Sairaan lapsen hoitotodistus

Murupolku

PTVWidget

Sairaan lapsen hoitotodistus

PTVWidget

Jos lapsesi sairastuu, voit saada todistuksen sairaan lapsen hoitamisesta omalta terveysasemalta tai neuvolan kautta.

Sinulla on oikeus saada enintään neljä työpäivää vapaata lapsen hoitoa tai lapsen hoidon järjestämistä varten. Tätä kutsutaan tilapäiseksi hoitovapaaksi. Edellytyksinä on, että lapsesi on sairastunut äkillisesti ja lapsi on alle 10-vuotias.

Työntekijänä sinun on pyydettäessä osoitettava poissaolon syy lääkärintodistuksella tai hoitajan todistuksella. Työnantaja voi myös pyytää selvitystä siitä, ettei toinen vanhempi ole voinut jäädä kotiin hoitamaan sairastunutta lasta.

PTVWidget

Toimi näin

Ota yhteyttä omaan sote-asemaasi tai neuvolaan sairaan lapsen hoitotodistuksen saamiseksi.

Yhteydenottotavat voivat vaihdella asuinkuntakohtaisesti. Ota yhteyttä puhelimitse tai chat-palvelussa.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut huoltajat saavat olla tilapäisellä hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti.

Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Verkkoasiointi

Digiklinikka, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma

Digiklinikka, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma

Tesoman alueella asuvana Terveyskeskus Mehiläinen Tesoman asiakkaana sinulla on aina käytössäsi 24/7 toimiva maksuton Mehiläisen Digiklinikka, jolla pääset lääkärin (yöaikaan ensisijaisesti hoitajan) etävastaanotolle milloin ja mistä tahansa.

Voit asioida Digiklinikalla verkko-osoitteessa oma.mehilainen.fi tai lataamalla OmaMehiläinen-mobiilisovelluksen.

Digiklinikalla hoidettaviksi sopivat esimerkiksi flunssa-, silmä- ja vatsaoireet, naisten virtsatietulehdus, iho- ja allergiaoireet sekä seksuaaliterveyteen liittyvät asiat.

Digiklinikka, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoma

Avoinna 24/7

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Lempäälä

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Lempäälä

Sairaan lapsen hoitoselvitys on mahdollista saada arkisin ma-pe klo 10.30-11.00.

Voit pyytää etävastaanotolle liittymislinkin chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan vihreästä puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.

Täytä chatissa avautuvaan esitietolomakkeeseen lapsen nimi, oireet ja huoltajan toimiva sähköpostiosoite. Lähetä lomake ammattilaiselle chatin kautta. Ammattilainen lähettää sinulle sähköpostilla kutsun liittyä etävastaanotolle. Avaa sähköposti ja liity etävastaanotolle sähköpostikutsun kautta.

Ohjeet etävastaanottoa varten:

  • Voit liittyä etävastaanotolle joko tietokoneella tai mobiililaitteella. Etävastaanottoa varten tietokoneessasi tai mobiililaitteessasi tulee olla toimiva kamera sekä mikrofoni.
  • Lapsen tulee olla läsnä etävastaanotolla.
  • Salli kameran ja mikrofonin käyttö.
  • Huoltajan henkilöllisyys todennetaan etävastaanoton aikana joko henkilöllisyystodistusta näyttämällä tai muutoin tarkentavin kysymyksin.
  • Jos etäyhteys katkeaa vastaanoton aikana, odota rauhassa, äläkä sulje vastaanottoa. Ohjelma pyrkii automaattisesti palauttamaan yhteyden. Jos yhteys ei palaudu, ammattilainen ottaa sinuun yhteyttä puhelimitse.

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Lempäälä

Chat palvelee
Ma 10:30-11:00
Ti 10:30-11:00
Ke 10:30-11:00
To 10:30-11:00
Pe 10:30-11:00
Sairaan lapsen hoitotodistus, Nokia

Sairaan lapsen hoitotodistus, Nokia

Mikäli tarvitset työnantajalle selvityksen lapsen sairaudesta, tunnistaudu sähköiseen asiointiin ja varaa aika hoitajan videovälitteiselle etävastaanotolle.

