Syövänhoito
Murupolku
Valikkonäyttö
PTVWidget
Syövänhoito
PTVWidget
Syövänhoidossa olemme erikoistuneet syöpien eli pahanlaatuisiksi muuttuneiden solujen aiheuttamien sairauksien hoitoon. Pirkanmaan hyvinvointialueella toteutamme syövänhoitoa Tays syöpäkeskuksessa, joka koostuu eri erikoisalojen asiantuntijoista eri yksiköissä.
Syöpäsairaudet jaotellaan eri ryhmiin syövän lähtösijainnin ja kasvutavan mukaan. Pahimmillaan syöpä voi olla henkeä uhkaava sairaus. Taudin ennuste on kuitenkin parantunut diagnostiikan ja hoitojen kehittymisen myötä.
Syöpäselvittelyt alkavat usein oireesta, jonka vuoksi potilas on hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Joskus syöpä voidaan löytää sattumalta tai syöpäseulonnoissa.
Syöpäselvittelyssä käytetään esimerkiksi laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia tai toimenpiteitä riippuen oireistasi ja mitä syöpää sinulla epäillään.
Suunnittelemme hoitosi syöpätyypin, sijainnin, yleiskuntosi, ikäsi, muiden sairauksiesi ja omien toiveidesi pohjalta. Hoidossasi voimme käyttää useita eri hoitomuotoja, joista yleisimmät ovat leikkaus-, säde- ja lääkehoito.
Leikkaushoito on useimpien paikallisten kiinteiden syöpäkasvainten ensisijainen parantava hoito. Jos kasvain on suuri tai sijaitsee hankalassa paikassa, sitä ei pystytä leikkauksella poistamaan kokonaan.
Sädehoidolla pyritään tuhoamaan kasvainkudosta. Puolet kaikista syöpäpotilaista saa jossakin vaiheessa sädehoitoa. Yleensä sädehoidossa käydään polikliinisesti.
Lääkehoitojen tavoitteena on joko syövän parantaminen, säästävämmän leikkauksen mahdollistaminen kasvainta pienentämällä, uusiutumisen ehkäiseminen leikkauksen jälkeen, syövästä aiheutuneiden oireiden helpottaminen ja elinajan pidentäminen.
Syövän parantamiseen tähtäävän hoidon jälkeen sinulle laaditaan seurantasuunnitelma erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyössä.
Syöpää ei aina pystytä parantamaan, mutta levinneen syövän etenemistä voidaan pyrkiä hidastamaan. Kun sairaus etenee, hidastavien hoitojen teho kuitenkin hiipuu, jolloin palliatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla varmistetaan paras saavutettavissa oleva elämänlaatu loppuelämän ajaksi.
Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa tätä palvelua 1.1.2023 alkaen.
PTVWidget
Toimi näin
PTVWidget
Kenelle ja millä ehdoin
PTVWidget
Palvelun maksullisuus
PTVWidget
Hae asuinkunnan mukaan
Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:
PTVWidget
Verkkoasiointi
OmaTays
OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Sähköiseen OmaTaysiin kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Sähköisen asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi
- Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä. Monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
- Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
- Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
- Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
- Osallistua etävastaanotolle.
- Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
- OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.
PTVWidget
Puhelinasiointi
Kotisairaala, Tays Hatanpää
Kotisairaalassa tarjoamme ympärivuorokautista, akuuttia erikoissairaanhoitoa potilaan kotona, vanhainkodissa tai palvelutalossa.
Puhelinnumerot
03 311 58460, Toimisto
03 311 59912, Faksi
Kuntoutusohjaaja, neurologia ja kuntoutus
Kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa sekä Tays Hatanpään sairaalassa. Alla näet tarkemmat sijainnit.
Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö
Toimisto:Aivovammapoliklinikka
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 2, 3. kerros
Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat
Toimisto:Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö
Toimisto:Selkäydinvammapoliklinikka
Tays Hatanpään puistosairaala, K-siipi
Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus
Toimisto:Kuntoutusohjaus
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on reumatauti, allergia tai ihosairaus, epilepsiaa sairastavat aikuiset
Toimisto:Reumakeskus ja kuntoutusohjaus
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on aivoverenkiertohäiriö; AVH-yhdyshenkilötoiminta
Toimisto:Kuntoutusohjaus
Tays Hatanpään puistosairaala
Neurologinen kuntoutusyksikkö HNE2
Kuntoutustutkimuspoliklinikka, kuntoutustutkimus, työkyvyn tuki, TOIKE-palvelu
Toimisto:Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros
Puhelinnumerot
050 559 6439, Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 305 5058, Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat
050 464 4683, Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 442 3066, Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus
044 472 2897, Aikuiset asiakkaat, joilla on epilepsia, reumasairaus, allergia tai ihosairaus
044 472 9464, Aikuiset aivoverenkiertohäiriöpotilaat, AVH-yhdyshenkilötoiminta
044 472 9988, Kuntoutustutkimuspoliklinikka
041 730 2746, TOIKE-palvelu
Palliatiivinen yksikkö, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
03 311 64225, Potilastiedustelut
03 311 63019, Faksi
Ravitsemusterapeutti, korva- ja suusairauksien hoito (Tays)
Ravitsemusterapeuttien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa. Alla näet tarkemmat sijainnit työalueittain ryhmiteltynä.
Syöpäpotilaat
Toimisto: Tays Keskussairaala, R-rakennus, 1. kerrosToimisto: Tays Keskussairaala, K-rakennus, 1. kerros
Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, foniatrian poliklinikka, suu- ja leukasairauksien poliklinikka, kuulokeskus, leuansiirtoleikkauspotilaat
Toimisto: Finn-Medi 1, Arvo Ylpön katu 6 D, sisäänkäynti Ensitieltä
Puhelinnumerot
03 311 64217, Syöpäpotilaat
03 311 63258, Syöpäpotilaat
03 311 69518, Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, foniatrian poliklinikka, suu- ja leukasairauksien poliklinikka, kuulokeskus, leuansiirtoleikkauspotilaat
Ravitsemusterapeutti, syövänhoito (Tays)
Ravitsemusterapeuttien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa.
Toimisto: Tays Keskussairaala, R-rakennus, 1. kerros
Toimisto: Tays Keskussairaala, K-rakennus, 1. kerros
Puhelinnumerot
03 311 64217, Syöpätautien osastot, palliatiivinen poliklinikka, syöpätautien poliklinikka, sädehoito
03 311 63258, Syöpätautien vuodeosastot, palliatiivinen poliklinikka, syöpätautien poliklinikka, sädehoito
Sosiaalityöntekijä, syövänhoito (Tays)
Syövänhoidon sosiaalityöntekijän toimisto sijaitsee Tays Keskussairaalassa, syöpätautien poliklinikan tiloissa.
Osastot RS1, RS2, syöpätautien poliklinikka, lääkehoito, sädehoito, palliatiivinen poliklinikka
Toimisto:Tays Keskussairaala, Radius, 2. kerros
Puhelinnumerot
03 311 63157, Osastot RS1, RS2, syöpätautien poliklinikka, lääkehoito, sädehoito, palliatiivinen poliklinikka
Syöpätautien poliklinikka, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
03 311 63136, Potilastiedustelut
03 311 63019, Faksi
Syövänhoidon vuodeosasto RS1, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
03 311 63311, Potilastiedustelut
03 311 63031, Faksi
Syövänhoidon vuodeosasto RS2, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
03 311 63312, Potilastiedustelut
03 311 63349, Sihteeri
03 311 69662, Sihteeri, syövänhoidon vuodeosasto RS2
Sädehoitoyksikkö, Tays Keskussairaala
Puhelinnumerot
03 311 65286, Potilastiedustelut
03 311 63001, Faksi
PTVWidget
Palvelupaikat
Sädehoitoyksikkö
2. kerros:
Syöpätautien poliklinikka
Palliatiivinen yksikkö
Syövänhoidon vuodeosasto RS1
3. kerros:
Syövänhoidon vuodeosasto RS2
Kulkuohje:
Sisäänkäynti Sädetien puoleisesta pääsisäänkäynnistä. Hissillä tai portaita pääset oikeaan kerrokseen.