Sosiaalinen luotto
Valikkonäyttö
Palvelut
Murupolku
Valikkonäyttö
PTVWidget
Sosiaalinen luotto
PTVWidget
Sosiaalinen luotto on tarkoitettu Pirkanmaalla asuville pienituloisille ja vähävaraisille yksityishenkilöille. Sitä voidaan myöntää esimerkiksi velkojen järjestelyyn ja velkakierteen katkaisemiseen.
Sosiaalisen luoton myöntämisen ehdot:
Sosiaalisen luoton myöntämisen ehdot:
- Hakijan kotikunta tulee sijaita Pirkanmaan hyvinvointialueella.
- Velkojen enimmäismäärä enintään 10 000 euroa.
- Riittävä maksuvara luoton takaisinmaksamiseksi korkeintaan 5 vuodessa.
- Edellyttää säännöllisiä tuloja kuten palkkaa, eläketuloa tai ansiosidonnaista päivärahaa. Päivärahan tulee riittää koko laina-ajalle.
- Kelan perustoimeentulotuella ei synny riittävää maksuvaraa.
- Hakijan taloudellinen tilanne on vakiintunut, esim. velkaantuminen on päättynyt.
- Kyky suoriutua takaisinmaksusta.
- Hakijalla ei ole realisoitavaa varallisuutta tai säästöjä.
- Hakija ei voi saada kohtuuhintaista luottoa normaaleilta luottomarkkinoilta esimerkiksi maksuhäiriömerkinnän vuoksi tai säästää kohtuullisessa ajassa tarvitsemansa luoton määrän.
- Hakijalla ei ole käräjäoikeuden vahvistamaa yksityishenkilön velkajärjestelyä tai Takuusäätiön järjestelylainaa.
- Sosiaalista luottoa ei myönnetä yritystoiminnan rahoittamiseen.
PTVWidget
Toimi näin
Sosiaalista luottoa voit hakea ottamalla yhteyttä sosiaalisen luoton palveluun joko puhelimitse 044 431 4040 (ma–ti ja to–pe klo 9–10) tai jättämällä yhteydenottopyyntö sähköpostitse osoitteeseen sosiaalinenluotto@pirha.fi.
Aluksi sinulle tehdään alkukartoitus ja lasketaan maksuvara, jolloin nähdään täyttyvätkö sosiaalisen luoton myöntämisen ehdot. Maksuvaralaskelmassa käydään läpi kuukausittaiset tulosi ja menosi. Alkukartoituksen jälkeen sovimme tapaamisen hakemuksesi täyttöön.
Sosiaalisen luoton hakemusta varten tarvitset tositteet tuloista, menoista, varoista, kaikista veloista, verotuspäätöksen, luottotietorekisteriotteen ja pankkitiliotteet kaikilta tileiltäsi vähintään kolmelta kuukaudelta. Tarkemmat ohjeet tarvittavista liitteistä saat ajanvarauksen yhteydessä. Liitetiedot tarvitaan, jotta pystymme arvioimaan sinun todellisen taloudellisen tilanteesi.
Sosiaalisen luoton hakemuksen käsittelyaika on yksilöllinen, mutta useimmiten päätöksen sosiaalisesta luototuksesta saat keskimäärin 1 - 2 kuukaudessa. Takaisinmaksuehdoista sovitaan yksilöllisesti maksukykysi mukaan. Perimme velasta vuotuista korkoa nostosta alkaen 12 kuukauden Euriborin mukaan.
Mikäli sinulla ilmenisi sosiaalisen luoton myöntämisen jälkeen vaikeuksia huolehtia takaisinmaksusta maksusuunnitelman mukaisesti, sinun tulee heti ottaa yhteyttä sosiaalisen luoton palveluneuvojaan. Luoton takaisinmaksun laiminlyönti tai muu sopimusrikkomus voi johtaa luoton irtisanomiseen ja perimistoimiin.

Hae paikkakunnan mukaan
Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:
PTVWidget
Puhelinasiointi
Sosiaalisen luoton palveluneuvoja
Sosiaalisen luoton palveluneuvoja
Ota yhteyttä sosiaalisen luoton palveluneuvojaan.
Puhelinnumerot
044 431 4040
Ma | 09:00-10:00 |
Ti | 09:00-10:00 |
To | 09:00-10:00 |
Pe | 09:00-10:00 |