Silmäsairauksien hoito

Murupolku

PTVWidget

Silmäsairauksien hoito

PTVWidget

Tays Keskussairaalassa tutkimme ja hoidamme erilaisia silmäsairauksia, joita ovat esimerkiksi glaukooma, kaihi, silmänpohjan ikärappeuma, karsastus, tai värikalvotulehdus. Hoidamme kaiken ikäisiä potilaita. Vastaamme myös silmätautien päivystyksestä.

Oireina sinulla saattaa olla esimerkiksi muutos näkökyvyssä, erilaiset tulehdukset ja kivut, silmätapaturma, luomioire tai kyyneltieoire.

Valtaosan potilaistamme hoidamme polikliinisesti, teemme esimerkiksi erilaisia silmätutkimuksia ja pientoimenpiteitä. Myös suurin osa leikkauksista tehdään päiväkirurgisina toimenpiteinä, jonka jälkeen kotiin pääsee samana päivänä. Osa potilaista voi tarvita oireidensa tai lääkehoidon takia hoitoa vuodeosastolla. Myös silmäleikkauksen jälkeen voi seuranta vuodeosastolla olla tarpeen. Hoitoaika osastolla on yleensä lyhyt, noin 1-2 vuorokautta.

Joitakin silmäsairauksia voidaan hoitaa myös terveyskeskuslääkärin vastaanotolla perusterveydenhuollossa. Tällaisia ovat esimerkiksi silmän sidekalvon tai luomen tulehdukset tai luomirakkulat. Terveyskeskuksessa voidaan myös poistaa silmään joutuneita roskia.

Osana toimintaamme on myös Tays Hatanpäälle keskittynyt näkövammaisten kuntoutus. Näönkuntoutuksessa hoidetaan kaikenikäisiä potilaita, joilla on näönkuntoutuksen tarvetta.

PTVWidget

Toimi näin

Sinut kutsutaan hoitoon tai tutkimuksiin lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Saat tarkemmat ohjeet kutsun yhteydessä.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen. Voit saada lähetteen terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, yksityiseltä lääkäriltä tai sairaalan poliklinikalta.

Vastaamme myös silmätautien päivystyksestä. Silmätautien päivystykseen saapuvalla on myös oltava lähete omasta terveyskeskuksesta tai yksityislääkäriltä.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksullinen.
Alle 18-vuotiaalle käynnit poliklinikalla tai poliklinikan etävastaanotolla ovat maksuttomia. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.Näönkuntoutuskäynti on asiakkaalle maksuton, mutta peruuttamattomasta ajasta peritään peruutusmaksu.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Verkkoasiointi

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu tamperelaisille tyypin 2 diabetesseulontapotilaille. Käyttäjätunnus ajanvaihtopalveluun löytyy sinulle lähetetystä kutsukirjeestä, ja salasana on oma henkilötunnus.

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu

OmaTays

OmaTays

OmaTays on Taysin sähköisen asioinnin palvelu.

OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Sähköiseen OmaTaysiin kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Sähköisen asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi
  • Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä. Monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
  • Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
  • Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
  • Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
  • Osallistua etävastaanotolle.
  • Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
  • OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.
Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.


Silmätautien poliklinikan hoitokeskusteluun tarvittava PIN-koodi on 2227.

OmaTays

PTVWidget

Puhelinasiointi

Kaihiklinikka, Tays Keskussairaala

Kaihiklinikka, Tays Keskussairaala

Tays Keskussairaalan kaihiklinikan puhelinasiointi potilaille ja heidän läheisilleen.

Puhelinnumerot
03 311 69402, Potilastiedustelut

Kuntoutusohjaaja, näönkuntoutus (Tays Silmäkeskus)

Kuntoutusohjaaja, näönkuntoutus (Tays Silmäkeskus)

Voit olla yhteydessä Tays Silmäkeskuksen kuntoutusohjaajiin puhelimitse. Yhteydenottaja voi olla myös läheisesi, terveys- ja sosiaalitoimen tai kuntoutuksen parissa toimiva työntekijä. Lähetettä ei tarvita.

Tays Silmäkeskuksen näönkuntoutuksen kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Hatanpään puistosairaalan K-siivessä.

Tays Silmäkeskuksen näönkuntoutuksen kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Hatanpään puistosairaalan K-siivessä.