HUOM! Ajanvaraus tehdään lapsen nimellä ja ajanvarauksen lisätietokenttään ilmoitetaan etävastaanotolle osallistuvan huoltajan sähköpostiosoite. Hoitaja lähettää ajanvarauksen yhteydessä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen kutsulinkin etävastaanotolle, kun varattu videovastaanotto on alkamassa.

Löydät tarkemmat ohjeet videovastaanotolle siirtymisestä: https://www.pirha.fi/videovastaanotto

Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi etävastaanoton aikana esimerkiksi ajokorttia näyttämällä.

Sairaan lapsen hoitotodistus, Nokia

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Akaa ja Urjala

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Akaa ja Urjala

Sairaan lapsen hoitoselvitys on mahdollista saada arkisin ma-pe klo 9.30-10.30.

Voit pyytää etävastaanotolle liittymislinkin chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan vihreästä puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.

Täytä chatissa avautuvaan esitietolomakkeeseen lapsen nimi, oireet ja huoltajan toimiva sähköpostiosoite. Lähetä lomake ammattilaiselle chatin kautta. Ammattilainen lähettää sinulle sähköpostilla kutsun liittyä etävastaanotolle. Avaa sähköposti ja liity etävastaanotolle sähköpostikutsun kautta.

Ohjeet etävastaanottoa varten:

  • Voit liittyä etävastaanotolle joko tietokoneella tai mobiililaitteella. Etävastaanottoa varten tietokoneessasi tai mobiililaitteessasi tulee olla toimiva kamera sekä mikrofoni.
  • Lapsen tulee olla läsnä etävastaanotolla.
  • Salli kameran ja mikrofonin käyttö.
  • Huoltajan henkilöllisyys todennetaan etävastaanoton aikana joko henkilöllisyystodistusta näyttämällä tai muutoin tarkentavin kysymyksin.
  • Jos etäyhteys katkeaa vastaanoton aikana, odota rauhassa, äläkä sulje vastaanottoa. Ohjelma pyrkii automaattisesti palauttamaan yhteyden. Jos yhteys ei palaudu, ammattilainen ottaa sinuun yhteyttä puhelimitse.

Sairaan lapsen hoitoselvitys, Akaa ja Urjala

Chat palvelee
Ma 09:30-10:30
Ti 09:30-10:30
Ke 09:30-10:30
To 09:30-10:30
Pe 09:30-10:30

PTVWidget

Puhelinasiointi

Akaan terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Akaan terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Voit varata ajan terveysasemalle puhelimitse. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.

Puhelinnumerot
040 335 2702
040 335 4696, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten. Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilöllisyystunnusta viestiin.

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Hämeenkyrön lastenneuvola

Hämeenkyrön lastenneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä lastenneuvolan terveydenhoitajiin puhelinajoilla.

Puhelinnumerot
050 390 4230, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön keskusta ja Kyröskoski
050 442 0368, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 133 1288, Terveydenhoitaja, lastenneuvola 2-5-vuotiaat
040 133 1288, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä

Terveydenhoitajien puhelinajat
Ma 12:00-12:30
Ti 12:00-12:30
Ke 12:00-12:30
To 12:00-12:30
Pe 12:00-12:30
Hämeenkyrön terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Hämeenkyrön terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Kiireettömästä ajanvarauksesta voit varata ajan hoitajalle tai lääkärille, elintapaneuvontaan, omahoidon neuvontaan, tehdä reseptin uusimispyynnön, varata ajan terveystodistusta varten tai varata ajan työttömän, työikäisen tai kutsuntavelvollisen terveystarkastukseen.

Puhelinnumerot
03 384 5010, Kiireetön ajanvaraus, ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15
03 384 5011, Kiirevastaanoton ajanvaraus, ma-pe klo 8-16
03 311 59500, Kiirevastaanoton ajanvaraus, arki-iltaisin klo 16-18 sekä viikonloppu- ja arkipyhäisin
03 384 5012, Terveyskeskus, potilastoimisto ma-pe klo 8-14

Kiireellinen päivystys
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Kiireetön ajanvaraus, neuvonta ja ohjaus
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Potilastoimisto
Ma 12:00-14:00
Ti 12:00-14:00
Ke 12:00-14:00
To 12:00-14:00
Pe 12:00-14:00
Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvola

Voit ottaa yhteyttä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse soittoajalla. Neuvolapalvelut toimivat ajanvarauksella. Ota aikaa varatessasi yhteyttä oman asuinalueesi terveydenhoitajaan.

