Lastenvalvojapalvelut

Murupolku

PTVWidget

Lastenvalvojapalvelut

PTVWidget

Erotilanteessa vanhempien tulee sopia alaikäisten lastensa huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta sekä elatuksesta. Sopimusten tarkoituksena on turvata lapsen etu, riittävä toimeentulo sekä läheinen ihmissuhde lapsen ja hänen kummankin vanhemman välillä. Lastenvalvojan luona sopiminen on vapaaehtoista. Tavoitteena on, että vanhemmat pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, mitä lapsen asioista sovitaan. Lastenvalvojan tehtävä on avustaa vanhempia lapsen edun mukaisen sopimuksen laadinnassa.

Lastenvalvoja on vanhempien välisessä neuvottelussa puolueeton lapsen edunvalvoja, joka avustaa vanhempia sopimusten laadinnassa. Lastenvalvojan vahvistama sopimus on oikeudellisesti samanarvoinen kuin tuomioistuimen päätös. Lastenvalvoja ei voi vahvistaa sellaista vanhempien välistä sopimusta, joka olisi lapsen edun vastainen. Mikäli vanhemmat eivät kykene sopimaan asioista keskenään tai lastenvalvojan luona, he voivat hakea asiaan ratkaisua tuomioistuimelta. Vanhemmat voivat tarvittaessa myös muuttaa lasta koskevia sopimuksia.

Lastenvalvojalla voit asioida myös vanhemmuuden selvittämiseen ja tunnustamiseen liittyvistä asioissa, mikäli vanhemmuutta ei ole ennen lapsen syntymää tunnustettu neuvolassa.

PTVWidget

Toimi näin

Varaa aika ensisijaisesti lapsesi kotikunnan lastenvalvojalle. Voit varata ajan lastenvalvojalle puhelimitse ajanvarausaikoina. Osassa kunnista ajan voi varata myös sähköisesti.

Jos tarvitset asioinnilla tulkkia tai sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, varaa aika aina puhelimitse.

Vanhempien on hyvä keskustella jo etukäteen keskenään niistä asioita, joista he ovat tulossa laatimaan sopimuksia. Vanhempien on otettava huomioon lapsen omat toivomukset ja mielipide häntä koskevissa asioissa. Muistattehan keskustella etukäteen lapsenne kanssa häntä koskevista asioista.

Ota asioinnille mukaan pyydetyt tositteet.

PTVWidget

Kenelle ja millä ehdoin

Lastenvalvoja ei määrää sopimusten sisällöistä. Lastenvalvoja avustaa vanhempia pääsemään sopimukseen ja laatii vanhempien sopimista asioista asiakirjan.

Lapsen asioista sovittaessa lähtökohtana on lapsen etu. Vanhempien tulee neuvotella ja punnita eri vaihtoehtoja lapsen edun kannalta.

PTVWidget

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.

PTVWidget

Hae asuinkunnan mukaan

Valitse paikkakunta, jonka yhteystietoja haluat etsiä:

PTVWidget

Puhelinasiointi

Lastenvalvoja, Hämeenkyrö

Lastenvalvoja, Hämeenkyrö

Voit olla lastenvalvojaan yhteydessä puhelimitse puhelinajalla.

Puhelinnumerot
044 486 0024, Lastenvalvoja, sosiaaliohjaaja

Lastenvalvojan puhelinaika
Ma 11:00-11:30
Ti 11:00-11:30
Ke 11:00-11:30
To 11:00-11:30
Pe 11:00-11:30
Lastenvalvoja, Ikaalinen

Lastenvalvoja, Ikaalinen

Voit olla puhelimitse yhteydessä lastenvalvojaan.

Puhelinnumerot
044 730 1311, Lastenvalvoja

Soittoaika
Ti 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Lastenvalvoja, Nokia

Lastenvalvoja, Nokia

Nokian lastenvalvojan puhelinasiointi. Voit saada puhelinneuvontaa tai voit soittamalla varata ajan lastenvalvojalle maanantaisin ja tiistaisin.

Puhelinnumerot
050 395 8744

Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
To 11:00-12:00
Lastenvalvoja, Urjala

Lastenvalvoja, Urjala

Voit olla lastenvalvojaan yhteydessä puhelimitse. Urjalan lastenvalvojan ajanvarausta koskevissa asioissa palvelee ajalla 15.3. – 6.4. Tampereen keskitetty ajanvaraus.