Puhelinnumerot
050 593 6406, Aikuisten näkö- ja kuulonäkövammaisten kuntoutusohjaus ja apuvälinesovitukset, kaiken ikäisten liikkumistaidonohjaus
050 331 4878, Lasten kuntoutusohjaus, näönkäytön ja liikkumistaidon ohjaus sekä apuvälinesovitukset
050 436 9482, Aikuisten näkövammaisten kuntoutusohjaus ja apuvälinesovitukset, kaiken ikäisten liikkumistaidonohjaus
050 593 4321, Näkövammaisten koululaisten (3. luokasta alkaen) ja aikuisten kuntoutusohjaus sekä apuvälinesovitukset

Näönkuntoutus, Tays Hatanpää

Näönkuntoutus, Tays Hatanpää

Tays Hatanpään näönkuntoutuksen puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinnumerot
044 472 8046, Osastonsihteeri
044 485 9237, Sosiaalityöntekijä

Päiväkirurgian leikkausosasto, Tays Valkeakoski

Päiväkirurgian leikkausosasto, Tays Valkeakoski

Tays Valkeakosken päiväkirurgian leikkausosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Tays Valkeakosken sairaalassa tehdään kaihileikkauksia 29. marraskuuta 2022 lähtien.

Puhelinnumerot
03 311 67322, Ajanvaraus
03 311 67440, Faksi

Silmätautien poliklinikka, Tays Keskussairaala

Silmätautien poliklinikka, Tays Keskussairaala

Tays Keskussairaalan silmätautien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Puhelinnumerot
03 311 66451, Asiakaspalvelu
03 311 65003, Glaukoomapotilaiden tiedustelut

Ma 09:00-15:00
Ti 09:00-15:00
Ke 09:00-15:00
To 09:00-15:00
Pe 09:00-15:00
Silmätautien vuodeosasto, Tays Keskussairaala

Silmätautien vuodeosasto, Tays Keskussairaala

Tays Keskussairaalan silmätautien vuodeosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinnumerot
03 311 66987, Potilastiedustelut

Sosiaalityöntekijä, silmätautien hoito (Tays)

Sosiaalityöntekijä, silmätautien hoito (Tays)

Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.

Silmätautien hoidon sosiaalityöntekijän toimisto sijaitsee Tays Hatanpään puistosairaalassa.

Toimisto:
Tays Hatanpään puistosairaala, näönkuntoutus, Gauffininkatu 3, K-rakennus

Puhelinnumerot
044 485 9237, Silmätautien poliklinikka, silmätautien vuodeosasto, leikkausosasto, näönkuntoutus (Tays Hatanpää)

Tays Silmäkeskus, Tays Keskussairaala

Tays Silmäkeskus, Tays Keskussairaala

Tays Silmäkeskuksen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Puhelinnumerot
03 311 66451, Asiakaspalvelu

Ma 09:00-15:00
Ti 09:00-15:00
Ke 09:00-15:00
To 09:00-15:00
Pe 09:00-15:00

PTVWidget

Palvelupaikat

Hatanpään puistosairaala

Hatanpään puistosairaala

Käyntiosoite: Gauffininkatu 3, 33900 TAMPERE
Postiosoite: PL 2000, 33521 TAMPERE - Tays Hatanpää
K-rakennus, 1. kerros:
Näönkuntoutusyksikkö

Kulkuohje:
Sisäänkäynti Puistosairaalan pääovesta. Yksikkö sijaitsee K-rakennuksen 1. kerroksessa.
Finn-Medi 6-7, Tays Keskussairaalan kampus

Finn-Medi 6-7, Tays Keskussairaalan kampus

Käyntiosoite: Biokatu 14, 33520 TAMPERE
Postiosoite: PL 2000, 33521 TAMPERE
Tays Silmäkeskus
Silmätautien poliklinikka
Kaihiklinikka
Simätautien vuodeosasto
Silmätautien leikkausosasto

Kulkuohje:
Silmäkeskus sijaitsee samassa rakennuksessa kuin hotelli Norlandia Care. Kulje Teiskontieltä Kuntokadun, Arvo Ylpön kadun ja Biokadun kautta, seuraa hotelliopasteita. Maksullisia pysäköintipaikkoja on silmäkeskuksen edessä sekä rakennuksen sivulla olevalla pysäköintialueella.

Ilmoittaudu potilashotellin aulassa olevalla itseilmoittautumisautomaatilla, joka tulostaa kulkuohjeen.
Päiväkirurgian leikkausosasto, Tays Valkeakoski

Päiväkirurgian leikkausosasto, Tays Valkeakoski

Käyntiosoite: Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI - Tays Valkeakoski, K-osa, 1. kerros.
Avoinna
Ma 07:00-20:00
Ti 07:00-20:00
Ke 07:00-20:00
To 07:00-20:00
Pe 07:00-20:00
Tays Valkeakoski

Tays Valkeakoski

Käyntiosoite: Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI
K-osa, 1. kerros:
Päiväkirurgian leikkausosasto (kaihileikkaukset)

Kulkuohje:
Leikkausosasto sijaitsee K-osan 1. kerroksessa. Kulku K-ovesta.

Avoinna 24/7