Voit jättää takaisinsoittopyynnön. Sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään kolmen (3) arkipäivän kuluessa. Varatun ajan peruuttaminen puhepostiin on mahdollista neuvolan puhelinnumeroihin ympäri vuorokauden. Kuuntele silloin viesti kokonaan, niin saat ohjeet kuinka toimia.

Puhelinnumerot
03 311 59515, ITÄ-IKAALINEN (Hakala-Kiviniemi, Läykkälä-Sarkkila, Sikuri-Kolkko, Tevaniemi, Röyhiö, Luhalahti, Sisättö-Juhtimäki)
03 311 59518, LÄNSI-IKAALINEN (Vanha Kauppala, Rahkola, Läykkälänlahti, Karttu, Kilvakkala, Kurkela, Vatula, Jylli, Mansoniemi, Kovelahti, Riitiala)
03 311 59518, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä

Soittoaika
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
Ke 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Kangasalan lastenneuvolat

Kangasalan lastenneuvolat

Voit olla yhteydessä lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Ajanvarauksen voit peruuttaa lähettämällä viestin oman terveydenhoitajasi puhelinnumeroon.

Kangasalan neuvolan toimintaa supistetaan 26.6-30.7

  • Lastenneuvolan puhelinnumerot sulun aikana:
    Kangasalan keskusterveysaseman neuvola 040 1336554 klo 12-13
    Suoraman neuvola 050 4152233 klo 11-12
  • Äitiysneuvolan puhelinnumerot sulun aikana:
    Kangasalan keskusterveysaseman neuvola 0401336562
    Suoraman neuvola 050 415 2234

Puhelinnumerot
040 133 6553, Terveydenhoitaja, Eteläisen alueen lastenneuvola, Puhelinaika ma - to klo 12 - 13
040 133 6554, Terveydenhoitaja, Keskustan alueen lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 13
050 415 2238, Terveydenhoitaja, Ruutanan lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 13
050 415 2251, Terveydenhoitaja, Sahalahden ja Kuhmalahden lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 12 – 12.30
050 415 2233, Terveydenhoitaja, Suoraman lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12
050 494 3672, Terveydenhoitaja, Suoraman lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12
040 133 6698, Terveydenhoitaja, Vatialan lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12
040 133 6763, Terveydenhoitaja, Vatialan lastenneuvola, Puhelinaika ma – to klo 11 – 12

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Ruovesi

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Ruovesi

Voit olla yhteydessä Ruoveden koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajiin ja sairaanhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 787 1263, Terveydenhoitaja, Ruoveden yhtenäiskoulu ja kyläkoulut
044 787 1376, Terveydenhoitaja lukio sekä psykiatrinen sairaanhoitaja

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Virrat

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Virrat

Voit olla yhteydessä Virtain koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajiin ja sairaanhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 715 1424, Terveydenhoitaja Virtain yhtenäiskoulu 0-5 luokat, Liedenpohjan, Killinkosken ja Kotalan koulu
044 715 1435, Terveydenhoitaja, Virtain yhtenäiskoulu 6-9 luokat, Vaskiveden koulu, lukio ja ammatillinen koulutus
044 715 1426, Sairaanhoitaja

Kuhmoisten terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Kuhmoisten terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Voit ottaa yhteyttä terveysasemalle hoidon tarpeen arviota ja ajanvarausta varten. Numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön.

Puhelinnumerot
03 311 59501, Neuvonta ja ajanvaraus

Hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta (kiireelliset ja kiireettömät asiat)
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Sairaanhoitajan soittoaika (lab.vastaukset, reseptien uusimispyynnöt, INR-vastaukset ym. tiedustelut)
Ma 13:00-14:00
Ti 13:00-14:00
Ke 13:00-14:00
To 13:00-14:00
Pe 13:00-14:00
Lastenneuvola, Juupajoki

Lastenneuvola, Juupajoki

Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 828 7567

Puhelinajat
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Lastenneuvola, Mänttä

Lastenneuvola, Mänttä

Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
050 562 5397

Puhelinajat
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Lastenneuvola, Vilppula ja Kolho

Lastenneuvola, Vilppula ja Kolho

Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 828 7567

Puhelinajat
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Lempälään terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Lempälään terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Kiireettömät asiat (kiireetön ajanvaraus, terveysneuvonta, reseptien uusimiset, määräaikaiskontrollit ja ajokorttiasiat) voit hoitaa terveyskeskusalueesi palvelunumerosta.