Puhelinnumerot
040 660 1583, Tampereen keskitetty ajanvaraus

Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Lastenvalvoja, Lempäälä ja Akaa

Lastenvalvoja, Lempäälä ja Akaa

Lastenvalvojan puhelinasionti Lempäälän ja Akaan alueen asukkaille.

Puhelinnumerot
03 565 51249, Lastenvalvoja

Ma 12:00-13:00
Ti 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Lastenvalvoja, Mänttä-Vilppula ja Juupajoki

Lastenvalvoja, Mänttä-Vilppula ja Juupajoki

Mänttä-Vilppulan lastenvalvojan puhelinasiointi.

Puhelinnumerot
050 562 2730

Ma 09:30-10:30
Ti 09:30-10:30
Ke 09:30-10:30
To 09:30-10:30
Lastenvalvoja, Parkano ja Kihniö

Lastenvalvoja, Parkano ja Kihniö

Voit olla lastenvalvojaan yhteydessä puhelimitse.

Puhelinnumerot
044 786 5317, Lastenvalvoja

Lastenvalvoja, Sastamala ja Punkalaidun

Lastenvalvoja, Sastamala ja Punkalaidun

Voit varata ajan lastenvalvojalle puhelimitse.

Puhelinnumerot
03 521 34119, Lastenvalvoja

Ajanvaraus
Ma 09:00-10:00
Ti 09:00-10:00
To 09:00-10:00
Pe 09:00-10:00
Lastenvalvoja, Valkeakoski ja Akaa

Lastenvalvoja, Valkeakoski ja Akaa

Voit varata ajan lastenvalvojalle puhelimitse. Lastenvalvojan puhelinasiointi palvelee Valkeakosken ja Akaan alueen asukkaita.

Puhelinnumerot
040 335 7696, Lastenvalvoja

Soittoaika
Ma 11:00-12:00
Ti 11:00-12:00
Ke 11:00-12:00
Pe 11:00-12:00
Lastenvalvoja, Virrat ja Ruovesi

Lastenvalvoja, Virrat ja Ruovesi

Virtain ja Ruoveden yhteydenottokanava lastenvalvojalle. Yhteydenotot toimistosihteerin kautta.

Puhelinnumerot
044 715 1020, Toimistosihteerit

Lastenvalvoja, Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen

Lastenvalvoja, Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen

Lastenvalvojan puhelinasiointi. Asiointi palvelee seuraavia paikkakuntia: Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen.

Ajanvaraukset sähköisen ajanvarauksen kautta osoitteesta https://tampere.palveluohjain.fi/citizen

Puhelinnumerot
040 775 7026, Lastenvalvoja

Soittoaika lastenvalvojalle
Ti 10:00-11:00
To 10:00-11:00
Lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus (useita kuntia)

Lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus (useita kuntia)

Voit varata ajan lastenvalvojalle keskitetyn ajanvarauksen kautta.

Lastenvalvojalla voit asioida
  • äitiyden ja isyyden tunnustamiseen ja selvittämiseen liittyvistä asioissa.
  • sopiaksesi lasten huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen sekä elatukseen liittyvistä asioista.
Lasten huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvissä asioissa asianosaisia ja sopijapuolia ovat vanhemmat. Lastenvalvoja ei määrää sopimusten sisällöstä. Lastenvalvoja avustaa vanhempia pääsemään sopimukseen ja laatii vanhempien sopimista asioista asiakirjan. Lapsen asioista sovittaessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Vanhempien tulee neuvotella ja punnita eri vaihtoehtoja lapsen kannalta.

Keskitetty ajanvarausnumero on tarkoitettu Tampereen, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden Ja Ylöjärven alueen asiakkaille.

Puhelinnumerot
040 660 1583

Tampereen, Oriveden, Vesilahden, Pirkkalan ja Ylöjärven ajanvaraus palvelee
Ma 09:00-11:00
Ti 09:00-11:00, 13:30-14:30
To 09:00-11:00
Pe 09:00-11:00
Lastenvalvojien puhelinneuvonta, Tampere, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti

Lastenvalvojien puhelinneuvonta, Tampere, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti

Lastenvalvojien puhelinneuvontanumero Tampereen, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden, Ylöjärven, Juupajoen ja Mänttä-Vilppulan alueen asiakkaille.

