANO
Pirkkalan sosiaalitoimisto

Pirkkalan sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Suupantie 2, 33960 PIRKKALA
Postiosoite: PL 1001, 33961 PIRKKALA
Puhelinneuvonta
Ma 10:00-11:30
Ti 10:00-11:30
Ke 10:00-11:30
To 10:00-11:30
Pe 10:00-11:30
Pälkäneen sosiaalitoimisto

Pälkäneen sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Ruoveden sosiaalitoimisto

Ruoveden sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI
Sarvis, Tampere

Sarvis, Tampere

Käyntiosoite: Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupiste sijaitsee Sarviksen sosiaaliasemalla Hatanpäällä.
Vastaanottopäivät ovat maanantai, tiistai, torstai ja perjantai.

Voit asioida sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteessä Sarviksella ilman ajanvarausta aukioloaikoina.

Käyntiosoite on Hatanpäänkatu 3, F-rakennus.
Avoin vastaanotto
Ma 09:00-14:00
Ti 09:00-14:00
To 09:00-14:00
Pe 09:00-14:00
Tesoman hyvinvointikeskus

Tesoman hyvinvointikeskus

Käyntiosoite: Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE - postiosoite Tesoman valtatie 35
Tesoman hyvinvointikeskuksessa sijaitsee sosiaalipalvelujen neuvontapiste.

Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteissä voit asioida niissä ilman ajanvarausta aukioloaikoina.

Vastaanottopäivät ovat maanantai, tiistai, torstai ja perjantai.
Avoin vastaanotto
Ma 09:00-14:00
Ti 09:00-14:00
To 09:00-14:00
Pe 09:00-14:00
Valkeakosken yhteispalvelukeskus

Valkeakosken yhteispalvelukeskus

Käyntiosoite: Valtakatu 9-11, 37600 VALKEAKOSKI - Koskikara, 3. krs
Postiosoite: PL 20, 37601 VALKEAKOSKI
Yhteispalvelukeskuksen palveluneuvonnasta saat neuvontaa sosiaalipalveluja, Kelan palveluja tai TE-palveluja koskevissa kysymyksissä. Palveluneuvoja voi auttaa sinua myös hakemusten ja lomakkeiden täyttämisessä.

Voit jättää sosiaalipalveluun, Kelaan tai TE-toimistoon toimitettavaa postia Yhteispalvelukeskuksen oven vieressä olevaan postilaatikkoon.
Ma 09:00-12:00, 13:00-15:00
Ti 09:00-12:00, 13:00-15:00
Ke 09:00-12:00, 13:00-15:00
To 09:00-12:00, 13:00-15:00
Pe 09:00-12:00, 13:00-14:00
Vesilahden sosiaalitoimisto

Vesilahden sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Puhelinneuvonta
Ma 10:00-11:30
Ti 10:00-11:30
Ke 10:00-11:30
To 10:00-11:30
Pe 10:00-11:30
Virtain sosiaalitoimisto

Virtain sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Virtaintie 26, 34800 VIRRAT
Akaan sosiaali- ja terveysasema

Akaan sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite: Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Aikuissosiaalityö ja Kela palvelevat ajanvarauksella hyvinvointikeskuksessa.

Kaikille työikäisille avoin palveluneuvonta palvelee arkisin hyvinvointikeskuksen toisessa kerroksessa. Postilaatikko löytyy hyvinvointikeskuksen pääovien vierestä ulkoa. Voit jättää postia myös hyvinvointikeskuksen infoon.
Hyvinvointikeskuksen infopisteen neuvonta
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Arkipyhien aattoina klo 8:00-15:00
Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimisto

Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Keskuskatu 2, 35700 VILPPULA