Jos et saa saman päivän aikana vastausta puheluusi/ takaisinsoittopyyntöön, ole yhteydessä uudelleen seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot
03 384 5017, Tiimi: Lempäälä länsi
03 384 5016, Tiimi: Lempäälä itä
03 384 5018, Tiimi: Kulju

Terveyskeskusalueiden palvelunumerot
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Lempäälän äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola

Lempäälän äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Lempäälä neuvola-aikojen peruutukset tekstiviestillä: Kuljun neuvola p. 044 421 5028, Lempoisten neuvola p. 044 421 5021

Puhelinnumerot
03 384 5387, Terveydenhoitaja, Lempoinen itä
03 384 5388, Terveydenhoitaja, Lempoinen länsi
03 384 5389, Terveydenhoitaja, Kulju

Neuvoloiden puhelinaika
Ma 08:00-10:00
Ti 08:00-10:00
Ke 08:00-10:00
To 08:00-10:00
Pe 08:00-10:00
Nokian terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Nokian terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Hoidon tarpeen arvioinnissa saat puhelimitse joko kotihoito-ohjeet tai tarvittaessa ajan lääkärin tai hoitajan vastaanotolle.

Puhelinnumerot
03 384 5060

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Oriveden terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Oriveden terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Oriveden terveysaseman ajanvaraus ja hoidon tarpeen arviointi lääkärille tai hoitajalle.

Lääkäripalveluista vastaa Pihlajalinna Oy.

Puhelinnumerot
03 384 5170

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Pirkkalan lastenneuvola

Pirkkalan lastenneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä neuvolan terveydenhoitajiin.

Puhelinnumerot
03 384 5353, Terveydenhoitaja, Alue 1: Pere (Ei Korkokuja ja Pereentie 1), Sääksjärvi, Toivio, Nuolialanlaakso
03 384 5354, Terveydenhoitaja, Alue 2: Ahvenisto, Ania, Hyrsinki, Koivisto, Kranstolppa, Pirkkalankylä, Sankila,Solja,Sorkkala,Lentokenttä,Säijä, Takamaa, Kyösti
03 384 5355, Terveydenhoitaja, Alue 3: Killo, Kurikka, Korkokuja ja Pereentie 1 (poislukien ne kadut, jotka kuuluvat alueeseen 5)
03 384 5356, Terveydenhoitaja, Alue 4: Ala-Haikka, Huovi, Lepomoisio, Naistenmatka, Niemenmaa (ei Kattilaistentie), Suuppa, Rantaniitty, Turri ja Vähäjärvi
03 384 5357, Terveydenhoitaja, Alue 5: Loukonlahti, Nikkilänniemi, Pakkalankulma, Ylä-Haikka, osa Kurikkaa, osa Niemenmaata, osa Kyöstiä

Terveydenhoitajien puhelinajat
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Pälkäneen lastenneuvola

Pälkäneen lastenneuvola

Voit olla yhteydessä neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Ajanvarauksen voit peruuttaa lähettämällä viestin oman terveydenhoitajasi puhelinnumeroon.

Puhelinnumerot
050 415 2254, Terveydenhoitaja, Pälkäneen, Luopioisten ja Aitoon lastenneuvola

Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma 11:30-12:00
Ti 11:30-12:00
Ke 11:30-12:00
To 11:30-12:00
Tampereen terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Tampereen terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Tampereen sosiaali- ja terveysasemien hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot.

Käytössä on takaisinsoittopalvelu sosiaali- ja terveysaseman aukioloaikana.

Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin Pirkanmaan terveysneuvonnan tekstiviestinumeroon ja Terveyskeskus Mehiläinen Tampereen asiakkaat näiden terveysasemien tekstiviestinumeroihin.

Sosiaali- ja terveysasemasi ollessa suljettuna soita Pirkanmaan terveysneuvontaan.