Neuvontanumero ei palvele ajanvarausasioissa.

Puhelinnumerot
040 806 3535

Ti 12:00-13:00
To 12:00-13:00
Pe 12:00-13:00

PTVWidget

Palvelupaikat

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite: Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Sosiaalipalvelut
Ma 09:00-15:00
Ti 09:00-15:00
Ke 09:00-15:00
To 09:00-15:00
Pe 09:00-15:00
Kiireetön ajanvaraus puhelimitse
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-15:00
Kiirevastaanoton ajanvaraus puhelimitse arkisin virka-aikaan
Ma 08:00-16:00
Ti 08:00-16:00
Ke 08:00-16:00
To 08:00-16:00
Pe 08:00-16:00
Kiirevastaanoton ajanvaraus puhelimitse arki-iltaisin sekä viikonloppu- ja arkipyhisin
Ma 16:00-18:00
Ti 16:00-18:00
Ke 16:00-18:00
To 16:00-18:00
Pe 16:00-18:00
La 09:00-18:00
Su 09:00-18:00
Kiirevastaanotto Hämeenkyrössä arki-iltaisin, arkipyhäisin ja viikonloppuisin parillisilla viikoilla
Ma 16:00-18:00
Ti 16:00-18:00
Ke 16:00-18:00
To 16:00-18:00
Pe 16:00-18:00
La 09:00-18:00
Su 09:00-18:00
Kuntoutus- ja sosiaalipalvelut, Ikaalinen

Kuntoutus- ja sosiaalipalvelut, Ikaalinen

Käyntiosoite: Silkintie 3, 39500 IKAALINEN
Lastenvalvojan vastaanotto toimii osoitteessa Silkintie 3.

Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Orivesi-talo

Orivesi-talo

Käyntiosoite: Keskustie 26, 35300 ORIVESI
Oriveden lastenvalvojapalvelut toimivat Orivesi-talon 3. kerroksessa.

Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Parkanon sosiaalitoimisto

Parkanon sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Parkanontie 37, 39700 PARKANO
Perheiden talo, Ylöjärvi

Perheiden talo, Ylöjärvi

Käyntiosoite: Mikkolantie 50 B, 33470 YLÖJÄRVI
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Ruoveden sosiaalitoimisto

Ruoveden sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Vammaispalvelutoimisto, Nokia

Vammaispalvelutoimisto, Nokia

Käyntiosoite: Harjukatu 21, 37100 NOKIA
Lastenvalvojan vastaanotto sijaitsee samassa rakennuksessa vammaispalvelutoimiston kanssa, osoitteessa Harjukatu 21.

Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Vammaispalvelun työntekijät ovat tavattavissa ajanvarauksella.
Vesilahden sosiaalitoimisto

Vesilahden sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Puhelinneuvonta
Ma 10:00-11:30
Ti 10:00-11:30
Ke 10:00-11:30
To 10:00-11:30
Pe 10:00-11:30
Virtain sosiaalitoimisto

Virtain sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Virtaintie 26, 34800 VIRRAT
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Lastenvalvojan toimisto, Lempäälä

Lastenvalvojan toimisto, Lempäälä

Käyntiosoite: Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ - Lempäälän terveysasema, D-rappu.
Lastenvalvojan toimisto, Valkeakosken yhteispalvelukeskus

Lastenvalvojan toimisto, Valkeakosken yhteispalvelukeskus

Käyntiosoite: Valtakatu 9-11, 37600 VALKEAKOSKI - Kauppakeskus Koskikara, 3. kerros.
Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimisto

Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimisto

Käyntiosoite: Keskuskatu 2, 35700 VILPPULA
Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimiston lastenvalvojalla voivat asioida myös Juupajoen kunnan asukkaat.
Sosiaalikeskus, Sastamala

Sosiaalikeskus, Sastamala

Käyntiosoite: Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA - 3. kerros
Postiosoite: PL 23, 38201 SASTAMALA - Sastamalan sosiaalikeskus
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Lapsiperheiden sosiaalityön toimisto, Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen

Lapsiperheiden sosiaalityön toimisto, Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen

Käyntiosoite: Pikonlinnantie 240, 36280 PIKONLINNA
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.
Perheoikeudellinen yksikkö, Sarvis

Perheoikeudellinen yksikkö, Sarvis

Käyntiosoite: Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE - F-rappu, 4. kerros
Lastenvalvoja palvelee ajanvarauksella.