Puhelinnumerot
040 806 3649, Hatanpään terveysasema
03 384 5128, Hervannan terveysasema
03 384 5125, Kaukajärven terveysasema
03 384 5171, Kämmenniemen terveysasema. Terveysneuvontaa ja ajanvarausta koskevissa asioissa soita Pirkanmaan terveysneuvontaan 03 384 5000
03 384 5147, Lielahden terveysasema
03 384 5123, Linnainmaan terveysasema
03 384 5155, Tammelakeskuksen terveysasema
03 384 5139, Tipotien terveysasema
040 671 0004, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere, Hervanta
040 571 4222, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere, Keskusta
040 663 4499, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere, Tesoma
040 670 1371, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Hervannan tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille, arkisin klo 8–15 (ei puheluita)
040 671 3031, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Keskustan tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille, arkisin klo 8–15 (ei puheluita)
040 585 6097, Terveyskeskus Mehiläinen Tampere Tesoman tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille, arkisin klo 8–15 (ei puheluita)
040 639 7700, Pirkanmaan terveysneuvonnan tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille, joka päivä kello 7–22 (ei puheluita)

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Urjalan koulujen kouluterveydenhuolto

Urjalan koulujen kouluterveydenhuolto

Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 335 2200, Terveydenhoitaja, Aseman koulu
040 335 2008, Terveydenhoitaja, Urjalan Yhtenäiskoulu

Urjalan terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Urjalan terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Voit ottaa yhteyttä terveysasemalle puhelimitse hoidon tarpeen arviointia tai neuvontaa varten.

Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.

Puhelinnumerot
040 335 2133, Ajanvaraus

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Urjalan äitiys- ja lastenneuvola

Voit olla puhelimitse yhteydessä äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajiin.

Puhelinnumerot
040 335 2129, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola
040 335 2130, Terveydenhoitaja, lastenneuvola

Ajanvaraus ja neuvonta
Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
Ke 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Valkeakosken terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Valkeakosken terveyskeskuksen ajanvaraus ja neuvonta

Voit saada neuvontaa ja tarvittaessa varata ajan hoitajalle tai lääkärille. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle.

Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Voit jättää palveluun takaisinsoittopyynnön, jolloin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian saman päivän aikana.

Valkeakosken lääkäri-hoitajatyöparien yhteystiedot: Valkeakosken lääkäri-hoitajatyöparien yhteystiedot:

Puhelinnumerot
03 384 5015, Ajanvaraus ja neuvonta

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Vesilahden koulujen kouluterveydenhuolto

Vesilahden koulujen kouluterveydenhuolto

Voit olla terveydenhoitajiin yhteydessä puhelimitse.

Puhelinnumerot
050 389 5231, Terveydenhoitaja, Vesilahden yhtenäiskoulun alakoulu
040 133 5239, Terveydenhoitaja, Vesilahden yhtenäiskoulun yläkoulu, Narvan koulu, Ylämäen koulu

Vesilahden terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Vesilahden terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle.

Puhelinnumerot
03 384 5022

Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Laboratoriokokeiden tiedustelu
Ma 13:00-15:00
Ti 13:00-15:00
Ke 13:00-15:00
To 13:00-15:00
Pe 13:00-15:00
Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Vesilahden äitiys- ja lastenneuvola

Voit olla yhteydessä oman asuinalueesi terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
040 133 5237, Terveydenhoitaja: Mantere, Koskenkylä, Narva
040 133 5228, Terveydenhoitaja: Kirkonkylän alue

Soittoajat
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Ylöjärven äitiys- ja lastenneuvolat

Ylöjärven äitiys- ja lastenneuvolat

Ylöjärven neuvolakohtaiset puhelinyhteystiedot terveydenhoitajalle. Ylöjärvellä toimii Asuntilan, Keskustan, Kurun, Metsäkylän, Siivikkalan ja Viljakkalan neuvolat.

Ajanvarauksen peruuttaminen on mahdollista tekstiviestillä numeroon 040 167 99 16.

Puhelinnumerot
050 554 8959, Asuntilan äitiysneuvola
050 437 1129, Kurun äitiysneuvola
050 437 1298, Metsäkylän äitiysneuvola / Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen
050 390 4670, Metsäkylän äitiysneuvola / Hietaniementie - Työläjärvi
050 390 4672, Siivikkalan äitiysneuvola
050 390 4706, Viljakkalan äitiysneuvola
050 554 8959, Asuntilan lastenneuvola / Osa Asuntilaa
050 554 8838, Asuntilan lastenneuvola / Takamaa, Mutala, Kyrönlahti, Lakiala ja osa Asuntilaa
040 133 1460, Keskustan lastenneuvola / Haavisto ja Asemanseutu
040 133 1422, Keskustan lastenneuvola / Keijärvi, Laadun alue, Kaurasmäki, Hietasmäki ja Veittijärvi
040 678 7167, Keskustan lastenneuvola / Soppeenmäki (Mastontie-Teollisuusalue) ja Siukolantie
050 390 4761, Keskustan lastenneuvola / Vuorentausta, Soppeenmäki (Mastontie-Teivo) ja Uusi-Haavisto
050 437 1129, Keskustan lastenneuvola / Ylinen, Antaverkka ja Vahanta
050 437 1129, Kurun lastenneuvola
050 437 1298, Metsäkylän lastenneuvola (1/2) / Elovainion ja Kangasniemen alue Hietaniementiehen asti
050 390 4670, Metsäkylän lastenneuvola (2/2) / Hietaniementie - Työläjärvi
050 390 4672, Siivikkalan lastenneuvola / Siivikkalan koululta Tampereen rajalle
040 678 7167, Siivikkalan lastenneuvola / Vihattulan-Mettistön alueelta Siivikkalan koululle
050 390 4706, Viljakkalan lastenneuvola

Puhelinaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Äitiys- ja lastenneuvola Ruovesi

Äitiys- ja lastenneuvola Ruovesi

Voit olla yhteydessä Ruoveden äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 787 1243

Terveydenhoitajan puhelinaika
Ma 08:00-09:00
Ti 08:00-09:00
Ke 08:00-09:00
To 08:00-09:00
Pe 08:00-09:00
Äitiys- ja lastenneuvola Virrat

Äitiys- ja lastenneuvola Virrat

Voit olla yhteydessä Virtain äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 715 3246, Terveydenhoitaja
044 715 3249, Terveydenhoitaja

Ma 08:00-08:45
Ti 08:00-08:45
Ke 08:00-08:45
To 08:00-08:45
Pe 08:00-08:45
Ikaalisten terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Ikaalisten terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Voit soittaa terveysaseman hoidon tarpeen arviointiin saadaksesi neuvontaa ja tehdäksesi ajanvarauksen.

Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.

Meillä on takaisinsoittojärjestelmä. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.

Puhelinnumerot
03 311 59510

Hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja ajanvaraus
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Kiirevastaanotto
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Pirkkalan koulujen kouluterveydenhuolto

Pirkkalan koulujen kouluterveydenhuolto

Voit olla terveydenhoitajiin yhteydessä puhelimitse.

Puhelinnumerot
050 340 7853, Terveydenhoitaja, Nuolialan koulu
044 486 1542, Terveydenhoitaja, Kurikankulman koulu, Soljan lastentalo, Suupanniityn koulu
040 133 5720, Terveydenhoitaja, Toivion koulu
040 133 5635, Terveydenhoitaja, Suupanniityn koulu
050 326 2205, Terveydenhoitaja, Nuolialan koulu
050 340 4971, Terveydenhoitaja, Naistenmatkan koulu
050 466 0684, Terveydenhoitaja, Kirkonkylän koulu, Hyrsingin koulu
050 340 7853, Terveydenhoitaja, Nuolialan koulu
050 435 9581, Terveydenhoitaja, Naistenmatkan koulu

Sastamalan ja Punkalaitumen terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Sastamalan ja Punkalaitumen terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Voit varata ajan terveysasemalle tai olla yhteydessä kiirevastaanotolle puhelimitse.

Puhelinnumerot
03 384 5030, Hoidon tarpeen arviointi

Hoidon tarpeen arviointi
Ma 08:00-19:00
Ti 08:00-19:00
Ke 08:00-19:00
To 08:00-19:00
Pe 08:00-19:00
La 08:00-19:00
Su 08:00-19:00

PTVWidget

Palvelupaikat

Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola

Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola

Käyntiosoite: Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Postiosoite: PL 20, 37601 VALKEAKOSKI - Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola